Paksumman nahan toivossa.

Mua ärsyttää. Ensinnäkin se, että mä olen aina tällänen herkkis. Vaikka olen kovaääninen, nauravainen ja hyvinkin huumorintajuinen, otan kyllä itseeni kohdistuvan kritiikin vähän liian raskaasti. Varsinkin asiattoman kritiikin.

Toiseksi ärsyttää nimenomaan tämä asiaton kritiikki. Jota ei oikeastaan voi edes kritiikiksi kutsua, vaan enemmänkin tarkoitukselliseksi vittuiluksi ja lapselliseksi pyrkimykseksi saada jollekin mahdollisimman paha mieli. Kai siinä lotossa sitten nämä, itseään “kriitikoiksi” kutsuvat jotain voittavat. Paikan karvanoppa-Datsunin takapenkillä, ehkä?

Kyllähän mä tätä osasin odottaa, en ole niin naiivi, että kuvittelisin olevani jotenkin tältä kettuilulta suojassa. Siksi ehkä ottaakin niin paljon päähän, että annan tälläisen turhanpäiväisen jauhamisen vaikuttaa mielialaani. Totta kai tajuan, että kaikkia ei voi, eikä tarvitsekaan miellyttää. Sitä sen sijaan en tajua, että joidenkin mielestä paras kritiikin muoto on “tää on paskaa”.

Kritiikkiä ja parannusehdotuksia olen aina toivonut ja pyytänytkin. Toivon, että te lukijat kerrotte mistä tykkäätte, mistä ette, mitä toivotaan, mitä sen sijaan ei. Ja sitä toivon edelleen.

Samalla toivon paksumpaa nahkaa kestää näitä “paska blogi” -viestejä. Ei kai se niin vakavaa lopulta ole. Onhan mulla livenäkin aika paskat jutut. 😀

-Päivi-

 

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “Paksumman nahan toivossa.”

  1. Nimetön says: Vastaa

    sää oles juuri hyvä tollasena.älä muuta julkaisujasi.anna paskojen olla kun niillä ei ole edes peltoa mitä kyntää.tämän minulle on sanonut edäs iäkäs täti.

    1. Hihihih, hyvin sanottu! 🙂 Kiitos ihanista, kannustavista sanoista. <3

      -Päivi-

  2. Kyllä se nahka siitä paksuuntuu ja ruskettuu, kun kesäisellä terdellä istuu 😉
    Aina noita “paskanpuhujia” mahtuu joukkoon, sitä en vaan oo ikinä ymmärtänyt, että miten ihmeessä ne jaksaa kuluttaa aikaansa blogissa, josta ei pidä Hei daaa ja ihan vielä haluaa kertoa sen ääneen, että Hei, mä olen täällä, mutta en tykkää olla täällä..OMG!

    Uskola on jotain mieletöntä…jatkat just samaa rataa! Miiilaik verimats<3

    1. Juu, tiä kuule millanen norsunnahka sitä syksyyn mennessä on jo kasvanu! 😀 Joskus kieltämättä neuvo: “jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, on syytä olla hiljaa”, pitää ihan paikkansa.

      Kiitos ihanasta kommentista. <3

      -Päivi-

  3. Peesaan edellisiä. Pystypäin eteenpäin sellaisena kuin olet. Minä tykkään susta ja sun tyyistä, paljon!

    1. Ihana Katja! Kiitos. <3

      -Päivi-

  4. Nimetön says: Vastaa

    Älä vaan muutu! Äläkä muuta tapaasi kirjoittaa! Se on parasta pitkään aikaan. Jos joku ei välitä lukea, jättäköön lukematta. Ni.

    Anu

    1. En mä kai oikein osaisikaan muuttaa… en, vaikka haluaisin. 🙂 Kiitos ihanista sanoista. <3

      -Päivi-

  5. Pellavasydämen Mervi says: Vastaa

    Jos luet mun blogiani, voit todeta, ettet ole yksin. Aika ikäviä kommentteja, joita sitten kiukuttelen vähän aikaa…kunnes unohdan. Sitä asettaa itsensä alttiiksi, kun julkista blogia pitää, eikä auta kuin karaistua! Mutta ymmärrän – ei se ihan helposti tapahdu.

    1. Karaistuminen on hyvä sana tähän, siihen pyritään! Tsemppiä sinnekin! 🙂

      -Päivi-

  6. Kuulehan, oot oikeessa! Kaikkea paskaa, ei kukaan jaksa kantaa. Se on kumma piirre nykyihmisissä, että toista tietentahtoen loukataan. Ja kuvitellaan, että siihen on joku ihme oikeuskin! Minä tykkään Uskolasta ja vanhana lukijana seurasin tänne perässä. Jatka sinä entiseen tapaan, meitä tykkääjiä on kuitenkin enemmän, kuin niitä ilkeilijöitä!

    1. Se on niin helppoa nykyään, loukata nimettömänä, jos ei tykkää. Jotenkin aika surullista, että maailmanmeno on mennyt tälläiseksi…
      Mutta kiitos, kun olet jaksanut seurata mukana! Ja ihanan kannustava viesti, kiitos. <3

      -Päivi-

  7. Tuo ensimmäinen kappale oli JUST kun mun päästä 🙂
    Sinulla on varmasti niin paljon lukijoita, että se on selvä, että kaikenlaista joukkoon mahtuu. Olen ymmärtänyt, että aika-ajoin moni muukin bloggaaja kärsii vastaavanlaisesta “häiriköinnistä”. Olen ihan varma, ettei kommentin jättäneellä ole mitään henkilökohtaista, kunhan vaan vittuilee, ehkä kateudesta… Jos minua jokin blogi ja sen jutut alkaa sieppaamaan tai jotenkin ärsyttämään säännöllisesti – lopetan yksinkertaisesti sen lukemisen! Meillä on onneksi valinta,mitä luetaan ja mitä ei!
    Sinulla on harvinaisen rehellinen ja maanläheinen tyyli postata, keep up the good work!

    1. No näin mäkin olen ajatellut, että suurin osa ihmisistä toimii. Jos jonkun jutut ei kolahda, menen muualle. Ja tietysti nämä häiriköt ovat ihan minimaalinen joukko lukijoiden seassa (onneksi), mutta silti se vaan itsetunnon päälle hiukan kolahtaa joka kerta… Mutta nyt alkoi karaistuminen! 🙂
      Ihana, Nipsu, kun käyt lukemassa ja kommentoimassa! <3

      -Päivi-

  8. Olen seurannut blogiasi jo pitemmän aikaa. Niin myös monia muita, joissa tämä sama aihe on tullut enemmän tai vähemmän esille. Internet tuntuu olevan todella raadollinen. Itse en voi käsittää, miksi jonkun on tultava oksentamaan asiansa törkeillä kommenteilla. Toisaalta, jos ei mitään muuta keksi kuin “tää on paska blogi”, voi kyllä tuommosen jättää ihan omaan arvoonsa.

    Tämän kommentin pointti oli se, että teet tosi ihanaa ja elämänläheistä blogia, toivottavasti typerät kommentit eivät pilaa sitä.

    1. Onhan tämä tosi raadollista, se on totta. Ja toki, itse pääni tähän olen vapaaehtoisesti tunkenut tiedostaen, että tätä pääsee lukemaan kuka tahansa. Pitää vaan ignoorata nää turhanpäiväset huutelut ja jatkaa menoa. 🙂
      Kiitos kivoista sanoista! Jatkan samalla linjalla, en oikein muuta osaa. 🙂

      -Päivi-

  9. Ou nou! On kyllä ikävää! Näitä tulee aina. Mutta hei! Luin että silloin tiedät omistavasi suositun blogin, kun negatiivista (anonyymihuutelua) alkaa tippumaan! 😀

    1. Hahaha! Olen suosioni huipulla! 😀 Näihin täytyy vaan oppia suhtautumaan välinpitämättömästi. Ehkä mä joskus vielä opin. 🙂

      -Päivi-

  10. Nimetön says: Vastaa

    Ihastelen sun tapaas ajatella asioita ääneen tän blogin kautta. Olet rohkea, se sinusta huokuu livenäkin, vaikka tunnenkin sinut vain saman kaupungin tyttönä 🙂 Nautitaan kesästä ja tästä pienestä kaupungista!

    1. Vilpitön kiitos ihanasta kommentista. <3 Rohkeudesta en tiedä… ehkä tyhmänrohkea on lähempänä totuutta. 😉 Tule ihmeessä moikkailemaan, jos joskus törmäillään. 🙂

      -Päivi-

  11. Se on ite kakkapää, joka toisesta niin sanoo! Niin se on. <3

    1. NII JUST! <3

      -Päivi-

  12. Hei! Löysin blogisi reilut kaksi vuotta sitten, ilahduin ja luin sen jokaisen päivityksen. Sitten lukeminen jäi vähäksi aikaa ja harmikseni hukkasin blogin hetkeksi. Nyt olen taas löytänyt blogisi uudestaan ja aijon käydä säännöllisesti katsomassa päivityksiäsi. Monet naurut olen jo tänäänkin saanut kahvikupposen äärellä tätä blogia lukien. Ihana talo, ihana blogi ja huippu tapa kirjoittaa! Mukavaa syksyä!

Vastaa