No aijaa kui siistii!

Kun muksut on poissa, porukat hyppii pöydillä. Lapset kurvasivat eilen vaarin kyydissä lomareissuun klo 16.34. Meikä oli täydessä tällingissä kavereiden pihakemuissa klo 17.15 ja samaan aikaan mieskin marssi tikkataulu kainalossa frendiensä kanssa kesäkisoihin. Lisäksi ollaan: – naurettu itsemme tärviölle – juotu useampi pullo kuplajuomaa – ihmetelty kuplien nousemista otsikkoon – tanssittu keskinkertaisen virkamiesbändin tahdissa Hot […]

Jag tror, jag tror på sommaren

Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa! Pikkutyypit dyykkas pelottomasti hyytävän kylmään veteen, me vanhukset lojuttiin rantsussa. Minien kasvot on vihdoin saaneet päivetystä, vanhimman pieni nenä täyttyy pisamista ja jostain syystä nuo tuntuvat aina kesäisin kasvavan kuin ruohot. Huomenna pakataan muksut autoon ja lähetetään viikoksi mummun soppakattilan ääreen. Vanhempien hunninko alkanee sillä kellonlyömällä, kun auton perävalot […]

Yks teiniheinäkuu, kiitos.

Ihan kiva, että tuli tämmönen kesä. Että on lämmintä ja shortseja ja lomia ja semmosia. Kellä nyt siis sattuu olemaan. Shortsit esimerkiksi. Tekisin kuitenkin aloitteen. Heinäkuun ajaksi pitää lopettaa aikuisuus. Se ei sovi tähän. Aamuisin kirkuvat lokit ja pakaroita polttava aurinko suorastaan huutavat huolettomuuteen. Revityt farkut, risa fillari, paras kaveri ja kassi kaljaa. Kuuma hiekka, […]

Ei se väärin oo! Vai onko?

Tänään se vihdoin varmistui! Viikon kuluttua koittava viikon mittainen vapausjakso. Talvisena arki-iltana pyykkivuoren alla haaveiltu tähtihetki. Viikko ilman lapsia! Vaikka soosoo. Eihän sellaista saa odottaa. Ennemminkin pitää etukäteen kärsiä ikävää ja murehtia, kuinka sitä ikinä pärjää kokonaista viikkoa ilman tappelevia ihastuttavia apin… herranterttuja. Miten ihmeessä selviytyy pienemmistä pyykkikasoista, aterioista joissa saa olla pilkkuja, itse päätetystä […]

Mutta missä on motivaatio?

Kesähän on tunnetusti ihmisen parasta aikaa. Mä olen tänäkin kesänä jo saanut aikaiseksi aimo läjän hyviä asioita. Jostain käsittämättömästä syystä jopa kämppä on lasten lomailusta huolimatta siistimpi, kuin useimmiten talviaikaan. Rästiin jääneitä kotihommia saa jotenkin duunattua paremmin ja olo on vaan energisempi. Yhteen asiaan tämä tosin ei tunnu pätevän. Se on tuo takaraivossa painava portfolio. […]

Superiisi raparperipiirakka

Kävipä niin iloisesti tuossa muutama päivä sitten, että naapuri ojensi mulle nipun valtavia raparpereja. Mietin aikani, mitä noista askartelisin, mutta kyllähän perinteinen piirakka ainakin aina kauppansa tekee. Tämä ohje on yksi mun suosikeista. Yleensä teen tätä omppupiirakan muodossa, joskus käytän punaherukoita (harvoin, koska silloin kukaan muu ei piirakkaan koske). Tämä on tällainen “aineet yhteen ja […]

Kun kaikki on ihan hyvin

Tällä viikolla olen herännyt perheestä ensimmäisenä. Keitellyt aamukahvit, pukeutunut ja meikkaillut aivan rauhassa, talon ollessa vielä hiljainen. Istahtanut jopa hetkeksi lukemaan lehteä ja haukannut kahvini seurana jotain aamupalaa. Tänään töihin kävellessäni oli jostain syystä harvinaisen hyvä mieli. Sellainen epätavallisen tasainen ja harmoninen olo. Alle kymmenen minuutin matkalla tervehdin useampaa vastaantulijaa ja hymyilytti. En tiedä, liekö […]

Haasteen puoliväli

Mä lähdin vuodenvaihteessa mukaan tähän hauskaan lukuhaasteeseen. En ole koskaan ennen oikeasti laskenut vuodessa luettua kirjoja, mutta olettaisin määrän liikkuvan siinä yhden ja kolmenkymmenen välillä. Vuodesta riippuen. Ajattelin kuitenkin, että eihän tuo kirja viikossa ole paha. Joskushan sitä lukee useammankin kirjan viikossa. Mutta toisaalta joskus on useamman viikon kokonaan lukematta. Viime kuukaudet on olleet enemmän […]

Lähiruokamarket

Ehkä parhaita juttuja kesässä, siis ihanan valon ja lämmön lisäksi, on kotimaiset kasvikset. Marjat ja loppukesästä ja syksyllä hedelmät. Kun ei tarvitse kaupan loisteputkien valossa valita sitä vähiten vetistä kurkkua tai blokkailla matkalla muhjaantuneita tomaatteja. Kaupoissa on hyvät valikoimat kotimaista, mutta parasta ovat kuitenkin lähituottajien torikojut ja nämä ihastuttavat “lähiruokamarketit”. Käytiin juhannuksen alla ostoksilla. Hihkuin […]

Lomasaldoja

Lomaviikko vetelee viimeisiään. Ja kuinka hyvänä loma onkaan meitä pidellyt. Sopivassa suhteessa jotain ja ei mitään. Olen nauttinut epävakaista ilmoistakin, linnoittautunut sohvalle lukemaan ja kuunnellut sateen ropinaa peltikattoon. Päästänyt itseni mökkiytymään ja kulkenut meikittä ja tukka tötteröllä koko viikon. Haaveksinut ja tehnyt päätöksiä itseni kanssa. Yhteenvetona viikko on pitänyt sisällään: – leivotut Pavlovat: 1 (en […]