Kolme hyvää (ja kaunista)

Taisi olla Tiia, joka viikonlopun gaalahulinoissa kertoi lukeneensa Hesarin jutun meidän talosta ja tuli kehaisseeksi vielä, kuinka ihanalta kaikki näytti. Ja tiedättehän te, mitä sellaisiin kehuihin vastataan? No kursailemalla ja vähättelemällä tietenkin.

”Mikä lie joutava satavuotias puutölli”, taisin kuitata vastaukseksi, mutta nauroin toki päälle. Ehän minä nyt tosissani tuommosta.

Mutta siihen kuitenkin kiteytyi sellainen harmillisen perinteinen asenne. Ku ei mikkää oikee ol hyvi, ja jos onkin, ni vois sekin vähän paremmin olla. Siksi olikin kivaa, että Eino haastoi mut miettimään hyviä asioita elämässäni. Ja nyt hei sit ihan kursailematta! Ehkä.

Kolme hyvää asiaa päivissäni

No tästähän saa heti oivan sanaleikin, jotta ei tarvi olla tosissaan. Öhö öhö. Eiku nyt hei oikeesti.

Hitaat aamut

Oon aina pitänyt itseäni aamuihmisenä ja tykännyt palkkatöissäkin mennä mieluummin aamulla aikaisin töihin kuin iltavuoroon. Nyt yrittäjyyden myötä olen kuitenkin oppinut arvostamaan ihan hulluna rauhallisia ja kiireettömiä aamuja. Usein juon kahvit pitkän kaavan mukaan ja vaikka saatan samalla naputtaa työhommia, ei tunnu yhtään, että olisin töissä. Viimeisen parin vuoden aikana olen myös oppinut välttämään aamupalavereja ja -haastatteluja. Mieluummin sovin tapaamiset aina vasta iltapäivän puolelle.

Oma lupa

Tämä liittyy oikeastaan paljolti tuohon samaan aiheeseen. Nyt, kun omasta päivärytmistään, menoistaan ja työtahdistaan on jo pidempään saanut olla vastuussa itse, tarvittaisiin aika houkutteleva tarjous, jotta siirtyisin enää muille töihin. Ainakin just nyt tuntuu siltä.

Yhteiset illat

Vietän aika suuren osan päivistäni yksin, juurikin duunistani johtuen. Viihdyn kyllä itsekseni varsin hyvin ja olen myös yksin pakertaessani kaikkein aikaansaavin, mutta paras hetki päivästä on kuitenkin usein se, kun koko meidän perheen konkkaronkka palaa töistä, koulusta, treeneistä, tapaamisista ja mistälie. Se sekamelskainen puolituntinen, kun kaikki puhua pälpättää päällekkäin, etsii syötävää ja naljailee. Teen jonkun verran myös iltatöitä, mutta tarvitsen myös näitä koti-iltoja tasaisesti.

Kolme hyvää asiaa minussa

Hoksottimet

En ole minkään sortin älykkö ja unohdan jo seuraavassa hetkessä helposti asiat, jotka eivät mua kiinnosta tai joilla ei ole elämälleni merkitystä, mutta olen hoksottimineni aika nopea. Parhaimmillani olen ehkä suodattamattomissa ideariihissä, joissa saan leikitellä sanoilla. Mulla on aika hyvä kielipää, mutta erityisen hyvä kielikorva. Kaikkien kielien, erityisesti äidinkielen, kieliopissa olen aina ollut aika paska, ja kiitettävät arvosanat ovat perustuneet nimenomaan kielikorvaan. Päätän makustelemalla mikä kuulostaa parhaalta ja kirjoitan sitten niin. Siksi bloginkin kielioppi on varmaan vähän miten sattuu.

Huumori

Kaikki ihmisethän on omasta mielestään hauskoja, niin minäkin. Edelliseen kohtaan viitaten tässäkin pidän sanallisesta huumorista ja heitoista eniten.

Toimeliaisuus

Olen (halutessani) hyvin aikaansaava ja inhoankin asioiden loputonta pyörittelyä. Ratkaisut on kyllä hyvä käydä kerran useammalta kantilta läpi, mutta mielellään heti sen jälkeen sitten päätöksiä ja toimimaan. Päättymätön ”toisaalta – toisaalta” -veivaus kertoo usein ehkä enemmän pelosta tehdä mitään ratkaisuja kuin mistään muusta. Toistuva palaveeraaminen samoista asioista myös turhauttaa. Useimmat linjavedot ja ratkaisut voidaan tehdä kyllä muillakin tavoin kuin istumalla kaksi tuntia saman pöydän ääressä yhteisen pullalautasen äärellä.

Kolme hyvää asiaa elämässäni

Läheiset

Vaikka haaveilen milloin mistäkin absurdista matkustusvuodesta, ei mulla olis mitään ilman lähellä olevia ihmisiä. Lapsia, miestä, ystäviä.

Kirjoittaminen

Kyl mä nimpal täst hommast tykkään. Välillä jokainen sama on kammottavan puserruksen takana, toisinaan sormet lentävät näppiksellä kuin itsestään. Jos olisi aikaa, päästäisin päässäni muhineet tarinat ulos, mutta juuri nyt pitää keskittyä kirjoittamaan niitä juttuja, joista maksetaan.

Lapset

Mitä isommaksi tuo kolmikko kasvaa, sen ihastuneempi niihin olen. Muistan, kuinka esikoisen syntymän hetkellä fiilis oli lähinnä valtavan epäuskoinen – ai että minustako tuo ihmistaimi syntyi? Mutta se oli vielä pientä. Nyt niiden kasvamisen seuraaminen on yhtä jatkuvaa epäuskoa. Tyypit pystyy yllättämään mut päivittäin ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Niistä näyttäisi tulevan hyviä ihmisiä, ja se on kaikki mitä voin elämältä toivoa.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

Wien

Muutaman viikon takaisella Wienin matkalla oli itselleni paljon suurempia merkityksiä kuin vain yhdellä lomamatkalla muiden joukossa. Lapsuudenperheelläni ei ollut koskaan mahdollisuutta matkustaa, eikä meilläkään ole perheenä juuri ollut. Ehkä siksikin matkaan ja sen toteutumiseen liittyi myös paljon pelkoja ja jännitystä. Ja siksi sen peruuntumisuhka tuntui niin kertakaikkisen lopulliselta.

Työhuone

Tämä edelleen tyhjyyttään kumiseva ja keskeneräinen koppero on selvästi selkiyttänyt itselleni paremmin työn ja vapaan eroa. Yhä vähemmän teen enää kotona töitä iltaisin ja jostain syystä tunnit täällä työhuoneella tuntuvat olevan tehokkaampia kuin kotisohvalla. Ei tule vissiin murehdittua niin ahkerasti pyykki- ja tiskivuoria. Tai jotain.

Piha

Meidän postimerkin kokoinen pihapläntti on ollut yhtä kyntömaata koko sen ajan, kun ollaan talossa asuttu. Vihdoin viime syksynä piha kaivettiin auki ja tehtiin perustat tämän kevään terassiprojektille. Isäni on jonkinlaisen terassitaivaan kuulemma jo ruutupaperille moneen kertaan hahmotellut ja hänen käsiinsä tämän prokkiksen ilolla luotankin. Kunhan on rippijuhliksi valmista. (ja nyt voidaan lyödä vetoa, kuinka paljon sinä päivänä sataa vettä)

Odotan tätä pihan uudistamista oikeasti aika innolla. Ehkä siitä vähitellen tulee sellainen pläntti missä voi vaikka viettää aikaakin joskus.

Kolme hyvää asiaa blogissani

Tavallisuus

Koen nakkimutsilan vahvuudeksi sen, että olen ihan maailman tavallisin arkea taklaava äiti pikkukaupungista ja painin ihan tavallisten riittämättömyyden tunteiden ja ajanpuutteen kanssa. Mokailen, väsyn ja kyllästyn, ihan kuten moni lukijakin (oletan). Mä uskon, että juuri siksi te jaksatte täällä käydä. Mä yritän pääasiassa selvitä omasta arjestani jotenkin räpiköiden, mutta ennen kaikkea keskittyä siihen omaani, en niinkään paheksumaan tai arvostelemaan toisia.

Yhteisö

Kyllä tämän homman sielu on se porukka, joka kommentoi täällä blogissa, keskustelee Facebookissa ja laittelee rohkeasti viestejä Instagramissa. Aina löytyy joku, joka ymmärtää fiilikset ja teiltä mä olen saanut myös valtavasti apua ja tukea ihan konkreettisiin kysymyksiin. Tykkään teistä aika paljon.

Huumori

No kai täälläkin joskus jotain hauskaa on ollu. Muistaakseni.

Kolme bloggaajaa, joiden toivon vastaavan kysymyksiin

Tänne landelle posti kulkee sen verran hitaasti, että olin varmaan koko universumin viimeinen bloggaaja, joka tähän vastasi. Ni emmää nyssi kellekään.

Mutta haluaisin sen sijaan haastaa teidät lukijat miettimään, mitkä on teidän arjessa ja elämissä just nyt hyviä asioita. Saa kertoa kommenteissa!

-Päivi

*toiseksi viimeisen kuvan otti ihana Veera

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Share on Google+
Google+
Pin on Pinterest
Pinterest

6 Replies to “Kolme hyvää (ja kaunista)”

  1. Aijai, tuo kursaileva vaatimattomuus!
    Ystäväni oli tulossa meille kahville, ihan tosi tosi pitkästä aikaa. Ja vielä niin herkullinen tilanne, ettei kotona ollut lainkaan muita. Ei siis miestä tai lapsia esittämässä välikysymyksiä tai kuuntelemassa korvanpitkänä.
    Kahvipullaakin oli, joten täydellinen asetelma kerrassaan.
    Paitsi että.
    Meillä sattui olemaan ihan kamalan likaista.
    Siivouspäivä oli vasta oven takana, enkä millään ehtinyt tehdä asialle siinä hetkessä enempää.
    Ensin meinasin pyydellä anteeksi. Kun tämmöstä. Likasta ja ihan kamalaa. Kuraakin eteisen matossa. Jos totta puhutaan, mietin jo peruuttavani koko tapaamisen. Koska lika.
    Sitten päätin, etten pyydä anteeksi. Meillä vaan näyttää tältä juuri ennen siivouspäivää. Ja todennäköisesti muuten näyttää monessa muussakin taloudessa. Edes joskus.
    Samoin epäilin, että ystäväni oli tulossa tapaamaan minua, ei laskemaan kuraisia kengänjälkiä tai ihmettelemään pölypalloja. Jos ei aiemmin ollut leivänmuruja pöydänreunalla nähnyt, niin sai ainakin uuden jännittävän kokemuksen.
    Joten en pyytänyt anteeksi. ( Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä.)
    Ja selvisin silti hengissä.
    Vaikka voiks mää nyt olla ihan varma, mitä se mustakin ajatteli… 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi on hauska tilanne siinäkin mielessä, että jos olisit siivonnut, ni oisko ehkä silloinKIN tullut kuitenkin _varmuuden vuoksi_ pyydeltyä anteeksi, ku on sotkuista. Koska kuitenkaan ei ikinä oo tarpeeksi siistiä jollekin, varmaan Jeesukselle. 😀
      Ollaan me aika huvittavia, ku oikein ajattelee.

  2. Että mä rrrrakastan lukea näitä 😍

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No hei jes, kivaa! 💛

  3. Vitsit onkin muuten ihanan kursaileva tuo sun kehu hoksottimistasi! Aivan mahtava! Kun haluaa vaatimattomasti olla nostamatta esille omaa pään sisäistä kapasiteettia, niin voi kehua hoksottimia… 🙂 <3

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Hahaha, en myönnä! 😀

Vastaa