Se sellainen maailman tavallisin ja onnellisin

Joskus se iskee ihan keskellä tuikitavallista maanantaipäivää. Olet aika kiireisen aamupäivän jälkeen viimeistelemässä töitäsi sohvalla, kun mukelot yksi kerrallaan tallustavat vielä ulkovaatteet kahisten ja posket punaisina olohuoneeseen. ”Ai moi! Sä oot kotona!” ne kiljahtaa selvästi ilahtuneina.

Ja sen sijaan, että ne ryntäisivät huoneisiinsa suljettujen ovien taakse, ne sulloutuvat kaikki kolme sohvalle viereen. Ne pulputtavat päällekkäin, selittävät vaikeasta matikankokeesta, kummallisesta kouluruoasta, siitä yhdestä sijaisesta ja huomisesta talviliikuntapäivästä. Keskimmäinen esittelee piirtämäänsä sarjakuvaa Jarkosta ja Markosta, pienin täräyttää väliin lyhyen tanssi- ja lauluesityksen ja vanhin yrittää kaiken kakofonian keskellä snäpätä sairastuneelle luokkakaverilleen päivän läksyjä.

Siinä sitten ollaan hetki kaikki samassa kasassa tekemässä hommiamme. Yksi raapustaa läksyjä, toinen kertaa huomiseen kokeeseen. Vaihdetaan kuulumiset ja välillä nauraa räkätetään jonkun päivän sattumuksille. Yhtäkkiä joku nappaa ohikiitäväksi hetkeksi sormet omiensa lomaan, hetken kuluttua toinen kampeaa kainaloon.

Jokainen keskittyy omaan asiaansa, mutta on samalla ihan vieressä ja läsnä toiselle. Pienimmät eivät kinastele, vanhin ei ärsyynny pienimmän naamataulusta, kukaan ei kitise tai vaadi mitään. Ollaan vaan ihan maailman arkisimman hetken keskellä, töiden, läksyjen ja välipalan parissa.

Ja mä mietin, että tämä on varmaan mun elämäni onnellisin hetki. 

Puolituntinen, jolloin kaikki on jotenkin uskomattomalla tavalla tasapainossa. Turhan usein takaraivossa jäytävä riittämättömyys loistaa poissaolollaan, eikä yksikään tekemätön työ tai pyyhkimätön leivänmuru haittaa. On vain kolme hienosti pärjäävää, tervettä ja onnelliselta vaikuttavaa lasta. Ja maailman onnellisin hetki.

Kuten arvata saattaa, puolen tunnin kuluttua hetki oli ohi. Yksi painui huoneeseensa, toinen sai isommalta sisarukseltaan päihin (”mitäs ärsytti!”) ja kolmas veti paniikkihepulit tulevasta kokeesta, kaikista kokeista, keväästä ja koko elämästä. Perus.

En minä sitä silti unohda. Kaikki on sittenkin tämän jatkuvan arkikaaoksen alla lopulta niin oikein kuin vain voi olla.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Share on Google+
Google+
Pin on Pinterest
Pinterest

6 Replies to “Se sellainen maailman tavallisin ja onnellisin”

  1. Pauliina says: Vastaa

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      <3

  2. Voi hitto, kun tuli kyyneleet silmiin!! <3

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mullekin tuli hetkellisesti. Mut meni jo! Back to normal business. 😀

  3. kokenut sen jo says: Vastaa

    Kunhan teinimurheet iskee niin sitten saa itkeä oikein siis kunnolla.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No mut hei, mahtavasti kannustettu! Oikein ihastuttavaa ja positiivista päivää sulle! <3

Vastaa