Arkikuva 15/52

olohuoneen sisustus1

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.

Arkikuvasarja meni poikki viime viikolla Köpiksen reissusta ja blogimuutosta johtuen, joten venytetään näitä haasteen rajoja nyt muutenkin vähän. Meillä kun ei todellakaan arkena näytä tältä. Mutta nyt osui ekaa kertaa tooooodella moneen viikkoon, ehkä jopa kuukauteen viikonloppu, jolloin ei ole oikeastaan mitään pakollista ohjelmaa. Ja vaikkei kyllä yhtään olis huvittanut, pakko se oli kaivautua kaikkien tavarapinojen juurille ja villakoirien väliin.

Nyt on taas hetkellisesti aika raukea ja hyvä mieli. Pahin sikolätti on kesytetty ja kesäsateiseen lauantaihin kuuluva piirakkakin leivottu. Ajattelin tällätä koneen loppupäiväksi kiinni ja oikeasti tehdä jotain ihan muuta. Se niin helposti lipsuu.

Siivoaminen inspiroi taas haaveilemaan pienestä remontista. Olkkarin seinät kaipailevat vähän lisää jotain, valju tapetti ei oikein enää vakuuta. Tai siis onhan tätä remonttia ajatuksen tasolla tehty jo vuoden päivät. Ehkä tämän vuoden puolella se vielä konkretisoituu.

Tämän harvinaisen sisustushenkisen arkikuvan myötä toivottelen sellaista sopivan kivaa viikonloppua. Möhnikää ihanienne kainaloissa ja lukekaa kirjoja. Mä ainaski ajattelin.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

One Reply to “Arkikuva 15/52”

  1. […] tossa pari viikkoa sitten tätä arkikuva-sarjaa tällaisella silotellulla sisustelukuvalla. Ajattelin nyt saman tien lopettaa tuon hömpöttelyn ja postata taas […]

Vastaa