Edellisen postauksen ullakolta löytynyt rakkauskirje lämmittää mieltä edelleen. Nuo kuluneet paperinpalat ovat osa tämän talon, ja nyt meidänkin, historiaa ja tulevat pääsemään kunniapaikalle kehyksiin. Aikanaan, kunhan olen saanut ensin unelmoiden hypistellä niitä tarpeeksi.
Meillä on aika vähän tauluja seinillä noin muuten. Olen aika tarkka siitä, minkä vuoksi tapetteihin reikiä turmellaan. Haluan, että kehyksiin pääsevät dokumentit ja kuvat olisivat jotenkin merkityksellisiä. Että niissä on joku pointti, juuri meidän perheelle tärkeä. Salissa yksi merkityksetön nuotisto seinää koristaa, enkä ole siihen lainkaan tyytyväinen… Siitä kun puuttuu se jokin. Se pointti.
Yksi kuva meillä sen sijaan on ollut seinällä aina, ensimmäisestä yhteisestä kodista lähtien. Hassu, pieneen paperinpalaan lukion ruotsintunnilla raapustettu kuva. Ahtaissa vuokrakopeissa asuessamme tämä muistutti aina siitä yhteisestä unelmasta. Nyt voisi jo ajatella, että kuvaan piirtyi jo tuolloin vuosituhannen vaihteessa Uskola.
Tuskin edes itse taiteilija muistaa tällaista piirtäneensä, mutta meille tämä on tärkeä. Kiitos Anna!
-Päivi-
Ihana, hauska taulu.
Tässä on just sellasta meidän näköistä hupsuutta. Sopii, kuin nenä päähän. 🙂
-Päivi-
Hei Päivi, mahtava blogi! Ihanaa, kun löysin sut ja sun blogin – oltiin samalla luokalla koulussa! 🙂
Ääääk! Koivusen Altsu?! Hauskaa, että löysit tänne! Kyllä mä sut oikein hyvin muistan. 🙂 Toivottavasti kaikki on hyvin ja elämä hymyilee. Kiva, jos jäät lukemaan! 🙂
-Päivi-