Tiettyjen asioiden menettämistä sitä osasi äidiksi tullessaan odottaa. Vapaa-aikaa olisi varmasti vähemmän, katkeamattomista yöunista saisi vain haaveilla eikä rahanmenoakaan voisi estää. Parisuhdeaikaa tuskin olisi enää entisellä tavalla ja tissien terhakkuudelle nyt ainakin saisi sanoa hyvästit.
Se, mihin sen sijaan en ainakaan itse henkilökohtaisesti ymmärtänyt varautua, oli kaiken maallisen omaisuuteni katoaminen mystiseen bermudan kolmioon, kun lapsi saavuttaa maagisen 13-vuoden rajapyykin. Ja uskomatonta kyllä, se on osoittautunut sietämättömäksi. Sä voit pilata mun vartalon, mutta mun kynsilakkoihin et saatana koske!
Kaikki alkaa hyvin viattoman tuntuisella lainailulla. Ensin menee pinsetit. Kynsilakka. Sukat. Kyseiset tuotteet viedään vaivihkaa, eikä niitä tietenkään palauteta. Kun kertaan palauttamisen kuuluvan lainaamisen periaatteisiin, teini heilauttaa kärsien tukkaansa, pyöräyttää silmiään ja ilmoittaa kuitenkin nyt “ihan vaan lainanneensa”. ONPA TOSI VACAVAA.
Koska äitiys, jos mikä, on opettanut ongelmanratkaisukykyä, keksin oivan lääkkeen tavaroideni katoiluun. Ostan teinille omat, vastaavat tuotteet. Näin hänen ei tarvitse lainailla niitä minulta ja löydän pinsettini aina heti, kun oikean sieraimen alta puskeva kyynärvarren paksuinen viiksikarva yllättää.
Uusin sen sukkavaraston, hommaan pinsetit. Hiuspompuloita, meikinpoistoainetta, pumpulilappuja. Hiusharjoja, kengät, pipon, hanskat ja huivin. Huulirasvaa, kulmakynän. Kuulokkeet, kyniä, kausivalot. Meikkisieniä, siveltimiä, hiustenhoitoaineita. Ostan sille kaikkea, mitä se voi elämiseensä tarvita, pöllimättä niitä minulta.
Mikään ei muutu.
Se raahustaa tyynen viileästi mun pussukoilleni, kaappaa kaiken tarvitsemansa ja kiikuttaa ne bermudan teiniöönsä, mihin ne katoavat ikuisiksi ajoiksi. Mikäli kulloinkin kadoksista olleesta esineestä jonkin osan sattuu vielä joskus näkemään, se on tuhottu käyttökelvottomaksi. Kun kysyn asiasta, tyyppi kallistaa helmipöllömäisesti päätään, räväyttää silmänsä yllättyneenä lautasiksi ja vaan nauraa. Oho, kato joo. Lainasin vähä.
Ihan siis tiedoksi kaikille, että kun helmikuun olympialaisten jälkeen etsitään sitä kadonnutta kansallista itsetuntoa, Panaman papereita tai Olof Palmen murhaajaa, tiedätte mistä etsiä. Kattokaas, se vaan vähän lainas niitä.
-Päivi
Meillä on tuollaisia kolme! Vanhin 18 ja nuorin 8, joo aloitti siskojen esimerkistä mun tavaroiden varastelun jo hyvin nuorena?. Just kun jotain saat hommattua ja seuraavana päivänä tarvitset sitä, on se jo kadonnut. Ensin kiljun kurkkusuorana, mukulat pakenee koppeihinsa mutisten en se mää ainakaan…Lopputulos aina sama; äiti ostoksille ja tyttärien tavarameri karttuu, itse jää aina ilman!
Ah! Ihanaa! Odotan jo, kun toi pienempikin versio alkaa pölliä mun kamoja. Sit varmaan muutan karkuun. 😀
Mä oon vasta matkalla tuota kohti. Pojat ei oo hirveesti mun kynsilakkoja tai ripsareita ainakaan vielä tarvinneet. Nuorin on tyttö, mutta toistaseks sillä on enemmän kynsilakkoja kun mulla…
Kiitos varotuksesta! 🙂
Alan hamstrata vanulappuja ja sukkia jo nyt, vastaisen varalle.
Haha, joo, nyt kannattaa jo hyödyntää kaikki “kolme kahden hinnalla” -tarjousta. 😀
Huutonaurua 😀 Kyllä, meillä myös 13 vuotias. Jotenkin käsittämättömintä on, että jos ehdotat lainaavasi jotain, niin teini kohottaa tyynesti kulmakarvojaan, ja huomauttaa sen olevan “nolo”. Että jännä, miten jotkut “nolot” jutut kelpaa lainaukseen 😉
Joo, toi on totta! Meillä neito on jo 14, mutta helpotusta ei näy. Pahenee vaan!
Meillä on otettu ensimmäinen askel tähän jo 4v tytön kanssa kun sille piti hommata omat kynsisakset. Tosin syy on kyllä isässä, joka huolehtii tytön kynsien leikkuusta, mutta ei äitin saksien palautuksesta… Onneksi itse en liiemmälti meikkejä ja kynsilakkoja käytä, mutta eiköhän ne jotain “lainattavaa” silti löydä, jahka tuosta kasvavat. 😀
Ei, en kestä! Omat kynsisakset, kuinka suloista. <3
Kyllä pojatkin (ja miehetkin) osaavat!
Niille kelpaa mun puhelimen laiturit. Monikossa. Sillä olen ostanut itselleni useamman. Jotta löytäisivät tarvitessani edes sen yhden.
Ainoa keksimäni ase ryöstelevää jälkikasvua vastaan on ollut iskeä niiden oman maailman mittareilla: osta NOLO. Vaaleanpunainen laturi sydänkuvioilla ei kelpaa teinipojille (mies ei valitettavasti nolosta piittaa). Samoin nimikoin omaisuuttani suurin ja näkyvin kirjaimin. On noloa, jos siinä lukee ÄITI. Kokeile sukissa tai pipossa: ei lähde kouluun asti.
Noi laturit! En kestä! Mulla on meidän perheen ainoa pikalaturi ja se ei ole _koskaan_ siellä, missä sen pitäisi. Aivan raivostuttavaa!
Ehkä tosiaan pakko liimailla jotain perhoskuvioita kaikkeen omaisuuteen, ni säilyy. 😀
Voi ei! 😀 tulee mieleeni itseni (nyt 28v.) kun muutin 19v. kotoa, otin koko kopan äitini kynsilakkoja mukanani 😀 olin vuosi sitten valmistunut kosmetologiksi, ja äitini ei ollut enää aikoihin käyttänyt lakkojaan 😀 sitten joskus pikkusiskoni kysyi ihmeissään, ehkä hieman vihaisena, missä kaikki äitimme lakat ovat ja että sähän ne veit.. juu vein ja sanoin että tule luokseni lakkaamaan kynnet 😀 <3 Mulla on itselläni kaksi poikaa, saa nähdä mitä ne haluaa lainata…
Hahah! Jos nyt yhdet lakat… 😀
Pojilla se lainailu tosiaan taitaa olla vähän erilaista. Meillä 11 vee vielä aika iisi. Jännityksellä odotan jatkoa…
Juu, kyllä pojatkin osaa??. Puhelimenlaturit on aina kateissa. Paras oli, kun ostin itselleni pinkit crocksit, kun mun mustat oli aina jonkun muun koiranulkoiluttajan jalassa. Kerran sitten näin ikkunasta, kun teiniPOIKA laahustaa kotikatua ylös koiran kanssa pinkit crocksit jalassa?.
Kaikki kelpaa, kunhan se EI OLE OMAA! 😀
[…] nuoren naisen (en nyt sano nimiä, mutta sellanen, joka saattaa pölliä mun kamoja, kuten vaikka hajuvesiä…) pakettiin piilotetaan Escadan Celebrate N.O.W -tuoksusetti, joka […]