Tarpeeksi hyvän joulukalenterin 7. luukku – Kirkossa

Tarpeeksi hyvässä joulukalenterissa jouluun yritetään valmistautua rennoin ottein ja nauttia juhlakauden tunnelmasta. Kalenteriluukku avataan joka toinen päivä.

En ole mikään erityisen uskonnollinen ihminen, tai no, oikeastaan en ole sitä kyllä ollenkaan. Toki minultakin löytyy itsenietsimis- ja henkistymisaikani rippikouluiän molemmin puolin ja ilmiöinä eri uskonnot ovat kiinnostaneet minua aina, mutta mihinkään yhteen suurempaan jumalolentoon en usko. Tai koe uskovani. Uskon ehkä johonkin tarkoitukseen ja suurempaan kuin minä tai ihmiskunta, mutta enemmän se usko on sellaista oman henkisyyden ja hyvän olon hakemista ja löytämistä.

Olen siis juuri sellainen tapaluterilainen, joka kastattaa ja rippikouluttaa lapsensa tavan vuoksi ja käy seurakunnan tilaisuuksissa noiden lisäksi lähinnä häissä ja hautajaisissa. Joku minua kirkon jäsenenä kuitenkin vuodesta toiseen pitää, tuon tavan lisäksi. Ehkä se on jotain tuolloin teini-iässä jo koettua turvan tuntua, jollaista en koe kuitenkaan muualta saavani. Tai jotain. Jotain se on.

Noiden perhejuhlien lisäksi joulu on sellaista aikaa, jolloin huomaan kirkon rauhaan hakeutuvani. Kauneimpien joululaulujen laulaminen tuntuu aivan erityiseltä jo lapsuudestani tutussa Uudenkaupungin Uudessa kirkossa, jonka tornia usein katselen nykyisen kotitalomme yläkerran ikkunasta. Jotain erityistä tuossa paikassa on – sen ovista astuessani koen rauhoittuvani ehkä paremmin kuin missään muualla. Sinne tunnen aina olevani tervetullut omana itsenäni.

Eilen poikkesin iltasella kirkossa katsomassa Lucia-kulkuetta, jossa tuo meidän esikoinen lauloi. Tunnelma oli kuin jostain toisesta maailmasta, eikä herkistymiseltäkään voinut välttyä. Koko kirkkotilan tunnelma, nuo kauniit nuoret ja niiden kirkas ja heleä laulu nostattivat kyyneleitä silmäkulmiin varmasti muissakin penkkiriveissä.

Kun sitten kaahasin taas iltakahdeksan jälkeen työkeikalta kaoottisen sotkun vallassa odottavaan kotiin ja sain jo toisen ”ei tänne kyä mitään joulua tule ikinä!” -riittämättömyysahdistuksen, tulin miettineeksi, että pitäisi ehkä useammin työmatkallaan poiketa tuon rauhoittavan kirkon suojiin hengähtämään hetkeksi. Ei se varmaan huonoa tekisi arjessakaan.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

2 Replies to “Tarpeeksi hyvän joulukalenterin 7. luukku – Kirkossa”

  1. Kirkossa pitäisi muistaa käydä useammin.
    Liian harvoin tulee lähdettyä, vaikka useinmiten, jos ei jopa ihan aina, kirkosta poistuu kuitenkin juuri rauhoittuneena ja hetkeksi pysähtyneenä.

    Kotikirkko on aina kotikirkko.
    Olen asunut nykyisessä kotikunnassani kohta viisitoista vuotta, käynyt kirkossa säännöllisen epäsäännöllisesti täälläkin, ja kiitos seurakunnan erinomaisen lapsityön lapseni tuntevat tämän kirkon varmasti kotikirkokseen.
    Mutta omassa mielessäni silti aina vain oma kotikirkkoni on syntymäpaikkakunnallani. Sinne minä kuulun.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi kotikirkko on muuten jännä juttu. Koska samoin tunnen minäkin. Lapsuuden kokemukset ovat vahvoja. <3

Vastaa