On vähän hassu olo. Tänään aamulla en lähtenytkään perinteiseen malliin työpaikalle, vaan heräsin, latailin tiskit koneeseen ja hörpin aamukahvia ruokasalissa (oonks kattonu hiukan liikaa Downton Abbeya?!) ruokapöydän ääressä ja hoitelin samalla verokorttiasioita, vastailin sähköposteihin, sovin tapaamisia ja koitin päättää käytänkö paperista kalenteria, kännykän kalenteria vai google-kalenteria. Lopputuloksena käytän tietysti vähän kaikkia, joten vahvaa sekoilua todennäköisesti luvassa.
Lapsille tämän työmuutoksen selittäminen olikin vähän hankalampaa. “Ai eksä mee enää töihin? Ai teet kotona? Ooksä aina kotona? Meeksä muka johonkin muualle? Miks sä meet? Mihin? Koska? Ooksä silti kotona? Eksä tee enää ollenkaan töitä? Ooksä niinku Lukan iskä? Miks?”
Ehkä hetken aikaa kestää, että tämä freelancer-tohina löytää omat uomansa, eikä lapset odota että äiti vatkuloi vispipuuroa päivät pitkät kotona. Joskus vois kyllä tehdäkin. Onhan vispipuuro kuitenkin aika hyvää.
Alunperin olin suunnitellut pitäväni tämän päivän ihan kunnolla vapaana, mutta lopulta oon saanut aika hyvin hoidettua rästijuttuja, vastailtua ikivanhoihin sähköposteihin ja aikataulutettua tulevia viikkoja itselleni. Koitan kovasti välttää verkkahousuhöperöitymisen ja lähteä edelleen aamuisin johonkin tekemään töitä. Toisaalta aamupäivisin kotona vielä hommat jotenkuten onnistuu, mutta kun muksut alkaa purkautua koulusta ja puoli luokkaa istahtaa keittiöön järsimään hapankorppuja, on ehkä parempi karata muualle. Koska ainakaan vielä mitään puoli-ilmaista työhuonetta ei ole ilmaantunut, pakenin näin ensimmäisen päivän kunniaksi kirjastoon. Täällä on mukavan rauhallista. Tosin tuoli on vähän huono pidemmän päälle. Ehkä oma lypsyjakkara ensi kerralla.
Tuntuu vähän hassulta, että voin näin keskellä päivää kirjoittaa blogia ja noin muutenkin päättää mitä teen, koska ja missä. Meinaa olla huono omatunto (koska äideillähän kuuluu olla), kun ei ole vielä tottunut.
Yhtään ei kaduta. Odotan vaan malttamattomana, mitä kaikkea tässä on vielä edessä. Ainakin alku vaikuttaa lupaavalta, mielenkiintoiselta ja monipuoliselta. Ja lupaan teillekin, että lopetan tämän työjauhamisen pian, kunhan alkuihmetyksestä pääsen.
Mutta nyt; takki auki ja uutta kohti!
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Eksää vai saa Google Calenderia puhelimeen? Mikä sulla on? Nokia 3210?
Eiko Ringo! 😀 No viddu! On se ny siä, mutko kolmasosa kamast on siäl ja yks osa jossai vitun vihossa ja jotkut jossain paperikalenterissa. Mä varmaan ahdistuisin liikaa, jos kaikki olis samassa. Ku nyt näyttää ettei muka olis niin paljon mitään. Aaaahahaha!
Paperikalenteri sen olla pitää! Mä alan aina joulukuun alussa intoilemaan, että millaisen ensi vuodeksi hankkisi! Tänä vuonna on menossa jo toinen kalenteri, kun kuopus söi ekan. Ja sit oli kauhee kiire saada uus, niin ostin vaan marketista perusversion. Ja huomasin kotona ostaneeni ruotsinkielisen almanakan!:/ Men jag klarar det och nu vet jag svenska namndagar!
Ja onnee nyt vielä uuteen tilanteeseen!
Pakko myöntää, että olen vähän kade!
Huomenna aamulla kello soi taas viideltä ja taas on huono omatunto, kun lapset jää keskenään kotiin nukkumaan, heräävät itsekseen kouluun, syövät, pukevat ja lähtevät. Voin vain sydän syrjälläni toivoa, että kaikki menisi hyvin. Ja toivoa, että voisin olla paikalla. Ihan oikeasti, enkä vain puhelimen päässä.
Onpas kiva lueskella, miten sun friikkuarki lähtee käyntiin. Teen itse toimittajantöitä freenä, ja eka vuosi oli aikamoista hakemista, että arkeen tuli sopivasti rytmiä ja vaihtelua, etten vallan mökkihöperöitynyt. Ja se oli hieman ärsyttävää, kun osa ihmisistä jankutti, että “ai sää oot siis vaan kotona nyt” ja kuvitteli, että voin koska tahansa auttaa heitä jonkun mailin vääntämisessä, koska en ole “töissä”.
Kirjaston tuolit lienee 80-luvulta, jolloin itsekin niillä istunut. Varmaan 40 vuotta vanhat.