Tein virheen. Menin turhautuneisuudessani laskemaan, kuinka kauan makkariremppa on kestänyt tähän mennessä. No arvatkaa. PUOLI VUOTTA! Seriously. Ihmiset rakentaa talojakin tuossa ajassa, kun me ollaan nyitty tota kahdeksan neliön koppia!
Ja kun sen rempan sais edes pysymään siellä yhdessä huoneessa. Vaan ei. Pölyä, villaa, likaa, työkaluja, remppavaatteita ja laudanpätkiä seilaa ympäri eteistä, kuistia ja portaikkoa. Pölyn mukana leviää ahdistuskin. Joka paikassa on kamalan näköstä, mutta millään ei viittis nyt siivota, ku huomenna on kuitenkin taas saman näköstä. Yht’äkkiä kotona ei voi enää rentoutua missään, kun takaraivossa hakkaa tietoisuus keskeneräisistä hommista. Puolessa vuodessa viihtyisä koti on muuttunut kaatopaikaksi.
Tänään ajattelin nousta kaiken tämän ahdistuksen yläpuolelle ja käydä läpi lasten vaatekaapit. Vaan kun kuudelta avaan kotioven, vastassa on tiskaamattomat tiskit, pyyhkimättömät pöydät, pyykit koneessa, kuivat viikkaamatta. Yhdellä on läksyongelmia, toisella vatsa kipeä. Kengät on viskottu pitkin eteisen remppapölyistä lattiaa yhdessä takkien ja lippisten kanssa. Keittiöön astellessa siltä yhdeltä pöydälle jääneeltä omenalta pölähtää kasvoille kymmeniä banaanikärpäsiä, kuin nauraakseen päin naamaa mulle ja mun viinietikka-ansoille.
Tekee mieli luovuttaa. Istahtaa portaille ja huutoitkeä kiukku ja paha mieli pois. Kaivautua peiton alle lämpimään juomaan kaakaota ja polttaa kynttilöitä. Palkata joku ulkopuolinen viimeistelemään remontti ja toinen siivoamaan. Pistää koko torppa myyntiin ja muuttaa veneen alle.
Mutta ei. Autan läksyissä, tiskaan tiskit, pyyhin pöydät, viikkaan pyykit ja ripustan märät kuivumaan. Lupaan itselleni, että meillä ei aloiteta enää koskaan yhtään remppaa. Tiedostaen kuitenkin, että kun makuuhuone joskus valmistuu, suunnittelen jo innolla seuraavan huoneen tapetteja.
Onni löytyy arjesta, niinhän sitä sanotaan. Mutta on se vaan toisinaan ihan pirun hyvin sinne piilotettu.
-Päivi-
Tsemppia ja uskoa arjen ihanuuteen Sinulle Uskolaan! 🙂 Olen seuraillut ihanaa blogiasi jo pidempään, mutta kommentti on aina jäänyt. Ja hei, positiivista on myös tässäpäivässä se, että huomenna keskiviikko ja työviikko puolessaan. 😉 aurinkoa syksyiseen loppuviikkoon! 🙂
Hih, mulla on työviikko puolessa vasta huomisen jälkeen, mutta ei se mitään, töissä on useimmiten ihan mukavaa. 😉 Kiva, että jaksat lueskella, vaikka jutut toisinaan ovat mitä sattuu… 😀 Kivaa viikkoa sullekin!-Päivi-
Kiitos Päivi tästä 😀 mulla on ollut tänään tismalleen samanlainen olo meidän alakerran työ- ja takkahuoneen rempan sekä arjen pyörittämisen suhteen!! Olipas helpottavaa lukea sivuiltasi kuin omia ajatuksia ja väsyneen päivän päätteeksi saada sulta sympatiaa ihan tietämättäsi. Meillä remppailut ovat kestäneet jo vuoden…ja se on ehkä jopa jo säälittävää. Asiaa tietty vois vähän helpottaa jos ees tietäis mitä olis tekemässä…noi matskujen valinnatkin yms jahkailut syö niin pirusti aikaa :/. Tsemppii sulle kuitenkin tästä eteenpäin ja remppailuintoa :)!
Joskus vaan osuu ja uppoaa. 😉 Me ollaan asuttu tässä nyt 2,5 vuotta ja koko ajan on joku remppa ollu käynnissä. Toisinaan sitä haaveilee, että kaikki vois olla valmista. Edes hetken, kunnes alkaa uusi kierros. ;)Tsemppiä sinnekin! Kaipa se valmistuminen sitten palkitsee nämä kaikki huonot hetket… Paras olis ainakin! :D-Päivi-
Tutun tuntuinen päivä, ainut että mä teen töitäkin niiden banaanikärpästen seassa pölykoirien hölkätessä jaloissa.Ainakin mun elämän suurin tavoite on oppia sietämään arkea.
Nyt oli kyllä niin hyvin sanottu! Musta tuntuu, että myös mun elämällä on sama tavoite. Kyllä välillä aika koville meinaa ottaa…-Päivi-
Sori, mutta mua alkoi heti ekan kappaleen kohdalla naurattamaan… 😛 (elä suutu!) mutta kun kuullosti niiiiiiiiiin tutulta! Ainut, että minähän EN ole päivällä töissä, vaan ihan itse täällä kotona sotkemassa poitsun kanssa. Mut en mä siltikään jaksa täällä järjestystä pitää… Toisina päivinä mua suututtaa tää kämppä ihan sikana ja kiukuttelen vaan kaikille. Toisina päivinä mä en jaksa välittää, kuten tänään. Mut niitä huonoja päiviä varten voisin melkeinpä printata tän postauksen jääkaapin oveen ihan vaan muistutukseksi, että “hei, ei me olla ainoita..”. Joten kiitti tästä! :)Älä luovuta. Mutta nuku yön yli, tai vaikka kymmenen. Kaivaudu sinne peiton alle ja lepää. Ja huutoitke jos siltä tuntuu. Kyllä se sitten taas siitä. Ihan varmasti. <3 Uusia remppaideoita odotellessa… 😉
Saa nauraa! (kirjotin eka “nautaa”… köhöm!) Muakin jo nyt hiukan naurattaa. Vaikka kyllä edelleen ärsyttääkin. Hemmetin remontti. Buu!Voi olla, että mä huomenna työpäivän jälkeen hiukan kaivaudun peiton alle ja poltan kynttilöitä. Saatan jopa nauttia yhden Finrexinin. 😉 Lenssu perhana tuli vielä häiritsemään.Kivaa viikonloppua teille! Samassa remppaveneessä sitä kellutaan… ;)-Päivi-
En ole itse tuota remppaa koskaan kokenut, mutta muutoin hyvin samanlaisia tunteita. Mutta…olisko tuossa vähän niinkuin raskaudessa: oksennellessaan vakuuttaa, ettei koskaan enää. Mutta niinhän vaan äiti unohtaa kaikki ikävyydet, kun saa nyytin syliinsä. Ja ei kun seuraavaa tekemään…no einytihanheti….
Toi oli hyvä vertaus! Mä luulen, että kyse on just aikalailla samasta hommasta… :)-Päivi-
Sitähän se, arjen sietämisen opettelua koko elämä. Sitten kun sen oppii ja oivaltaa, tulee hemmetin kuolo ja korjaa pois. Käy vähän niikun mustalaisen hevoselle…
No mutta sitähän se todella on… Mitenköhän sitä oppis nauttimaan tästä elosta ennen kuoloa? :)-Päivi-
Sympatiaa täältä! Me ollaan nyt asuttu 9 kuukautta remontin keskellä, vielä ei näy loppua. Ei kai olisi sittenkään pitänyt rempata kaikkea kerralla…Minä lähdin eilen töistä aikaisemmin ja sain kuin sainkin lajiteltua kirpparitavaroita, vihdoinkin. Jospa menisivät kaupaksi ja kaaos hieman hellittäisi.Voimia sinne ja tänne!
Meilläkin on ollu koko 2,5 vuotta joku remppa kesken. Eikö loppua näy. Huoh. Joskus vaan tulee näitä päiviä, kun ei jaksais yhtään. Mutta onneks toisinaan on parempiakin hetkiä… 😉 Tsemppiä!-Päivi-
Pusu ja halaus! Joku sen tuossa hyvin sanoikin, että pitäis vaan oppia sietämään tätä arkea.. Nostan hattua teille kaikille remppaajille, kun välistä tuntuu, että tää normikaaoskin on ihan liikaa!
Pusu ja halaus takasin! <3 Mutta ei hattua kannata nostaa, ainakaan meille… Sit joskus on valmista, ni nostetaan, mutta ei hattua vaan kannat kattoon! :D-Päivi-
Hei pitkästä aikaa! Ihanasti kirjoitettu 🙂 Hyvin pystyin samaistumaan kotiintulohetkeesi, vaikkei meillä remonttia tehdäkään (tällä hetkellä). Miten musta tuntuu että sä oot joskus ennenkin banaanikärpästen aikaan kuvaillut nasevasti arkielämän pieksemiä ajatuksia..? Mä pyydystän muuten niitä pikkuperkeleitä imurilla, ja hyvin toimii. Suuaukko täytyy vaan muistaa tukkia jollain rätin tapaisella jälkeenpäin, ettei ne pölähdä karkuun samantien. Mukavaa syksyä sinne!
Joo, kyllähän noi banskukärväset on tainnu ennenkin jossain jutussa vilahtaa. Saatanan kätyreitä, sanon minä. 😉 Mäkin joskus niitä imuroin, mutta toi omenaviinietikka-fairy-vesi-kombo pyydystää niitä myös aika hyvin. Kandee kokeilla! :)Kivaa viikonloppua!-Päivi-
Niin ihana kirjoitus. Pirun hyvin piilotettu onni kyllä kuulostaa niin tutulta. Veneen alle muuttamistakin olen miettinyt tovin…ja talon myymistä…remppaapuvoimia…siivoojana. Joo. Ja sitten on pakko taas jaksaa ja nousta ja porskuttaa. Voima halaus! Äitiyden ihana ONNI !!!
Ihanaa, että muillakin on toisinaan samoja fiiliksiä. <3 Mutta sitä vartenhan me äidit ollaan olemassa, jotta jaksetaan painaa. :)-Päivi-
Onneksi tänään alkaa viikonloppu! Nautihan! JA tsemppiä rempan edistymiseen!:)**ps. tunnustin I ♥ Your blog. http://aurinkoisellapuolella.blogspot.fi/2012/08/i-heart-your-blog.html
No, huomenna alkaa vasta mun viikonloppu, mutta ei haittaa. Huomenna on lyhyempi päivä. 🙂 Kivaa viikonloppua!Ja kiitos tunnustuksesta, olen otettu. <3-Päivi-