Hiuskriisi

Äh! Ei musta taida olla enää hiuksia kasvattelemaan. Viime syksynähän päädyin pätkäisemään mun mittarilla pitkiksi kasvaneet hiukset “ministeripolkkaan”. Tuosta ministeripituudesta tykkäsin tosi paljon. Mutta äkkiäkös se taas venähti. Koin pikkuhiljaa ikävää pidempää tukkaa kohtaan ja päätin antaa kasvaa.

Tällä hetkellä ollaan siis siinä kammottavimmassa “ei minkään mittainen” -vaiheessa. Ei siis selkeä polkka, joka olisi napakka ja ehkä tottelisi paremmin, muttei myöskään tarpeeksi pitkä, jotta saisi kunnon kampauksia tai näyttäisi auki hyvältä. Pituus on siis sellainen, että just ja just pinnien avulla saan ylös nutturalle.

Olen vaan niin tosi kyllästynyt tähän tupeeraushelvettiin. Mulla on siis tosi liukas hius, sitä on paljon, mutta hiukset eivät ole itsessään kovin paksuja. Ohuista hiuksista en siis varsinaisesti kärsi, mutta kylläkin siitä, että tukka valuu päätä pitkin ilman laajaa hiustuote-arsenaalia, villiä takaraivon tupeerausta ja lakkakerrosta.

Myönnän myös olevani ihan liian laiska tälle tukalle. Mulla ei siis ole tuota tarvittavaa hiustuote-läjää, vaan koitan pörröttämällä nostaa tyveä ja hallita takaraivon ärsyttävää pyörrettä. Jos hiukset litistyy yhtään aamusta, olen ihan toivoton ja haluan vetästä kuontalon vaan kiinni. Usein töissä istunkin lopulta kuminauhalla sitaistussa nutturassa, kun puoliltapäivin menee hermot.

Aikani kiukuttelin ja päädyin varaamaan ajan kampaajalle. Niin tosiaan, viimeksi olinkin… öööö… enpä muista. Olen niin huono tässä! Joka tapauksessa aika on parin viikon päästä. Ja siihen mennessä pitäisi keksiä, mitä tälle päälle tehdään.

Pätkäistään joka tapauksessa, mutta kuinka paljon. Tuo polkkapituus mua houkuttelee, mutta rikotumpana, kuin viimeksi. Tietysti haaveilen myös rennoista beach -kiharoista, mutta itseni tuntien hyvin harvakseltaan jaksaisin niiden väkertämiseen paneutua. Eniten ehkä kiehtoo reilusti rikottu, hieman a-linjainen polkka ilman otsista.

polkat

Kuvat: pophaircuts.com ja prettydesigns.com

Toisaalta mietin jopa lyhyempää mallia. Lyhyissä hiuksissa oon hyvä. Muutamaan kertaan mulla on ollut oikeesti tosi lyhyt tukka, tosin vuosia sitten. Hiuksissa pitää kuitenkin olla volaa, koska tässä kropassakin on. You know.

lyhyemmät

Kuvat: pophaircuts.com ja fenzyme.com

Toisaalta tekis mieli räväyttää kerralla ihan reilusti pois. Mut sit taas ehkä toi pitkänomainen polkka olis nyt tähän “volymeen” passelimpi. Ja saahan sen aina lyhyemmäksi, jos beach-kiharat ei ota luonnistuakseen… Mitä sä tekisit?

Lisäksi, oli se mitta mikä tahansa, mä tarviin tähän littanan lättänään hiukseen apulaisia. Olen googlaillut kuivashampoita ja sea salt -suihkeita nyt aikani ja oon ihan solmussa! Tarviin tuotteen, joka antaa hiukselle napakkuutta ja tekstuuria, siten että sitä on helpompi käsitellä ja laittaa. Vinkkejä, kokemuksia, suosituksia? Miten kuivashampoo esim. toimii tummassa hiuksessa?

Ja sori, tämän hetkisestä letistä ei oo kuvia… mutta kuvitelkaa takkuinen ja epämääräinen. That’s me.

-Päivi

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

29 Replies to “Hiuskriisi”

  1. samanmoinen tukka täälläki. Suosin tuuheuttavia shampoita. Normipäivänä tukka pysyy tuuheana eli en tarvi tököttejä ellen sitten lähde viihteelle. Jota teen “onneksi” harvoin 😉

    1. Se ois kyllä varmaan hyvä startti. Myönnän, että hiukset tulee pestyä sellasella “sopii kaikille” -shampoolla. Ei ehkä paras idea.. 😉

  2. Minulla on samanlainen rakenne hiuksissa kuin sinullakin eli hiuksia on paljon, yksittäinen hius ohut, hiukset ovat liukkaat (minulla vielä ihan piikkisuorat) ym. Viimeksi kun kampaajalla leikkuutin polkkaani lyhyemmäksi niin kampaajani vinkkasi Label.M mekkisestä Brunette Texturising Volume Spray eli suomeksi sanottuna tuo on kuivashampoon ja hiuslakan sekoitus. Minulla toimii hyvin kun pariin kerrokseen suihkautan tyveen niin johan on nostetta ja rakennetta hiuksissa. Tuollainen suihkepullo maksoi kyllä 25 euroa ja omassa jokapäiväisessä käytössä se kestää 1,5 kk (200 ml). Itse kasvatan tällä hetkellä omaa väriäni takaisin niin mietin, että nyt kun säästän värjäyksessä niin voin käyttää (ja pitääkin käyttää) tuollaisia kampaamon kalliimpia tuotteita kuin ihan markettituotteita, että saan hiukseni ruotuun.

    1. Kuulostaa just oikeanlaiselta tuotteelta! Kieltämättä hiukan arvokkaan kuuloinen, jos vertaa normibudjettiin (marketin lakka, öhöm!) mutta varmaan sen arvoinen. Kiitti vinkistä, laitan ylös! 🙂

  3. Four reason tuoteperheestä löytyy kuivashampoo joka ainakin itsellä rokkaa tummanruskeassa harakan pesässä 🙂 Tuote sisältää ruskeaa väriä ja peittää jopa vähän tyvikasvua hätätapauksissa. Ei jää valkoisia jauhokohtia niinkuin muissa kuivashampoissa! 🙂

    1. Meinasin suositella tätä samaa! Eikö se ole hiuspuuterin nimellä? Oli mitä oli, niin toimii tämän kananp***e-malliin vallan mainiosti!

      1. Kuulostaa loistavalta! Täytyykin googletella, mistä sitä saisi. Kiitti molemmille vinkistä! 🙂

  4. Ihan ehdottomasti paras kokeilemistani rakenteen tuojista on Tigin Totally Baked. Se tuo nimenomaan hallittavuutta ja “tuntumaa” hiuksiin, ettei ne valu velttoina. Toimii pelkästäänkin, mutta extrabuustia varten lisään perään just suola- tai sokerisuihketta.

    1. Listoille menee! Ja sokerisuihke?! Ou mai gaad, sellasesta mä en oo ees kuullu ennen. Ja eikun google laulamaan! 😀

  5. Kuivashampoota täälläkin käytetään. Pelastaa monta sellaista aamua, jolloin (kiiressä) peilin edessä arpoo, pitäiskö pestä vai ei. (Että onko pakko vai meniskö tämä nyt vielä yhden päivän ilman, että kukaan huomais?)
    Jos valita saa, niin mielellään sellainen pullo, joka on tarkoittu tummille hiuksille. Treseme taitaa nyt olla menossa…
    Jos ei kovin paljoa tahdo lasten ja kemikaalien yhdistämisestä nipottaa, auttaa tuo myös lasten vaativimpien kampausten pohjustamiseen. Esim. Juhlakampaus pysyy päässä koko päivän, kun hiusta on vähän pohjustanut alkuunsa. (Tiedän, ettei moinen kaikille tulisi kuuloonkaan, mutta kyllä, itse käytän)

    1. Kyllä mä oon kans suihkauttanu lasten juhlakampauksiinkin lakkaa, jos on tarvis. Tuskin ne muutamasta harvasta kerrasta pilalle vielä menee. Mutta meitä on niin moneen junaan… 😉
      Kuivashampoo vois tulla kyllä tarpeeseen!

  6. Ton ekan kuvakollaasin oikeanpuoleinen on JUST sellanen mitä mä haluasin, etenkin värin osalta. Oli ihan otettava kuva kampaajaa varten. 😀 Se voi sitten huokailla.. Nelisen vuotta sitten vetästiin tää blondi punapääksi, ja kampaaja moneen kertaa kysy, että ootko nyt oikeasti ihan varma. Noh, aika on varattuna kolmen vkon päähän, ja tiedän, että hän repii pelihousunsa mun haaveiden kanssa. Mutta kun tahtoo takas vaaleaan…..

    Kivoja vinkkejä tullut! Itsekin tuskailen kaikenmaailman tuotteiden keskellä, tuntuu kaikki olevan kauhean raskaita tällaseen ohueen hiukseen. Ja aamuisin kun ei montaa minuuttia ehdi säätää.

    1. Se on TOSI kiva! Ja hei, voin hyvin samastua sun fiilikseen… mä menin kans viime kesänä sata kertaa lähes mustaksi värjätyn kuontalon kanssa kampaajalle ja pyysin vaalennusta. Sain aika masentuneet ensireaktiot. 😀 Mutta neljä tuntia sillon väriä poisteltiin ja saatiin ihan kaunis vaaleampi punaruskea. Nyt en taida kehdata mennä saman asian kanssa… oon kuitenkin muutaman tumman värin vetäny päähän jo sen jälkeen. 😉

  7. Tukkaprinsessa says: Vastaa

    Juu. Sama ongelma täällä. Nyt käytän suoristusrautaa aamuisin niin, että edestä näyttää jotenkin ihmiseltä, mutta laiskuuttani jätän takapiiskan silleensä. Koska eihän se haittaa… Sitten joka päivä palaverissa/toimistolla/bussissa/kaupassa/ruokalassa/kirjastossa sudin sitä härs och tvärs -sojottavaa kuivunutta merileväkasaa muistuttavaa pöheikköä ja mietin, että “huomenna suoristan takatukan ja varaan parturin! HETI huomenna.”
    Blaah.
    (itse asiassa kävin hetki sitten kampaajalla. Hän sanoi, että mun on vaan kestettävä tämä vaihe. On kuulemma ohimenevä, mutta raskas.) Tsemppii vaa.

    1. Mulla on just toisin päin! 😀 Takapiiska on saatava nosteeseen, edestä en oo niin tarkka. Mutta vitsi, ku en jaksa millään mitään rautoja tai väkertimiä käyttää aamulla… Pitäis ehkä opetella heräämään hiukan aiemmin aamuisin… 😉

  8. Oi jes mitkä hiusmallit!!! Mulla parturi tiistaina ja oon pohtinu mitä tehdään kun tukka taas venähtäny (toki sitä kasvattanu tarkoituksella) mutta nyt tuntuu ettei toimi ?

    1. No eiks oo aika hyviä? Nää on musta kaikki sellasia, että ei voi mennä kauheesti pieleen, valkkas minkä tahansa. 🙂

  9. Just samaan ongelmaan, siis hienon hiuksen ongelmiin, sain kampaamoliikkeestä hoitoaineen, Cutrinin Volumism, ja on antanut kivasti rakennetta hiuksiin! Hiukset on kuivumisen jälkeen paljon ilmavammat eikä valu päätä pitkin! Enkä siis föönaa kun en jaksa ja silti hiukset on ihan semikivasti ilman laittamistakin 😀 T: Laiska kotiäiti

    1. Oi vitsi, jos pääsis noin helpolla, ni olisin tosi kiitollinen! Laitetaan merkki korvan taakse, kiitos! 🙂

  10. Kastanja says: Vastaa

    Mun yliliukkaat ei-mitenkään-hallittavat-hiukset pysyy ruodussa kun ne ensin föönää rakennetta antavan suihkeen kanssa (en muista nimeä…) ja ennen kampauksen loihtimista laittaa vahaa. Ja vahoissa on muuten huima ero!! Eli kannattaa kampaajalta kysyä mikä on se omille hiuksille sopiva ja miten sitä käytetään. Mun ihana kampaaja käski laittaa noin herneen verran ja oikein kunnolla pöyhiä sen tukkaan eli pieleen olisi mennyt itseltä jo siinä vaiheessa ilman ohjeita…
    Mut siis kunnon vaha tekee ihmeitä!! Kunhan on oikealle hiustyypille, ettei se tee hiuksia **skaisen näköisiksi tms ja vahan laittamisessa ei kannata kaihtaa ronskeja otteita.

    1. Kastanja says: Vastaa

      föönää???? no…. tää äiti menee vissiin nukkuun nyt 😉

      1. Mä oon just ihan sikahuono föönää! 😀 😀 Ja sillon, ku mulla oli lyhyet hiukset, tykkäsin käyttää vahaa ja se piti tosi hyvin. Mutta oon pidemmässä tukassa kokenut sen enemmän sellasena rasvauttajana ja latistajana. Mutta ehkä mulla on ollu väärä merkki!

  11. Hei huu, miten ajankohtainen aihe! Mun tukka menee ihan samassa vaiheessa – entinen polkka, tuleva mikä? Yltää jo ponnarille ja siellä se sitten suurimman osan ajasta keikkuukin. Leikkautin pari vuotta sitten selkätukan olkapolkkaan ja tässä vaihtelevan mittaisessa polkassa on nyt sitten sahattu siitä saakka. Nyt tarttis tehdä päätös että kumpaan suuntaan. Noissa fiiliskuvissa on ihan järjettömän makeita leikkauksia, mutta mun tukka on kans lasiliukas ja vaatii kepulikonsteja näyttääkseen hyvältä. Silloin kun aamuissa on aikaa, tukeudun pääosin kahteen tuotteeseen: Biozellin suolasuihke on edullinen ja jättää tukan tekstuurista huolimatta freesiksi ja Batisten XXL-kuivasampoo taasen tekee hiuksista tuplasti paksummat, mutta samalla jäykät ja mattaiset.

    Kampaaja-ajan lykkääminen on yksi elämän turhista vastoinkäymisistä, mutta onneksi se tuntuu olevan varsin laajalti esiintyvä piikki täkäläisessä lihassa. 🙂

    1. Jep, mulla kans ihan sama ponnaripituus. Mä en vaan IKINÄ pidä ponnaria, se ei vaan sovi mulle. Tai sit sen pitäis olla tosi fluffy. Mutta siis pituus varmaan suunnilleen sama.
      Mä nyt päädyin leikkaamiseen. Ja nyt ku päätin leikata, tää pituus tuntuu yht’äkkiä tositosi ahdistavalta ja rumalta. Eikä asetu sitäkään vähää, kun ennen…
      Noi tuotteet kuulostaa ihan just siltä, mitä mun hiukset tarvitsee. Kiitos vinkeistä! 🙂

  12. Karjakko says: Vastaa

    Mulla on jatkuva hiusangsti päällä! Aina olis kiva juu jotain tehdä, mut sekin vähän rajottaa, kun mä en käytä mitään aineita saati laitteita (edes fööniä).. Tai no kuivashampoota harvakseltaan, ja ihan markettikamaa oon käyttänyt tummiin hiuksiini, eikä mun mielestä oo ollu onkelmii (ellei sit jossain takaraivossa oo ollu jotain valkosia paakkuja :D). Nyt juuri oon ajatellut taas kasvattaa, niin sais ponnarille. Mä en kestä silmille meneviä hiuksia.. Kalju? Siili? Enpä ehkä uskalla.. Ja lyhyes tukas on se ongelma, että sitä täytyy ainaki laittaa jotenki..

    1. Jos vedettäis sellanen kollektiivinen siili?! Ei pal tarttis laitella tai föönailla. 😀
      Mä oon kans ihan sikahuono föönailemaan, tai käyttämään suoristusrautaa tai muuta. Sitten läträän hiuslakan kanssa tukka on ihan harmaana siitä tatinasta. Aaargh! 😀

  13. Tsemppiä mallin pähkäilyyn. Mulla hiukset on se ainoa juttu tässä kokonaisuudessa johon olen lähes aina tyytyväinen. Isältä peritty runsas ja paksu hiuslaatu on mun kruununi. Enkä nyt halua mitenkään kehua.

    On ollut tosi pitkää ja tosi lyhyttä. Kiharaa, kreppiä ja väriä monenlaista. Viimeiset pari vuotta hyvin tumma ja viimeisimmin musta, melko lyhyt malli. Aamuisin kastelen edellisiltana pestyt, joka suuntaan sojottavat karvani, föönillä sormin haroen kuivaksi ja lakalla viimeistely/kiinnitys. Kampaus on ja pysyy iltaan saakka.

    Ainoa huono puoli on parturoinnin tarve 5 viikon välein, samassa yhteydessä väriä lätkin itse kotosalla.

    Onpahan minullakin, xl-kokoisella persjalkaisella edes jokin kiva juttu 🙂

    1. Oi, ihan unelmahiukset! Ja se on muuten hauskaa, miten luonnonkiharahiuksiset haaveilee usein suorasta tukasta ja toisinpäin. Harvoinpa siihen omaansa on tyytyväinen. Tää ihmisluonto… 😉

  14. Siun hiuslaatu kuulostaa ihan samalta mitä omani, hiusta on paljon mutta se on saamarin liukasta ja lättänää. Ja kun oma kroppani myös vaatii sitä volyymiä myös hiuksilta niin voihan tuska ja ahdistus. Tai sitä se oli ekat 35 vuotta. Sitten päätin vihdoin kokeilla palashampoota. Ai juma miten erilaiset hiukset nykyään ovat. Seen mitä kiillossa menettää niin karheudessa voittaa. Hiukset ei siis enää ole liukkaat ja ne ovat tosi paljon paksumman tuntuiset. Vaikka ne sitten vetäsis vaan ponnarille niin eipähän ole päätä pitkin menevä hiirenhäntä. Harvemmin nykyisin jaksaa muuta kun “föönätä” hiukset pää alaspäin. Tietysti käytän tyvisuihketta ja suolasuihketta myös, mutta ei ne entisen elämän shampoiden kanssa tuoneet toivottua lopputulosta. Tää on ollu toimivin http://www.flowkosmetiikka.fi/epages/vilkas02.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20110413-11092-34237-1/Products/310

Vastaa