Teini-iässä lapsuusvaiheet kiteytyvät tonnin seteliksi

Miten mä jotenkin ajattelin, että tää homma alkais olla voiton puolella. Että kyllä se tuollainen muutamaa viikkoa vaille 15-vuotias on jo esittänyt väen vängällä useimmat keksittävissä olevat tempaukset, kumonnut kaikki vanhemmuusväittämät ja asettunut tukevasti muun maailman yläpuolelle. Ja toki nämä kaikki onkin hallussa.

Mutta teini-ikäisyyden Chuck Norrista en osannut odottaa.

Kaiken sen potkuhousupyykin, räkänenien, kuhmuihin puhaltelun ja makaronijalkoihin pujotettujen kurahaalareiden jälkeen noi ryökäleet kasvaa pituutta kuin heinät ja alkaa kuulemma ajatella vähitellen itsenäisesti. Todellisuudessa ne on edelleen samanlaisia makaronikinttuja, jotka vain kasvaessaan saavat joltain ylemmältä taholta käskyn testata vanhempiensa mielenterveyttä.

Jos elämää ajattelisi matkana, tietynlaisena suorana janana paikasta A paikkaan B, lasten kasvamisen kohdalla tuo jana olisi täynnä solmukohtia, kompurointia, kaatuilua ja välillä jopa takaisin päin polkemista. Elämästä, jonka on juuri oppinut tuntemaan ja elämään omanaan, tulee lasten myötä täysin absurdien päivittäisasioiden taistelutanner.

Kun ehdit jo luulla, että ulkohousutaistelu on the ultimate battle, joka jatkuu ikuisesti, tulee seuraava vaihe. Se teinivaihe.

Yhtäkkiä joudut päivittäin keksimään päteviä argumentteja sille, miksi kuudentoista asteen pakkasella (tuuli kuus metriä sekunnissa, feels like -24 C) ei ole perusteltua jättää kymmenen sentin ihokaistaletta nilkasta paljaaksi tai miksi puolestaan olisi perusteltua sulkea takin vetoketju. Muistutat päivittäin pyykkikorin paikasta ja otat joka aamu niskaasi syytteet siitä, miksei likaiset vaatemytyt ole kömpineet huoneen lattialta itsekseen pyykkikoneeseen ja kuivurin kautta viikattuina hyllyyn. Kaakatat sen huoneessa korkeusennätystä yrittävästä astiatornista ja jankutat siitä, miksi ihmisen olisi hyvä välillä nauttia muutakin ravintoa kuin mama-nuudeleita ja vehnäpaahtoleipää.

Jos ulkohousubattlessa jankutuspalloa lyötiin eestaas kunnes vanhemmalla kertakaikkiaan paloi hihat ja mukula lopulta kiukuspäissään, minuuttia vaille myöhässälähdön lähti valumaan koulua kohti pöksyt puolitangossa (palatakseen samaiset pökät repussa kotiin iltapäivällä), teini-ikäisen kanssa väittelyn saa käydä ihan keskenään. Teinihän on käytännössä sen parjatun nykyvanhemman esiaste, joka on kyllä paikalla, mutta ei koskaan läsnä.

Teini-ikää leimaavat ajattelun mustavalkoisuus ja kaiken tunteminen KERTAA TUHAT! Tunnetilan vaihtuminen tyynestä myrskyyn käy nopeammin kuin muksulauman juoksu karkkipussin avausäänen perässä alakertaan, ja vielä äsken leppoisasti kesäsuunnitelmistaan kertonut teini saattaa seuraavassa hetkessä kiljua täyttä soittoa vittua, kun maantiedon karttakokeen vuoretkin on vittu väärällä paikalla. Saatana.

Sekunnin murto-osassa se voi pillahtaa itkuun, heittäytyä lattialle, rynnätä rakkaudenpuuskassa halaamaan tai räjähtää raivosta, kun pikkusisko on katsonut sitä kohti jotenkin väärin tai sattuu käyttämään teinin pettämätöntä tyylitajua häiritsevää puseroa.

Ja kaiken tän mä pystyn vanhempana vielä jotenkuten hanskaamaan.

Mutta kaikkein taitavimmin teini vetää roolinsa kuitenkin Chuck Norrisina, nollat taulussa. Tiputtaa leukaperänsä Kummelin tonnin seteli -ilmeelle, vapauttaa kasvoilleen Norrisin ilmeettömyyden, näyttää kasvattajilleen niin sanottua nollanaamaa. Ei kuuntele, ei vastaa, ei hymähdä, ei ilmehdi, ei liiku. Ylenkatsoo kaikkea tekemääsi taitavasti, täysin eleettömästi ja totaalisen välinpitämättömästi.

Silloin tiedät, että olet hävinnyt.

Ja niin tietää muuten teinikin. Se ottaa nollanaaman käyttöön, kun sitä ei kiinnosta sun jutut, tai kun se haluaa huomiota. Se tietää, että nollat taulussa saa vanhemmat välittömästi raivon partaalle, mutta esittää roolinsa sinnikkäästi loppuun. Ja lopulta se vaan häipyy sanomatta sanaakaan.

Ni dear Eki, musta tuntuu välillä, et mä oon se vitun vuori joka on väärällä paikalla. Mitä teen?

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Share on Google+
Google+
Pin on Pinterest
Pinterest

12 Replies to “Teini-iässä lapsuusvaiheet kiteytyvät tonnin seteliksi”

  1. Voi LUOJA kun kuulosti tutulta! Pieniä eron vivahteita löysin, meillä kun se teini on poika!! Mutta Ei, takkia ei voi laittaa kiinni, pipoa ei voi käyttää. Astioita ei tuoda koneeseen ja just NE housut pitäis olla pestynä illan diskoa varten, siis sitä josta kuulin edellisessä lauseessa.
    Ja se nollat taulussa-ilme on niiiiiin tuttua. Että vi****aa kun tietää hävinneensä.
    Onneksi on vielä jotain missä voi voittaa, mm. Niin kauan kuin asut mun kattoni alla -lausahdus ja toki rahapussin nyörit on MUN taskussani, kjeh! 😀
    Tsemppiä sinne, samassa veneessä ollaan!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      ONNEKSI meillä tosiaan on käytössä nämä kaikki jo vanhalta kansalta tutut perinnelauseet, kuten juuri tuo ”minun kattoni alla eläminen”. Muuten oltais ihan pulassa!

      Kyllä me hyvin vedetään!

  2. Allekirjoitan JOKAIKISEN SANAN!! Mä oon seurannu sun Blogia alusta asti ja tää on ollut ihan mahtavaa vertaistukea joka elämän osa-aluella. Mun esikoinen on syntynyt 04/03 ja on ihanan kamalaa huomata, että asuu siellä, täällä tai tuolla teinit on samankaltaisia ja me niiden vuoret ollaan aina ihan vitun väärässä paikassa. Onnea loppurutistukseen. Enää 3 kivistä vuotta ja ne ekat on täysi-ikäisiä. 😂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Oi vitsi, mahtava viesti! Meillä on siis tismalleen saman ikäiset esikoiset, huhtikuun lapsi tämä meidänkin. Ja oikeesti huojentavaa kuulla, että muualla meininki on samanmoista.
      Kyl me klaarataan tää, hei! Muutama vuosi vielä! 😀

  3. Arttu Munittula says: Vastaa

    Ihan turhaa tuo rahapussin survominen. Ei se sun poikas välitä paskan vertaa, koska ennenpitkää se löytää nuuskanvälityksen salaisen maailman, josta vain valituille (hylätyksi tullut-fiiliksen saanut nuori) kerrotaan.

    Moni kaveri sitä harrastaa… nuuskaamista ja rahan keruuta sen avulla.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No jos ei nyt sentään kenenkään lapselle nuorisorikollisen uraa sentään povata.

  4. Lintunen81 says: Vastaa

    Yksi kaunis ja viisas nainen kerran sanoi yhdessä podcastissa, että 6-v uhma on pahinta ikinä lasten kanssa. Meillä veti ekan kierroksen esikoinen (oli hiukka haastava eskarivuosi kun lisämausteena löytyy adhd), puoli vuotta hengähdystaukoa ja sit aloitti kuopus… Siis voi herra mun jeesus tota lasta, mulla on manaajan numero pikavalinnoissa. Jos 6-v uhma ihan todella on läheskään niin paha kun teini-ikä, mä myyn noi mustalaisille tai kiertävään sirkukseen heti 12-v synttäreiden jälkeen.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ja edelleen olen (en ehkä kaunis enkä viisas.. heh, mutta) samaa mieltä! 6-vuotias on valeasuun pukeutunut lucifer, joka tekee noin vuodeksi koko tienoon elämästä helvettiä. 😀 Tää teini-ikä on vielä pientä! Tsempillä vaan kouluikää kohti! <3

  5. Päivi kaima says: Vastaa

    Hali ja jaksuja sinne! Olen tässä kauan jo ihmetellyt, kuinka osut kuvaamaan minun perhe elämää ja tunne tiloja kerta toisen jälkeen! Ihanaa luettavaa sun kirjoitukset, luovat uskoa, et kyllä tää vielä riemuksi muuttuu!
    Meidän viikkoon on kuulunut nimen omaan toi nolla naama ja vaikka takki on mennyt kii ja nilkatkin on turvassa niin ukkohousut ei ole nousseet edes puolitankoon / poistuneet ovesta aamulla. Se ajatus vielä muutamasta vuodesta on kiehtova 10/03 & 03/05….

  6. Kyllä vertaistuessa on voimaa!
    Ehkä tyttöjen ja poikien välillä on tosiaan eroa siinä, mistä kinataan, mutta lopputulos on yhtä kaikki sama.

  7. Ja talvikenkiä ei laiteta jalkaan, vaikka pakkasta on liki -30. Kato, kun se lumi on kuivaa, ei nämä tennarit kastu. Jep, jep! Ja meillä tämä arjen sankari täyttää jo 18 tänä vuonna. Pieni kutina siitä kuitenkin on, että kyllä siitä ihan täyspäinen aikuinen tulee näistä hetkittäisistä fiksuuden osoituksista huolimatta. Ja todellakin, ei se raha puussa kasva ja siihen asti kun minun kattoni alla asut =D Mutta ennenkuin ostan menoliput palmun alle eläkepäiviä viettämään niin teinien oppivuodet osa 2. on alkamassa (tyttö 11v). Ehkä tähän taistoon on jo jonkinlaiset otteet opittu, ehkä? Mutta jaxuhaleja mutsit, kyllä tää tästä!

  8. […] sain laavukeikalle houkuteltua mukaan myös perheen (paitsi tietty teinin, joka antoi ihan ultimate tonnin setelit perheretkeä ehdottaessani), ja onneksi sain. Auringonpaisteinen iltapäiväretki laavulle oli […]

Vastaa