Huijarimuijan rillihaaveet

*Kaupallisessa yhteistyössä Näkökeskus Synsam

Jokaisella kai on elämänsä varrella hetkiä, joista ei jälkikäteen ole kovin ylpeä. Itse olin lapsena jo ehkä liiankin mielikuvitusrikas ja taipuvainen myös tarvittaessa hieman kyseenalaisiin keinoihin saadakseni haluamani. 11-vuotiaana päätin haluta silmälasit. Ihan vaan koska ne näytti kivoilta ja silmälasipäiset oli jotenkin fiksumman oloista porukkaa. Ihan tarkkaan en tapahtumien kulkua muista (olen kai yrittänyt unohtaa…), mutta jollain konstilla sain keploteltua itseni silmälääkäriin ja jotenkin kikkailin itselleni lukulasit. Näössä ei siis ollut kertakaikkiaan mitään vikaa, mutta niin vain muutaman viikon kuluttua istuin ylpeänä etupulpetissa sangat nenälläni.

Tietenkään en pystynyt laseja pidemmän päälle käyttämään, vaan ne unohtuivat aika nopsaan koteloonsa repunpohjalle. Siellä sitten makoilivat kalliit lasit käyttämättöminä. Voitte ehkä kuvitella äitini turhautumisen tuhatlappusten lennettyä kankkulan kaivoon…

Tämän rilliepisodin jälkeen en olekaan näköäni käynyt tarkistuttamassa. Tai kaipa siellä äitiysneuvolassa katsoin E:t vasempaan ja oikeaan, mutta tuon tarkemmin silmiin ei ole yli kahteenkymmeneen vuoteen kurkattu. Niinpä hipsin paikallisen Näkökeskus Synsamin kutsumana näöntarkastukseen pari viikkoa sitten. Usein näkö alkaa heiketä siinä neljänkympin korvilla, mutta vaikka mulla tuohon rajapyykkiin on vielä viitisen vuotta matkaa, parin vuoden välein kakkuloiden tarve olisi hyvä käydä tsekkaamassa siitä huolimatta.

Mitään vaivaa tai siristelyä ei ole ollut, mutta iltaisin huomaan silmien usein väsyneen jatkuvasta päätetyöskentelystä. Olen kärsinyt myös pitkään kuivasilmäisyydestä ja pienikin tuuli tai paiste saavat silmät vetistelemään. Vaiva ei ole vaaraksi tai muutenkaan kummoinen, mutta aika ärsyttävä, etenkin jos on juuri puleerannut hehkeän silmämeikin, joka valuu saman tien pitkin poskia.

Ihana optikko Anitta istutti minut näöntarkastukseen ja myönnän, vaikka en laseja uskonutkaan tarvitsevani, vähän salaa taisin taas toivoa. Mutta tällä kertaa en huijannut! Näkö vaan oli kovasti kohdallaan, eikä toisen silmän karsastuksen lisäksi havaittu kummempaa. Eli ei laseja. Damn! Kuivasilmäisyyteen sain kokeeksi kosteuttavia tippoja, jotka ovat tuntuneet vähentäneen kyynelehtimistä kyllä.

Oikeasti en tietenkään halua huonompaa näköä, vaan turhamaisena lähinnä kivat kehykset. Anittan ja Johannan johdolla testailin kuitenkin muutamia pokia, ja kuulemma imagolaseja ilman vahvuuksiakin ostetaan. Yhdet täydelliset Dieselin kehykset nenälle löytyi (äskeisen kuvasarjan viimeiset), mutta jätin nyt kuitenkin imagoni ilman laseja. Vielä.

Koska jonkin sortin pokafani olen, mutta en varsinaisia silmälaseja tarvitse, tykkään valoisasta ajasta erityisesti, koska silloin voi käyttää aurinkolaseja. Arskoja löytyykin laukunpohjalta useammat, niin vaatekaupasta kuin huoltsikoiltakin löytyneitä. Koskaan en ole vielä optikolta aurinkolaseja hankkinut, hävittäisin, hajottaisin tai sössisin ne kuitenkin jotenkin. Anitta kuitenkin ystävällisesti muistutti, että vaikka monet halpislasit voivatkin olla oikeanlaisilla häikäisy- ja UV-suojilla varustettuja, niistä ei voi mennä takuuseen. Suurina määrinä UV-säteily voi olla silmille haitallista ja jos arskoissa ei ole riittävää suojaa, ne voivat olla enemmän jopa näölle haitaksi kuin hyödyksi. Auts!

Jos silmälasipokista Dieselit istuivat nenälle heti, arskoista ihastuin Michael Korsin musta-kultaiseen malliin. Vaikka monesti ihaillen katselen muiden poliisi-kehyksiä ja muodikasta ruusukultaa, omassa päässä nuo aiheuttivat lähinnä turhan vahvoja mielikuvia Poliisiopistoihin ja Blue Oyster-baariin. Olen myös selkeästi kuitenkin simppelien asioiden ystävä. Vaikka punaisen sävyt olivat erityisesti Johannan ja Anin mielestä mulle sopivia, ne ei tuntuneet ihan omalta jutulta. Musta kehysti pyöreitä kasvoja sopivasti ja antoi kivasti raameja.

Dieselin imagopokat jäivät siis vielä hyllyyn, mutta Michael Korsit matkasivat kauniissa kotelossa matkaan puhdistusliinojen ja -aineiden kanssa. Rakastan näitä ehkä vähän.

Sattuuko langoilla olemaan muita rillihuijareita tai muuten vaan pokaintoilijoita? Käytättekö silmälaseja vain, koska on pakko, vai onko ne myös asusteita?

Ja muuten, Synsamilla on nyt paljon pokia eurolla, eli imagolaseja sais edullisesti. Pitäiskö sittenkin…?

-Päivi

*arskat saatu blogiyhteistyön kautta

It's only fair to share...Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Pin on Pinterest

8 Replies to “Huijarimuijan rillihaaveet”

  1. Hep!
    Mä aikanaan kans halusin lasit ja ne sit vinguinkin itelleni. Lukulaseihin oliki oikeasti tarve, mut kyl ne sillon ala-asteella vaan sinne repun pohjalle jäi. Alle 3-kymppisenä sit sain ihan vakikäyttöön lasit ja oonkin siitä saakka käyttänyt. Alkuun hiukan huonommin, mut nyt ei elämä enää luonnaa ilman laseja ollenkaan. Ja mä oon aina ollu sitä mieltä et lasien täytyy kuvastaa mun persoonaa ja nillä pitää myös revitellä. Eli vahvan värisiä ja mallisia muovipokia mulla ollu pitkään käytössä.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä oon aina aatellut, että varmaan kans ottaisin jotkut tosi räväkät pokat, jos lasit saisin. Oli ehkä aavistuksen yllätyskin, kuinka sovituksessa kuitenkin vaan kallistuin noihin mustiin, jykeväsankaisiin malleihin. Ei värejä, eikä liiemmin kikkailuja.
      Mutta ihailen rohkeita ja erilaisia valintoja laseissakin. Useimmiten ne säväyttävät kyllä katsojaakin.

      1. Noh, tän hetken todella räväkät lasit mulla on kans mustat 😂. Mut ainakin ihmiset näkee ne, jos ei muuta.

  2. äiti kolmelle says: Vastaa

    Mä oon kans aina halunnu lasit, ja seiskaluokalla ne sit lopulta sain – tosin tarpeeseen, kun en enää eturiviltä nähny taululle. Pokia on ollu jos minkälaisia, ja aina vuoden-kahden välein näöntarkastuksessa käydessäni salaa toivon, et ois oikeesti tarve uusille laseille. (Mut samalla kuitenkin toivon, ettei olis, ku mieleiset rillit maksaa hunajaa…)

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Hihih, toi just. Salaa määkin taisin toivoa, että ne lasit saisin, mutta oikeesti ois ehkä menny sylki väärään kurkkuun maksun koittaessa.

  3. Mulla myös ala-asteella lukulasit: minä halusin ja optikklhan myi, mitäs siinä äiti mitään sanomaan…
    Myönnetään, että aika vähälle käytölle jäivät.

    Lapsena olin muutamia kertoja silmälasimallina ja rakastin pokien sovitusta ja valitsemista.
    ”Valitettavasti” näkökykyni on pysynyt erittäin hyvänä, joten oikeiden lasien puuttuessa olen minäkin haalinut kokoelman ajrinkolaseja. Halpoja sellaisia.
    Uusin ihastuksenk on rihkama-koru-kauppa Glitterin feikkilasit, joissa siis kirkas linssi. Imagolasit mun budjetilla.
    Vielä ole. Kahden vaiheilla, kehtaisko todella myös käyttää?
    Kerran ostin irrallisen otsatukan, josta tosiaan pidin, mutta jonka kanssa en lopulta koskaan kehdannut mennä ihmksten ilmoille. Pidin kotona vaan.
    Pelkään, että feikkilasien kanssa kävisi lopulta samoin.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Hahaaa, mahtavaa, että meitä on muitakin!

      Mä mietin just ihan samaa noiden feikkilasien kanssa. Että jos sellaset hommais, jäiskö ne lopulta kuitenkin käyttämättä. En ole mikään kovin eksentrinen pukeutujakaan, joten saattais jäädä hyllylle helposti pölyyntymään.

      1. (On muuten hienoa kirjoittaa kommenttia puhelimella ja osua oikeisiin kirjaimiin noin niinku ”melkein”…
        Hienolta näyttää tuo kommentti 👍🏻😂)

        Mutta tosiaan, noiden feikkien kanssa mietin, mitä sitten kuuluu vastata ihmisille, jotka tulevat sanomaan, että ai, onks sulla uudet lasit? Onko sulla ennen ollut? Koska sait?…
        Että joo on uudet. Glitteristä ostin, kun halusin näyttää särmimmältä. No joo, vähän vältellä silmämeikin tekemistä siinä samalla. Ei, ei, en mä oikeasti laseja kuule tarvitse! Ei, musta on vaan kiva käyttää. Kato vähän kuin kyynersauvoilma kulkisi, vaikkei oikeesti tarttis…

        Jotta taas tässä ajatuksessa jumissa, että mitä ne muut musta sitten ajattelee 😉

Vastaa