… ja sit vielä toinen jalka TUMPS!

Voihan ristuksen morjens, mää vaan sanon.

Tiedättekö, kun on elämässä sellaisia isoja juttuja, joita valmistelee pitkään ja hartaasti, jännittää onnistumista ja viettää vähän unettomia öitäkin niiden takia? No mulle sellainen oli torstaina tänne Uuteenkaupunkiin järjestetty bloggaajamatka.

Suunnitelmia reissun toteuttamiseksi oltiin tehty jo syksystä saakka, lopullinen päätös sen järjestämisestä tehtiin jo ennen vuodenvaihdetta. Mä toimin itse reissun tuottajana ja emäntänä, apua sain toki kaupungin matkailun laulavalta matkailuoppaalta, Irmeliltä. Mutta tähän liittyi paljon jännitystä kaiken onnistumisesta, oman kotikylän esittelemisestä ja ihan koko reissun sujuvuudesta.

Ja kaikki menikin ihanasti! Kunnes itse rouva emäntä kirmasi pusikon kautta, iiiihan pikkiriikkisen koiraverkon yli tietenkin ukemilla. Tiedättekö, sillä lailla perinteisellä kaavalla:

”joo, tossa on toi aita, eli nyt sitten pitää nostaa jalkaa vähän ylemmäs, kyllä onnistuu, ei ongelmaa

mutta hetkinen mites toi puska nyt, mut kyl toinen jalka kumminki vielä

TUMPS

Sieltä löysin itseni nurmikentän pinnasta kassit pitkin pihaa. Vasemmalla kädellä tajusin suojata kaulassani roikkunutta kameraa (kallis, perkele!), mutta itse kättä ei sitten mikään muu raaja enää ylettynyt suojaamaan.

Tuntui kipeältä, sillai eri tavalla. Ärsyttävästi. Vähän mietitytti, että ei kai siinä nyt oikeesti mitään. Ei kai. Ei nyt just tänään vois.

Mutta kyllä siinä. Parin tunnin jälkeen tajusin, että kädessä kuuluu olla voimaa nostaa veskissä housut ylös ja sen kuuluu taipua, edes vähän. Ei auttanut kuin luovuttaa. Saatella vieraat loppumatkalle ilman emäntää ja lähteä itse päivystykseen. Aavistuksen otti kupoliin siinä.

Mutta hyvä, että menin. Röntgen paljasti kyynärpäässä murtuman, joka kuvattiin tarkemmin vielä eilen. Onneksi – ONNEKSI – lääkärin mukaan murtuma on paikassa, joka murtaa kannattaa, jos sellainen on tehtävä, nimittäin selvisin ilman operointeja ja kipsejä. Käden pitäisi lekurin mukaan olla jo viikon kuluttua paremmassa jamassa, kun sen antaa hetken levätä ja alkaa pian jo liikutella kivun sallimissa rajoissa. Nyt jo pystyn kirjoittelemaan kohtalaisesti tässä omalla paikallani sohvannurkassa, kun vasen käsi saa levätä käsinojalla. Tietyt liikkeet saavat ulvomaan, mutta pääosin käpälä roikkuu mukana ihan suht chillisti.

Että aikamoisella juopon, sählärin tai muuten vaan pöllöpään tuurilla se tämä meikäläisen tomumajakin elämässä eteenpäin seilaa. Ehkä hyväkin tässä välissä ottaa viikon verran hiukan chillimmin. Jaksaa sit taas painaa.

Mutta että semmosta. Kuten reissuvieraat jo vuorokauden Ugin matkallaan ehtivät oppia, tää oli nyt tämmönen ja nyt jatketaan.

Ei mittä.

-Päivi

P.S. Reissutunnelmia voi kurkkia ainakin Instagramista ja Twitteristä häsällä #feeluki. Lisää juttua tulee sit vielä myöhemmin. 💚

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Share on Google+
Google+
Pin on Pinterest
Pinterest

4 Replies to “… ja sit vielä toinen jalka TUMPS!”

  1. No voi!
    Kaiken sortin sairastaminen aina hidastaa ja vaikeuttaa tavallista elämää, joten olen pahoillani koko perheenne puolesta. Vasta menetettyään, edes hetkellisesti, jonkun osan kropasta pois pelistä, sitä huomaa, kuinka moneen olisi juuri sitä kohtaa tarvinnutkin. Ihan sama, onko kyseessä, käsi vai jalka, niska tai selkä, aina olis jotain pikku puuhaa tekemättä.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Joo, sepä se. Mutta sanoinkin jo muutamaan otteeseen, että uskomattoman vähän on tähän meitsin säätöönkin nähden kuitenkaan tapahtunut pahempia haavereita. Että jollain tavalla hyvällä tuurilla kuitenkin selvinnyt.
      Mutta toisaalta huomasin jo ensimmäisen päivän jälkeen, kuinka tarpeeseen se pysähtyminen myös tuli. Olen nukkunut ihan uskomattomia määriä, tehnyt pieniä kotihommia, mitä olen pystynyt tekemään, suunnitellut rippijuhlia rauhassa ekaa kertaa ja sit ihan vaan ollut ja katsellut telkkaria. Ilman sellaista jatkuvasti takaraivossa hakkaavaa syyllisyyttä. Sellainen tekee ihmiselle välillä kyllä ihan hyvää.

  2. […] Pakkahuoneen munkkien jälkeen meidän blogipäivän ohjelmassa oli kauan odottamani kohokohta eli yöretki Isonkarin majakkasaareen. Tässä kohtaa meidän ryhmä rämä oli pienentynyt neljään henkeen, sillä Emmiä kutsuivat työkiireet ja meidän Nakkitours-emäntä Päivi oli onnistunut aiemmin telomaan itsensä sairaalakuntoon. […]

  3. […] just se sama, jolla meikäläinen kompuroi, mursi kätensä ja jonotteli röntgeniin samalla, kun blogikaverit saivat elämänsä huikeimmat kyydit jollain […]

Vastaa