Koronaseinät

Kun kuukausi sitten kirjoittelin fiiliksiäni omituisen kevään jäljiltä, oli tunnelma se, etten kokenut varsinaisesti oppineeni ajasta sen kummemmin mitään. En löytäneeni mitään selkeää punaista lankaa, uutta suuntaa tai etenkään kokeneeni minkään valtakunnan henkistymistä. Kaiken kaikkiaan oli vaan tosi kummallinen olo.

Enkä väitä sen enempää toki henkistyneeni vieläkään. Mutta kun tuosta intensiivisesti kotona vietetystä poikkeusajasta alkaa olla jo hieman aikaa, huomaan ehkä sitten kuitenkin vähän jollain tavalla maadoittuneeni (pardon tämä trendisana, en keksinyt kuvaavampaakaan).

Normaalisti sydänalassa korventaa aina jonkinlainen kaipuu johonkin. Pahimmillaan kotikin on tuntunut vain kääntöpaikalta, eikä seinien sisällä ole aina ollut pelkästään hyvä olla. Ihmiselle, joka karttaa kaikenlaisia pakkoja, olikin kotiinjäämisen pakko yllättäen seikka, joka sai yllättäen arvostamaan uudestaan, ja uudella tavalla, kotia ja kaikkea, mitä tämän keltaisen talon seinät symboloivat ja pitävät sisällään.

Toisaalta itse seinissä ehdin huomata myös parantamisen varaa, useamman kuukauden niitä tuijoteltuani. Hetken mielijohteesta päätin laittaa myyntiin jo 10 vuotta ruokasalia sulostuttaneen puusohvan, maaleistaan hilseilleen vanhan puuoven ja muuta sisustustavaraa. Valitsin seiniin uuden, kauniin harmaan maalin (Tikkurilan Graniitti, pari astetta vaaleampi kuin olohuoneen Basaltti) ja mallailin mielessäni huoneeseen vitriinikaappia ja samettista lukunojatuolia.

Sen verran oli ilmeisesti siipallakin tylsää, että hän tarttui toimeen harvinaisella innolla. Jo viikossa idea oli konkretisoitunut toteutuksen asteelle ja melko yllättäen nautiskelimmekin aamupalaa aivan uudennäköisessä ruokasalissa.

Tietenkään huonetta ei ole vielä viimeistelty. Siis tietenkään ei. Tarvitaan varmaan ainakin yhdet rippijuhlat tai muut mittavat sukukekkerit, että vielä saadaan taulut ja muut rensselit seinille. Mutta keskeneräisenäkin huone on juuri sellainen, ehkä parempikin, kuin ajattelin. Plus että tuo Ikeasta ostettu vihreä (oooh!) samettinen (aaah!) nojatuoli on kauneutensa lisäksi täydellinen istua! Että tavallaan myös aivan sama mitä seinillä roikkuu, vai roikkuuko mitään, kun saa istua tuossa maailman ihanimmassa kuningattarien tuolissa illat pitkät ja tuijotella graniittiseiniä.

Jaaaa koska tällainen minimaalinen sisäremppa ei tähän maadoittumishohhailuuni riittänyt, tempaistiin eilen viimein käyntiin myös torppamme pitkään ja hartaasti harkittu ulkomaalausurakka. Siinä se loppukesä meneekin mainiosti, paitsi harmi vaan että mulla ei nyt oo lomaa, ettäh…

Ulkomaalauksesta on luvassa varmasti enemmänkin sitten matkan varrella, samoin parempia sisäkuvia uudistuneesta ruokasalista, kunhan saadaan huone viimeisteltyä. Pinky promise!

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

2 Replies to “Koronaseinät”

  1. Nimetön says: Vastaa

    Tuota Ikean vihreeää samettituoli aina käydessäni ihailen. Se ei vaan mahdu meidän vaatimattomiin neliöihin.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Se on kyllä ihana! Meidänkin olisi ollut fiksumpaa olla ostamatta tuota rahia, kun tekee vähän tiukkaa tilan suhteen, mutta se oli kuitenkin pakko käydä hakemassa, koska istumamukavuus nousi vielä 95 % rahin avulla. 😀

Vastaa