Sunnuntaisuosikit ja onnekkaat

Sunnuntainahan saa ottaa iisisti. Tosin meikäläisen kohdalla eilisen ihana aikatauluttomuus pakotti koneen äärelle tänään jo heti aamusta, mutta toisaalta kun hommat saa pois alta ajoissa, voi loppupäivän vaikka uppoutua leffoihin. Viaplay-yhteistyön myötä pääsin taas vähän laajentamaan leffarepertuaariani. Kiinnostavia leffoja löytyi läjäpäin, joskin nyt säiden ollessa suosiolliset, ne odottavat sadekelejä ja syksyn viimoja. Sunnuntai on kuitenkin […]

Ja sitten tuli lauantai…

… jolloin ei ollutkaan mitään. Lapset hajaantuivat yllättäen maailmalle ja me huomattiin olevamme kaksin. Hilpastiin terassille pizzalle ja vielä merenrantaan jäätelölle. Yllätyksellinen kahdenkeskinen iltapäivä kruunautui pienillä päiväunilla. Ihana, rentouttavan huoleton parituntinen. Yritin (ja ehkä onnistuinkin) olla murehtimatta tekemättömistä hommista. Niitä kun on joka tapauksessa aina, murehti tai ei. Lisäksi ajattelin jatkaa loppupäivänkin valitsemallani rentoilu-meiningillä. Huomenna […]

Perinteet äidin tiellä pitää

Mitä useampi lapsi, mitä hektisemmäksi arki muuttuu, sitä tärkeämmäksi muodostuu tietyt hyvän fiiliksen perinteet. Sellaset omat jutut ja ystävien kanssa toteutettavat hömpöttelyt. Vaikka kyseessä olisi vain kerran vuodessa tapahtuva kokoontuminen, aina aikataulua sumpliessa sen huomaa; yhteistä hetkeä on kovin vaikea löytää. Mutta juuri siitä syystä perinteistä pidetään kiinni kynsin hampain. Sopiva päivä valitaan vaikka puoli […]

No aijaa kui siistii!

Kun muksut on poissa, porukat hyppii pöydillä. Lapset kurvasivat eilen vaarin kyydissä lomareissuun klo 16.34. Meikä oli täydessä tällingissä kavereiden pihakemuissa klo 17.15 ja samaan aikaan mieskin marssi tikkataulu kainalossa frendiensä kanssa kesäkisoihin. Lisäksi ollaan: – naurettu itsemme tärviölle – juotu useampi pullo kuplajuomaa – ihmetelty kuplien nousemista otsikkoon – tanssittu keskinkertaisen virkamiesbändin tahdissa Hot […]

Jag tror, jag tror på sommaren

Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa! Pikkutyypit dyykkas pelottomasti hyytävän kylmään veteen, me vanhukset lojuttiin rantsussa. Minien kasvot on vihdoin saaneet päivetystä, vanhimman pieni nenä täyttyy pisamista ja jostain syystä nuo tuntuvat aina kesäisin kasvavan kuin ruohot. Huomenna pakataan muksut autoon ja lähetetään viikoksi mummun soppakattilan ääreen. Vanhempien hunninko alkanee sillä kellonlyömällä, kun auton perävalot […]

Superiisi raparperipiirakka

Kävipä niin iloisesti tuossa muutama päivä sitten, että naapuri ojensi mulle nipun valtavia raparpereja. Mietin aikani, mitä noista askartelisin, mutta kyllähän perinteinen piirakka ainakin aina kauppansa tekee. Tämä ohje on yksi mun suosikeista. Yleensä teen tätä omppupiirakan muodossa, joskus käytän punaherukoita (harvoin, koska silloin kukaan muu ei piirakkaan koske). Tämä on tällainen “aineet yhteen ja […]

Viikonloppuviisut.

Nyt ei puhutakaan Euroviisuista, vaikka nekin viikonloppuna kisataan (en oo tänä vuonna jaksanut oikein lämmetä), vaan ihan siitä, kuinka mahtavia kesäbiisejä nyt tipahtelee. Ja nimenomaan kotimaasta. Hyvä Suomi, hyvä artistit! Mun soittolista koostuu tällä hetkellä melkeinpä yksinomaan kotimaisesta musasta. Miettikää ny; aurinkoinen terde, lasi Proseccoa ja nää. Elämä on hyvä. Ja muuten! Bella-smuidujen kepeä kesäbiisilista […]

Mutku kevät. Ja perjantai.

No nyt on ilman takkia ulkona. Ja kohta ne on kipeitä. Mutku kevät. Aurinko. Saippuakuplat. Ja ihana perjantai. Tämän viikon jälkeen olo on kuin kuiviin rutistetulla sienellä. Väsähtänyt ja kaikkensa antanut. Niinpä päätin karata töistä vartin aiemmin ja poikkesin kotimatkalla kirjastossa. Pino kirjoja, pehmeä sohvannurkka ja levy suklaata taitaa kattaa viikonloppusuunnitelmat. Ehkä näppikseltäkin irtoaa taas […]

Juhlaputkessa

“Nakkimuori”, eli mun oma äiskä täytti tänään pyöreitä. Olin luvannut leipoa pienimuotoisiin juhliin kakun (ja voitte vaan arvata, onko kerma unohtunut ostaa, kun sitä kakkua aletaan juuri pyhäpäivänä väsätä…) ja tänään käytiin onnittelemassa äippää. Mummulan pöydän ääreen on aina turvallista parkkeerata syömään lohisoppaa ja perunarieskoja. Tuttuja ja turvallisia lapsuuden makuja. Ja kuivakakkua. Sellasia mummulajuttuja. Mä […]

Sijaistoimintoja.

Uskomatonta, kuinka vetoavalta imurointi voi tuntua, kun pitäis tehdä koulutehtäviä. Käsittämätöntä, että reisissä ei paina lenkillelähtö yhtään, kun pitäis tehdä koulutehtäviä. Ihmeellistä, kuinka suurella intohimolla vessojen pesuun voi suhtautua, kun pitäis tehdä koulutehtäviä. Olen ihan koko päivän onnistuneesti siis vältellyt noita tehtäviä. Pessyt mielettömällä draivilla pyykkiä ja pyöritellyt vessapaperikiharoita. Tehnyt oikeastaan mitä tahansa, kunhan ei […]