Topit ja flopit – Kirjavuosi 2019

Herramunhyvänenaikani! Mullahan on blogi! Ja tännehän voi kirjoittaakin aina aika ajoin jotain.

Aloitetaan siis blogivuosi 2020 näin hyvissä ajoin helmikuussa, mutta sentään lempiaiheellani, eli kirjoilla. Vietetäänhän tänään sopivasti myös Lukurauhan päivää.

Reilu vuosi sitten vuodenvaihteessa päätin yrittää palauttaa lukemisen osaksi arkirutiinejani. Kirjallisuus on lapsesta asti ollut minulle tietynlaista aivotreeniä, bensaa ajatuksilleni, ehkä ajoittain todellisuuspakoakin – sellaista tarvitsen edelleen, näin kohta neljänkympin korvilla. Koen sen olevan jopa yksi minuuteni tärkeimmistä rakennusaineista.

Oman lukuajan ottaminen varsin hektisen arjen keskellä ei kuitenkaan ole aina ihan helppoa. Keskittymiskykyni oli kokenut aikamoisen kolauksen tässä someajassa ja tietysti takaraivossa nakutteli myös omituinen syyllisyys – ensin työ, sitten huvi, tiedättehän. Ihan kuin joku olisi ollut heristämässä sormea harteilla, jos satuin tarttumaan kirjaan ennen tiskipöydällä huojuvaa astiapinoa.

Mutta päätin harjoitella. Siitä kirjoitinkin enemmän jo aiemmin täällä.

En asettanut vuodelle mitään määrällisiä tavoitteita, halusin ainoastaan lukea enemmän ja siten lukemisen palaavan taas luontevaksi osaksi arkeani. Loppukesään saakka tahti pysytteli noin yhdessä kirjassa per viikko, syksyllä taas tahti hidastui huomattavasti. Oli taas liikaa ajateltavaa, (itselleen) selviteltävää ja sellaista muuta muuttujaa. Koko vuoden aikana luin lopulta yhteensä 43 kirjaa, joista 11 äänikirjoina. Mutta vaikka kirjoja olisi ollut puolet vähemmän, olisin todennäköisesti silti kokenut onnistuvani, koska opin vuoden aikana priorisoimaan lukemisen monen itselleni vähemmän tärkeän homman edelle. Ja siihen juuri pyrin.

Vuoden aikana luin tosi monta hyvää kirjaa, mutta myös niitä, jotka olisi voinut jättää kesken menettämättä juuri mitään.

Tässä siis mun kirjavuoden 2019 topit ja flopit, sekä koko luettujen lista.

TOPIT

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Kankimäen yönaiset oli itselleni eittämättä vuoden inspiroivin kirja. Kymmenen eri vuosisadoilla eläneen voimanaisen tarinoista ammensin inspiraatiota ja rohkeutta omaan elämääni. Jos neljänkympin korvilla ajoittain saattaisikin tuntua siltä, että tää oli tässä ja mitään tuskin on enää odotettavissa, asia tuskin kuitenkaan on näin.

Kuten yksi yönaisten neuvoista kuuluu: Jos haluat tehdä jotain, tee se.

Tara Westover: Opintiellä

Inspiroivien naisten listalle nousee ehdottomasti myös Tara Westover. Westoverin muistelmateos kuljettaa lukijaa kirjoittajan julman, väkivaltaisen ja askeettisen lapsuuden kautta nykyhetkeen, Westoverin aikuisuuteen. Mormoniperheessä kasvaneen kirjoittajan vanhemmat suhtautuivat epäluuloisesti lähes kaikkeen – koulutukseen, lääketieteeseen, koko yhteiskuntaankin. Suuren perheen lapset kasvavat ilman koulutusta ja ilman lääkäriä, maailmanloppua odottaen ja persikoita loppua varten säilöen.

Tarina on niin väkevä, että sitä lukiessaan on vaikea tajuta sen olevan totta. Kyseessä ei ole kertomakirjallisuus 50 vuoden takaa, vaan samaan aikaan, kun minä pussailin nykyisen aviomieheni kanssa millenium-yönä ensimmäistä kertaa, Westoverin perhe odotti henkeään pidätellen maailmanloppua. Uskomaton ajatus.

Pidin valtavasti myös Westoverin tavasta kertoa tarinaansa. Niin uskomattomia kuin tapahtumat monessa kohtaa olivatkin, niillä ei mässäilty turhaan, vaan pikemminkin yritettiin ymmärtää. Toki myös paljon sellaista, mihin ihmisen ymmärrys ei kertakaikkiaan riitä. Jollain tavoin kaikki henkilöt saatiin kuvattua hyvin inhimillisinä, erehtyväisinä, vaillinaisina. Kukaan ei ollut läpeensä paha tai hyväkään.

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Oi, ihana Eleanor Oliphant! Ihanan erikoinen ja erikoisen ihana päähenkilö kaikkine päähänpinttymineen, päivärutiineineen ja ongelmallisuuksineen. Ja ehkä juuri siksi niin hurjan rakastettava.

Eleanorille ei tosiaankaan kuulu koko ajan kovin hyvää, tai miten sen nyt ottaa. Lopulta asiat on niin monen yhtälön summia ja se, kuinka hyvää kulloinkin kuuluu, riippuu aina myös katsantokannasta.

Pidin Eleanorista ja hänen tarinastaan aivan valtavasti! Ihanaa, että kirjan päähenkilönä on sosiaalisesti kömpelö tyyppi, jonka tavat ja selviytymiskeinot on vähintäänkin epäilyttäviä. Virkistävää!

Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken

Sally Rooneyn esikoinen Keskusteluja ystävien kesken tempaisi imuunsa ensisivuilta, vaikka oli jotain täysin muuta kuin mitä odotin. Ei mitään perinteistä chick litiä, vaan taitavasti ja jotenkin koskettavan vähäeleisesti punottu kertomus ihmissuhteista.

Tarinan keskiössä on neljä henkilöä ja heidän välisensä suhteet, yhtä aikaa valtavat tunteet ja kaiken arkipäiväisyys. Nuoruus ja kokemattomuus, kaiken sanotun ja ajatellun analysointi, tarve olla haluttu ja rakastettu. Tiedättekö, kun löytää jonkun ihmisen, jonka haluaa 110% ja ei kuitenkaan halua, eikä voi, eikä saa, mutta haluaa silti?! Kerronta on raikkaalla tavalla vähäeleistä, ja enkä kokenut lainkaan olevani liian vanha samastumaan parikymppisen kertojan nahkoihin. Kertokoon se minusta sitten mitä tahansa.

Taisin rakastua tähän kirjaan vähän. Samastuin loppuun niin että kouraisi ja itkinkin ehkä hiukan. Ihan vaan hiukkasen.

Saara Turunen: Sivuhenkilö

Turusen Sivuhenkilön on jossain syytelty olevan tyhjänpäiväistä oman navan kaivelua, mutta minä sain varsin hyvin kiinni kirjan ajatuksista, vaikken esikoiskirjailija (tai kirjailja ylipäänsä) olekaan. Turunen kirjoittaa ensimmäisen kirjansa saamasta vastaanotosta, kirjailijuudesta ja kirjoittamisesta mutta maailmasta ja reilu kolmekymppisen naisen elämästä ja ajatuksista, kuten ulkopuolisuuden tunteesta ja yksinäisyydestä noin yleisemminkin.

Päähenkilön ajatukset ovat ajoittain raskaita, mutta rasittavuudessaankin itselleni monessa kohtaa myös hurjan tuttuja. Samastuin, pidin ja sain valtavasti pontta itsereflektioon.

Suvi Ratinen: Matkaystävä

Lestadiolais-aiheisia kirjoja on ilmestynyt viime vuosina runsaasti. Olen lukenut aihepiirin opuksia aika monta ja pidän Ratisen Matkaystävää ehdottomasti yhtenä parhaista. Ratinen kirjoittaa inhimillisesti tavallisesta arjesta, jonka kehyksinä sattuu toimimaan usko ja uskonyhteisö. Kirjan 80-90 -lukujen puitteet olivat itselleni hurjan tuttuja ja tunnistettavia, kirjoitustyyli letkeän leppoisa ja ennen kaikkea syyllistämätön. Tässä ei eroteltu hyviä ja pahoja, vaan etsittiin omaa paikkaa vailla katkeruutta.

Pajtim Statovci: Bolla

Myönnän miettineeni ennalta, mahtaako tämä olla liian vaikea, pystyisinkö samastumaan miesten väliseen rakkauteen tai sisällissodan tunnelmaan tällaisena hyvinvointivaltion pullamössönä.

Mutta niin ravisteleva, voimakas ja vaikuttava Bolla on, että jouduin lukujen välillä pysähtelemään ja vain hetken tuijottamaan kattoon ennen jatkamista. Tarina on yhtä aikaa ruma, rujo ja rehellisessä suoruudessaan ahdistava, ja kuitenkin täynnä viipyilevän kauniita tuokiokuvia. Tunsin rakkauden, intohimon, tuskan, pelon ja inhon sisuksissa asti enkä kokenut minkäänlaista ulkopuolisuutta miesten välisessä tarinassa. Koin sukupuolen hyvällä tavalla merkityksettömäksi, vaikka itse tarinassa juuri sillä on hyvin suuri painoarvo.

FLOPIT 2019

David Nicholls: Suloinen suru

En ollut lukenut David Nichollsilta mitään aiemmin, mutta kuullut useita suosituksia, joten lähdin lukemaan tätä kirpeää ensirakkauden kertomusta odottavaisin mielin.

Mutta ei. Ei sitten millään. Koko tarina vaikutti epämääräiseltä tajunnanvirralta (ehkä nimenomaan tarkoituksella) ja sai ajatukset lukiessa lähinnä harhailemaan kauppalistoissa ja kotitöissä, mikä ei yleensä ole kirjalle kovinkaan suuri meriitti. Tahkosin tätä yli kuukauden, mutta en jostain ihmeen syystä jättänyt keskenkään. Jospa se vaikka lopuksi palkitsee. No ei tämä kyllä oikein tehnyt sitäkään.

Ehkä olin vaan kertakaikkisen väärää kohderyhmää tai en muuten vaan osannut saada tästä mitään irti, mutta tämän perusteella ei tee mieli tarttua kirjoittajan aiempaan tuotantoon. Ikävä kyllä.

Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus

Sujuva, kekseliäs ja näppärä dialogi on aina ollut Härkösen vahvinta antia. Niin myös tässä uusimmassa Kenraaliharjoituksessa. Siihen kehut valitettavasti tyssäävätkin.

Tarina alkaa siitä, kun keski-ikäisen pariskunnan mies ehdottaa parinvaihtoa. Käytäntö ei ota sujuakseen ja idea haudataan, mutta sattumalta suhteen nainen törmääkin tyyppiin, joka vie häneltä jalat alta. Nainen ryhtyy suhteeseen toisen naisen kanssa, mies ihmettelee vierestä ja jossain vaiheessa selvitellään yllättävää ja täysin irrallista isä-kuviota. Ehkä taustalla on joku seksuaalisen monimuotoisuuden teema, mutta sen käsittely jää tasan naisten välisen seksin tasolle ja sitten… No ei mitään. Tai ainakaan minä en saanut tästä irti oikein muuta kuin muutaman illan ajanvietettä. Ei toki mitään vikaa siinäkään, mutta jäin kaipaamaan pointtia sen kaiken kärkevän dialogin taustalla.

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Joskus kirjalle ei vain ole oikea hetki. Näin koin, että mulle kävi tämän kovasti kehutun Muriel Barberyn Siilin eleganssin kanssa. Kirja ei nimittäin ole missään nimessä huono tai tylsä, vaan hirmuisen tarkkanäköinen, oivaltavalla tavalla pisteliäs ja viehättävä. Silti tämä oli ensimmäinen kirja koko vuonna, jonka kohdalla lukeminen alkoi toden teolla takkuamaan. Ei huvittanut ryhtyä lukemaan, vaikka aina kun kirjan avasin, se jollain tavoin onnistui pienesti hurmaamaan.

Välillä mietin silti, enkö tajua tätä? Olenko liian tyhmä? Miksi kirja vaikuttaa knoppitiedolla brassailulta yhdessä hetkessä mutta kuitenkin ihastuttavalta seuraavassa? Koska opus sai aikaan näin ristiriitaisten tunteiden aallon, mietin, ettei tämä nyt vaan ehkä ollut sille oikea hetki. Joskus käy niinkin.

Saska Saarikoski: Lauri – läheltä ja kaukaa

Me kun ollaan koripallosta yleisesti kiinnostunut perhe, Lauri Markkasen tarina useine sävyineen ja jopa knoppitietoineen oli jo ennalta aika tuttu eikä Saarikosken kirja tuonut juuri uutta. Saarikosken tavassa kirjoittaa on myös minusta jotain kummallisen luotaantyöntävää. Mieleen on jäänyt erityisesti NBA-komissaari Adam Silverin kuvaus isokorvaiseksi ja avaruusolion näköiseksi. En vieläkään tajua, miksi tän tyyppinen kuvailu on, etenkään tietokirjassa, tarpeen. Ärsytti.

Jill Santopolo: Kun sanat eivät riitä

Kun aloitin keväällä Jill Santopolon Valo jonka kadotimme -kirjaa, kesti hetken, ennen kuin pääsin sen kanssa sinuiksi. Mutta pääsin ja pidin siitä lopulta paljonkin. Niinpä ajattelin tätä Santopolon uutuutta, Kun sanat eivät riitä -romaania aloittaessani, että ehkä tämäkin on tyyliltään samanlainen, enkä välttämättä heti pääse siihen kiinni. Kävi kuitenkin niin etten osaa sanoa kirjasta oikein mitään.

Viimeisiä sivuja kahlatessani mietin, mikä tarinassa mätti niin, ettei se onnistunut aiheuttamaan oikein mitään tunteita – olenhan sentään lukenut monia samanhenkisiä rakkaus- ja elämänmuutostarinoita. Tämä jätti kuitenkin kylmäksi, kärsi ehkä sieluttomuudesta. Luin kyllä sujuvasti koko tarinan Ninasta, joka isänsä kuoleman jälkeen päättikin alkaa elää omannäköistään elämää suvun odotusten sijaan, mutta en oikein tuntenut mitään. Kertomus oli ihan mukiinmenevä, mutta harmillisen yhdentekevä. Olisin kaivannut siihen lisää mehukkuutta, tunnetta, jotain samaistumispintaa. Nyt se jäi makuuni harmillisen pliisuksi. Olisin mielelläni tykännyt tästä enemmän.

Suurin osa lukemistani kirjoista oli kuitenkin hyviä tai jopa älyttömän hyviä. Floppien suurin ongelma oli tietynlainen mitäänsanomattomuus tai juonen ohuus. Tarvitsen selkeästi tunnetta ja samastumispintaa, väljyys ei puhuttele.

Loppuun täräytän vielä listan kaikista viime vuonna lukemistani kirjoista (sisältäen myös nämä yllä mainitut) jaettuna perinteisiin kirjoihin ja äänikirjoihin. Kuunnella tykkään edelleen faktaa ja lukea fiktiota. Tämä jaottelu sopii mulle parhaiten.

LUETUT 2019

  • Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
  • Julie Murphy: Dumplin
  • Laura Manninen: Kaikki anteeksi
  • Essi Ihonen: Ainoa taivas
  • Saara Turunen: Sivuhenkilö
  • Nina George: Pieni bistro Bretagnessa
  • Claire Mackintosh: Annoin sinun mennä
  • Jill Santopolo: Valo jonka kadotimme
  • Suvi Ratinen: Matkaystävä*
  • Stina Jackson: Hopeatie*
  • Carolina Setterwall: Toivotaan parasta*
  • Luke Allnutt: Taivas on meidän
  • Mariette Lindstein: Ehdoton valta
  • Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut
  • Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet*
  • Camilla Läckberg: Kultahäkki*
  • Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken*
  • Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe
  • Anna Ekberg: Uskottu nainen
  • Tara Westover: Opintiellä
  • Josie Silver: Ole minun
  • Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
  • Jill Santopolo: Kun sanat eivät riitä*
  • Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus*
  • Muriel Barbery: Siilin eleganssi
  • Kristiina Saha: Minäpäivät*
  • Maija Kauhanen: Eliitti*
  • David Nicholls: Suloinen suru*
  • Soili Pohjalainen: Valuvika
  • Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä
  • Pajtim Statovci: Bolla*
  • Harriet Tyce: Veriappelsiini*

Äänikirjoina kuunnellut: 

  • Jere Nurminen: Kiira – ehjäksi särkynyt
  • Saska Saarikoski: Lauri – läheltä ja kaukaa
  • Carl-Johan Vallgren: Mikael Persbrandt – muistini mukaan
  • Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
  • Venla Pystynen, Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso – ei koira muttei mieskään
  • Lisa Brennan-Jobs: Pikkusintti
  • Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat – Kim Wallin tarina
  • Tina Turner: Minun rakkaustarinani
  • Ville Similä ja Mervi Vuorela: Ultra Bra – Sokeana hetkenä
  • Anton Vanha-Majamaa: Antti Tapani
  • Ulrika Björstam: Nouse nyt

* merkityt kirjat olen saanut arvostelukappaleina Otavalta

Näemmä neljän kuukauden blogitauko eskaloituu pitkään ja painavaan paluuseen, hah! Toivottavasti jaksoitte lukea koko homman, näin lukurauhan päivän kunniaksi.

Tällä hetkellä mulla on kesken vuoden 2020 kuudes ja seitsemäs kirja: luureissa Elton Johnin elämäkerta ja fyysisenä kirjana alkamassa Lionel Shriverin Syntymäpäivän jälkeen. Harmi vaan, kun luettavaa olisi niin valtavasti ja aikaa kuitenkin rajallisesti. Silti otan tosi mielelläni uusia lukuvinkkejä aina vastaan, eli huikkaa kommenttiboksiin suosituksesi! Ja tietysti kiva, jos huikkailet muutenkin kuulumisia.

Ai niin! Kirjapohdinnat on siirtyneet melkein kokonaan tuonne mun, Emmin, Janican ja Lauran kirjainstaan, eli Lukuretriittiin. Siellä on aika täydellisen mukava kombo erilaisten lukijoiden erilaisia lukukokemuksia ja -suosituksia. Löytyy siis Instagramista @lukuretriitti.

No ni, nymmää sit lopetan. Ehkä pyrin palailemaan vielä ennen kesää, niin ei tartte kerralla koko maailmaa kirjoittaa.

– Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

13 Replies to “Topit ja flopit – Kirjavuosi 2019”

  1. Että mä rakastan näitä sun Blogeja !!!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ihana kuulla! <3

  2. TOP-listan perusteella pistin Rooneyn varaukseen: oon riittävän monesta topista (ja flopista) aika lailla samaa mieltä.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toivottavasti Rooney iskee! Se yllätti mut ihan perinpohjin, mutta osui johonkin sellaseen kohtaan, että nousi yhdeksi vuoden parhaista.

  3. Nää sun kirjavinkit ovat kyllä mainioita, koska ilmeisesti kirjamaussani on jotain samaa. Eleonooralle kuuluu pelkkää hyvää oli kyllä rasakka ja karmeudessaan lohdullinen teos. On kiva lukea sellaista, josta jää toiveikas olo ja jollekin käy kuta kuinkin hyvin. Sen sijaan Turusen kirja on tykki. Se oli mulle niin tykki, että jouduin menemään suorilta terapeutin vastaanotolle sen lukemisen jälkeen. Toki kirja sattui sellaiseen elämänvaiheeseen, että kaikki kirjan teemat olivat sataprosenttisesti totta ja läsnä elämässäni, mutta enpä ole aiemmin yhtä vahvaa lukukokemusta kokenutkaan. Ja sattuneesta syystä, tartun vähän varovasti hänen muihin teoksiinsa – yhtään niitä vähättelemättä 🙂
    Itseäni jäi harmittamaan Naiset, joita ajattelen öisin kirjassa se, että sen tenho ei pitänyt aivan loppuun asti. Siitä huolimatta ja vielä kesken oleva kirja on yksi tärkein lukemani kirja. Kirja teki sen vaikutuksen, minkä kirjan pitääkin tehdä. Se muutti päässäni jotain ajatteluketjuja ja asenteita. Ja se ei ole vähäinen seikka. No niin, jopas tuli läristyä ihan tarpeeksi. Jatkan listojesi syynäämistä ja suosituskirjojesi ottamista lukulistalle. Kaikkea hyvää!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Oi, tunnistan niin hyvin mainitsemasi asiat! Turusen molemmat kirjat on puhutelleet mua ihan valtavasti ja olisi tuo terapeutin tuoliin istahtaminen tehnyt varmaan mullekin ihan hyvää. Tosin olin jo näiden teemojen puitteissa käynyt istahtamassa siellä aiemmin, että tavallaan samoja ratoja on edetty!
      Yönaisissa oli mullekin muutamia suvantokohtia, joita olisi voinut mun mielestä napakoittaa editointivaiheessa, mutta annoin ne aika herkästi anteeksi, kun kokonaisuus oli itselleni niin ravisuttava. Kuuntelin itse tuon äänikirjana, mutta se on sellainen teos, jonka varmasti hommaan vielä itselleni ja johon palaan aika ajoin. Äärimmäisen voimakas kokemus.
      Me selvästi puhutaan samaa kieltä. Sekin on ihanaa, koska ihan aina ei löydä ihmisiä, joiden ajatusmaailma kulkee samoja ratoja. Kiitos siis, kun kommentoit. <3

  4. Ehti tulla ikävä. Yritä kirjoittaa vähän useammin, jookos?

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä lupaan yrittää! <3

  5. Mullakin lähti pari varaukseen. Kiitos vinkeistä!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tosi kiva kuulla! 🙂

  6. Kankimäen kirjat huippuja! Luin viime vuonna hyvin paljon samoja kirjoja. Rooney ei jostain syystä oikein sytyttänyt, vaan tuntui jotenkin tyhjänpäiväiseltä 😂
    Muutama oma suosikki viime vuosilta:
    – Rytisalo: Rouva C
    – Adichien kirjat: Kotiinpalaajat sekä Puolikas keltaista aurinkoa
    – Kevyempää luettavaa -> Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset (mielenkiintoista luettavaa aasialaisten keskinäisistä suhteista ja stereotypiosta)
    – Gyasi: Matkalla kotiin
    – Ferranten Napolisarja
    Jääräpäänä yritän lukea kaikki aloittamani kirjat mutta seuraavat ovat jääneet kesken : Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme ja Olli Jalosen Taivaanpallo (edelleen yöpöydällä…)

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä ymmärrän kyllä senkin, jos Rooney ei uponnut! Arvelin, että on sellanen opus, että varmasti jakaa mielipiteitä.

      Kiitos vinkeistä! Jokunen löytyy hyllystäkin vielä lukematta, pitää ehdottomasti lisätä listoille.

  7. vaaleanvihreää says: Vastaa

    Kirjamaku ei tosiaan mene yksiin. En pitänyt Bollasta, henkilöistä ei vain voinut pitää. Sivuhenkilö jäi kesken ja Keskusteluja ystävien kanssa meni ihmetellessä, miksi ihmeessä tätä kehutaan. Nuo olivatki sinun topeistasi ainoat, joita olen lukenut, enkä tosiaan pitänyt niistä mistään.

    Kenraaliharjoitus taas oli minusta ok äänikirjana työmatkoja kävellessä. Ei huippu, mutta ei huono.

    Onneksi kaikkien ei tarvitse pitää kaikista kirjoista.

Vastaa käyttäjälle Beltsu Peruuta vastaus