Räjähdys

Tulin tossa tänään miettineeksi, siinä puoliltapäivin, kun ensimmäisen kerran kurkkasin peiliin (näin sitä verkkahousuhöperöitymistä just vältetään…), että missä vaiheessa tässä on näin päässyt käymään. Peilistä ei katsonutkaan enää pirteä ja nuorekas, saati sitten nuori nainen, vaan väsynyt, harmaaihoinen ja takkutukkainen vanha akka. Silmäpusseihin olisi mahtunut säilöön vaikka yleensä taskuissa kulkevat kolikot ja tunkkaista naamaa piristi ainoastaan punaisena hehkuvat sormenpään kokoiset finninalut.

Ja tiedättehän, jos vähän ennen palaveriin lähtöä kokee tuollaisen herkän hetken itsensä kanssa, ei kovin hehkeä lopputulos heilahda lopulta ovesta ulos. Niin ahkerasti kuin kuontaloa koitinkin sukia, lopputuloksen kruunasi vielä rikkinäinen paita. Jonka huomasin tietysti palaverissa. Hyvä. Hienosti, Päivi.

No, palaverin lopputulokseen tämä räjähtänyt ulkomuoto ei onneksi vaikuttanut, mutta jäin silti pohtimaan, koska olisin viimeksi oikeasti jollain tavalla pitänyt huolta itsestäni. Ulkoillut ihan vaan hyvän fiiliksen vuoksi, kuorinut, hionut, viilannut tai höylännyt. Puhe kauneusunistakaan ei ole mitään hölynpölyä, ensimmäisenähän väsymyksen huomaa keskittymiskyvyn puutteen lisäksi naamasta. Ei ole kaunista katseltavaa, se.

Sain myös tietenkin ihan hyytävät raivarit muksuille, jotka kekkuloi ja tappeli toistensa kurkuissa, kun minä olin sitten niin freelanceria keittiön pöydän ääressä. Kollektiivinen koko perheen räjähdys ja huikea määrä eri mittaisia keskisormia siivittivät tämän kalabaliikin loppuun. Hyvä. Hienosti, Päivi.

Toisaalta taas, jos alkuräjähdys, ydinräjähdys ja naamaräjähdys tapahtuivat kaikki tänään, huomiselle ei voinu jäädä enää kuin tuo viimeinen. Ja se on jo pari askelta paremmin, ku tänään.

naama

Mutta oikeesti. Kyllä kelpais yks yö hotellin valkoisissa lakanoissa, spa-hoidot päästä varpaisiin ja jonkun toisen valmistama aamiainen. Ei vissiin ihan vielä huomenna, mutta lähiviikkoina. Must have. Ees ne lakanat. Ja aamiainen.

-Päivi

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

6 Replies to “Räjähdys”

  1. Tsemppiä! Noi räjähdykset on täällä ainakin joskus ihan pelottavia. Joskus vaan mitta tulee täyteen, kuuppa menee nurin ja kaikki kulminoituu johonkin näennäisesti pikkuasiasta alkavaan raivoon. Pinnan alla toki muunmuassa esim. arvostuksen puute, läheisyyden kaipuu, liian paljon muistettavia asioita, liian vähän unta ja omaa vapaata.. Mistäs siis mullekin ne puhtaat lakanat?!

    Mahtavaa ens viikkoa sulle! Kirjoitusinspistä ja friilänserin vapautta! Täälläkin on jännää, vähän liiankin jännää, perkule.

    Sylvia

    1. Ou jes, se on niin just noin! Onneks viikonloppu oli hiukan parempi vaikka noita muuttujia mahtu taas matkaan kyllä enemmän ku tarpeeks. 😀 Mutta nukkuminen, se on kyllä kovaa kamaa. Huomas tänään, että peilistäkin kattoo ihan erinäköinen muija, kun on oikeesti nukkunu tarpeeks.

      Ja hei, huikeen ihanaa ja mahtavaa viikkoa sinnekin jännän äärelle! Toivottavasti kaikki menee niinku pitää. Ja tietty menee, hei! Puss!

  2. Kasvohoitoon mars! Nyt on aikaa, ja semmosen oot ansainnut rohkeasta päätöksestäsi 🙂

    1. Oot niiiin oikeessa! ❤❤❤

  3. […] juuri perjantaina valittelin, on itseni hoitaminen, saati hemmottelu jäänyt viime kuukausina (okei, kyllä kohta voi puhua jo […]

  4. […] juuri perjantaina valittelin, on itseni hoitaminen, saati hemmottelu jäänyt viime kuukausina (okei, kyllä kohta voi puhua jo […]

Vastaa