Metsän värejä vaatekaappiin – plussamutsin syysreleet

Kaupallisessa yhteistyössä Ellos

Olen aina sinnikkäästi sitä mieltä, että tykkään väreistä. Ja tykkäänhän minä. Mutta pukeutumisessa se näkyy yllättävän vähän. Taas kerran havaitsin olevani tummien perusvärien suurkuluttuja, kun pääsin valitsemaan Ellokselta kaupallisessa yhteistyössä syysvaatteita heidän plus-mallistostaan. Ostoskoriin klikkailin taas automaattisesti suurimmaksi osaksi mustaa, tummaa vihreää ja kanervan sävyjä. Vasta viimeisenä uskaltauduin tilaamaan Zizzin värikkään tunikan, vähän epäröiden. Ja kuinka kävikään – juuri kirjavasta tunikasta tuli heti mun lemppari.


Usein suomalaisten naisten sanotaan arastelevan kirkkaiden värien käyttöä pukeutumisessaan ja myönnän kuuluvani tuohon joukkoon. En tiedä, johtuuko arkailuni siitä, että olen isokokoinen, enkä toivo pukeutumiseni kiinnittävän erityisesti huomiota. Koska saatan helposti olla myös aika suulas ja eläväinen, ehkä pelkään kauhistuttavani ihmisiä, jos pamahdan vielä räikeissä vetimissä pyörremyrskyn lailla johonkin palaveriin. Jotenkin värikkäät vaatteet saavat mut enemmän tietoiseksi itsestäni ja koostani, siksi on ehkä helpompi valita aina sitä tummempaa.

Musta on myös varsin varma ratkaisu jokaiseen tilanteeseen. Eikä siitäkään varsinaisesti haittaa ole, että kaikki rinnuksilleni sössimät ruoat piiloutuvat mustaan taustaan kätevästi…

Edellisessä Elloksen kanssa tehdyssä yhteistyöpostauksessa kehaisinkin jo verkkokaupan laajaa valikoimaa yleisesti, mutta erityisesti plussakokojen osalta. Elloksella on aika kiva oma mallisto, jossa on vaatetta oikeastaan kaikkiin tilanteisiin juhlista urheiluun ja työvaatteista yövaatteisiin, ja kokohaarukkaakin löytyy välillä 42-60. Mun kokemuksen mukaan Elloksen oman malliston tuotteet ovat aika väljää mallia ja erityisesti yläosissa osaankin valita jo nykyään kokoa pienemmän kuin normaalisti. Lisäksi valikoimissa on runsaasti muiden plussamerkkien vaatteita, kuten Zizziä ja Junarosea.

Sopivien, kivannäköisten takkien ja ulkoiluvaatteiden löytäminen on osoittautunut itselleni välillä haastavaksi, mutta Elloksella on loistava valikoima myös päällysvaatetta. Ja tietysti on mukava, että samalla kertaa voi stailata koko asun kengistä, laukuista ja muista asusteista lähtien.

Myös toimitus on Ellokselta ilahduttavan nopea ja paketti on usein noudettavissa jo muutama päivä tilauksen jälkeen. Palautukset on sujuneet myös aina ongelmitta – vaatteet pakettiin, palautuslappu mukaan ja palautuksen summa vähennetään jo seuraavasta laskusta.

Itselleni alkusyksyn kengiksi valikoituivat iki-ihanat Barbro Velvet -tennarit, joiden syvän viininpunaisessa samettipinnassa on jotain syksyn tunnelmaan sopivaa. Näistä tulee varmaan tämän syksyn suosikit. (ja saivat muuten tunnustusta myös teiniltä, eli ines skenes ollaa!)

Aika perusvarma valinta alaosaksi olivat Junis-jegginsit, menevät tunikoiden ja pitkänmallisten neuleiden kaverina koko syksyn. Peruspuvustoon lasken myös mustan lyhythihaisen puseron neuletakkien ja uuden bombertakin kanssa käytettäväksi. Ehdottomiin luottokuteisiini kuuluvat myös pitkät topit. Elloksen kiiltävätrikoinen kanervan värinen toppi on juuri mukavan napakka, peittää takamuksen pasellisti ja on sopiva kerroksittain käytettäväksi monen yläosan kaveriksi.

Vihreänsävyinen pitkä paitapusero menee myös ohuesta ”takista”. Tykkään yleisestikin vaatteiden monikäyttöisyydestä, siitä että niiden käyttöä voi tuunailla tilanteen mukaan.

Tilaamastani paketista hieman tosiaan yllättäen suosikiksi nousikin tämä Zizzin kirjava paitamekko. Ehkä sittenkin ihan turhaan arastelen niitä värejä?

Toinen heti omalta tuntuva vaate oli v-aukkoinen oversize-tunika, jonka perhosmaisissa hihoissa tunnen oloni kotoisaksi ja hyväksi.

Onko teille lukijoille Elloksen plussa-osasto tuttu? Suosittelen kurkkaamaan ainakin upeaa syysmallistoa. Oma vaatekaappini on Elloksen ansiosta nyt aika pitkälti valmiina syksyyn.

-Päivi

Yhteistyössä Ellos

 

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

10 Replies to “Metsän värejä vaatekaappiin – plussamutsin syysreleet”

  1. Ehkä ihan ohi aiheen: toi tatska sun kädessä on magee!!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kiitos! Mäkin kyllä tykkään siitä ihan sikana, koko ajan enemmän. 🙂

  2. Hei! Väreistä puhuttaessa mun lempiaiheeseen, värianalyysiin. Itse asun ulkomailla, mutta kävin värianalyysissä (12 blupeprints, joka toimii 12 eri vuodenajan mukaan) ja sen perusteella sain oman vuodenaikani ja sen mukaisen viuhkan, jolla löytyy itselle sopivimmat värit. Googlettamalla löytyy Suomestakin yksi tämän systeemin mukaan toimiva yritys. En lähde mainostamaan, mutta suosittelen lämpimästi! 🙂 Sulle näyttää sopivan kyllä tuollaiset kirkkaat ja voimakkaat värit, mahdatkohan joku talvi olla!

  3. se oli siis blueprints eikä suinkaan blupe..! näppisvirhe!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Pitääkin googletella! Mä oon kanssa aina ajatellut, että mulle käy värit ihan hyvin, mutta useimmiten huomaan kuitenkin arastelevani niitä. On mulla yksittäisiä värikkäitä vaatteita; takkeja ja puseroita, mutta aika vähälle käytölle ne ovat lopulta kuitenkin jääneet. Pitää kyllä skarpata tässä!

  4. Ai tuosta kirjavasta kankaasta on tunika 😯! Ostin myymälästä kesäksi lyhythihaisen, jossa on hihoissa vielä aukot ja alahelmassa kuminauha. Kertaakaan en pitänyt, toivottavasti ensi kesänä sitten. Ellokselta tulee tilattua isoja kokoja itselle ja lapsille alevaatteita. Syyskuvasto on aina ollut mustaa, liilaa, tumman vihreää jne. Synkkää luettavaa kesällä… Muiden kommentteja vaatteista on mukava lukea.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tykkään muuten itse myös tuosta, että sivulta voi lukea myös muiden asiakkaiden arvosteluja, esim juuri kokoihin, materiaaleihin tai muuhun liittyen.

  5. Niina Kajakivi says: Vastaa

    Mä kans plussakokoisena olen suosinut tummia värejä, mutta siirtynyt jonkin verran kirjaviin. Niihin katoaa vielä paremmin ne rinnuksille tippuneet ruuat ☺

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi on muuten totta! Just söin jotain vaaleaa pastakastiketta yks päivä, ja siihen rinnuksillehan se tiensä löysi. 😀

  6. […] Edellisessä yhteistyöpostauksessa Elloksen kanssa oli juttua pukeutumisen väreistä. Meillä on Elloksen kanssa ollut kiva yhteistyöbuugi, jota jatketaan enemmänkin tämän syksyn ajan. Tämä on mulle hieman epämukavuusalueelle astumista ja sen myötä opettavaista ja myös tärkeää. Vaikka olen jo pidempään käynyt läpi itseni ja kroppani hyväksymisprosessia, kameran edessä poseeraaminen ei edelleenkään kuulu lempipuuhiin, vaan on enemmänkin vaivaannuttavaa ja vaikeaa. Mutta myös tosi silmiä avaavaa. Ruutu ruudulta kun käy läpi kuvakavalkadia itsestään, katsoo vähitellen myös armollisemmin jokaista muhkua ja kahvaa. Tämäkin postaus on siis toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Elloksen kanssa. […]

Vastaa