Pelkoa ja rakkautta puutalossa

”Hei laitaksää niitä pattereita vähän päälle, ku täällä alkaa olla kylmä.”

”Ne on jo täysillä.”

”Aha. Just.”

Jotakuinkin tähän tyyliin käydään ainakin yksi keskustelu joka syksy. Ja suunnilleen tähän voisi omalla tavallaan myös kiteyttää satavuotiaassa puutalossa asumisen. Koska faktahan nyt vain sattuu olemaan se, että kun puutöllin jokaisesta nurkasta vähän viheltää, meillä on kotona oikeasti suurimman osan vuodesta tosi aika kylmä.

Vanhassa torpassa asuminen on opettanut nukkumaan villasukat jalassa. Se on myös saanut mut tekemään henkilökohtaisen kiroiluennätykseni tammikuisena pakkasaamuna juostessani sängystä pukemaan vaatetta ylleni. Kun samettitakkinen toimistorotta ryhtyy remontoimaan vanhan talon yhden neliön suuruista vessaa, siihen saattaa mennä vuosi. Ja tämän talon kellariin, sinne en mene ollenkaan.

Tosin, yhtä totta kuin tuo jatkuva holotna ja joka paikan repsottaminen, on myös vanhan talon idyllisyys ja tunnelma. Kodikkaasti jalkojen alla narahtelevat lattialaudat ja seinillä säätilojen mukaan kupruilevat tapetit. Kun viime vuonna teimme keväällä julkaistua kirjaa paikallisista vanhoista taloista, yksikään haastatelluista asukkaista ei ollut valmis vaihtamaan kotiaan uudempaan. Jokainen tuntui olevan omaan vanhaan pirttiinsä aivan erityisen kiintynyt. Kuten mekin.

Todellisuudessa vanhassa talossa asuminen on omanlaisensa elämäntapa, joka sopii keskimääräistä huonommin kahden toimistotyöläisen kaaosvuosiin. Vanhassa torpassa on aina sitä kuuluisaa pientä laittoo. Taskun pohjalta pitää löytyä aikaa, rahaa ja osaamista niin ulkomaalaukseen, katon korjaukseen, ikkunoiden kunnostamiseen, ja milloin mihinkin tiivistämiseen ja sutikoimiseen. Putkistojen kunnosta pitää huolehtia ja lämmitysjärjestelmä pitää kunnossa. Vastaavanlaisia ylläpitohommia on toki monenikäisissä omakotitaloissa, oikein vanhoissa on vaan pakko uskaltaa kurkata myös pintaa syvemmälle. Usein tiedossa onkin sitten aimo liuta uusimista, remppaa ja rahanmenoa.

Satavuotiaan talon asukkaalle myös tietynlainen pelko on läsnä koko ajan. Itse, etenkin alkuaikoina kuuntelin talon napsahduksia ja paukahduksia pelko persiissä ja olin joka kerta varma, että nyt tää koko torppa laukee. Oman pikku tunnelmansa vanhaan taloon luovat myös öisin ullakolla mekastavat hiiret. Tai no, ullakko vielä menee, mutta hiirenpaska roskiskaapissa on jo turhankin eksoottista vanhan ajan tunnelmaa, jopa minun makuuni.

Me ollaan asuttu pienessä keltaisessa kaupunkitalossamme nyt reilut seitsemän vuotta. Paljon ollaan remontoitu, mutta hurja määrä on myös edessä. Lähivuosina on suoritettava ainakin talon ulkomaalaus, kylppäriremontti, yläkerran ikkunoiden kunnostus ja käytävän pintaremppa. Suuria linjoja pitäisi miettiä myös lämmitysjärjestelmän suhteen – vanha öljykattila vetelee viimeisiään, eikä taloon ole 80-luvun remontissa jätetty yhtään viidestä alkuperäisestä tulisijasta. Vuosia manaamani pihan mylläys (ja se terassi!) otti sen sijaan askeleen eteenpäin juuri maanantaina, mutta siitä lisää omassa postauksessaan myöhemmin.

Olisi kertakaikkisen paljon helpompaa asua uudemmassa, ehkä yhtiömuotoisessa talossa. Mutta en minä kyllä täältä vilakasta puutönöstäni taida olla mihinkään lähdössä. Tuntuu jotenkin jopa etuoikeutetulta saada asua tässä historiallisessa rakennuksessa ja yrittää pitää sen nurkista huolta seuraavaa sukupolvea varten.

Hassua oikeastaan, miten yksi plussa voittaa monta miinusta ihan sata-nolla. Se on se tunnelma. Tunne, että tämä on meidän koti.

Jos puutaloasuminen tai vanhat talot ylipäänsä kiinnostelee, kannattaa kurvata tulevana viikonloppuna tänne meidän suuntaan. Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtumassa kymmenet vanhat puutalot avaavat ovensa vieraille 2.-3.9. Meidän koti pysyy tällä kertaa suljettuna (koska EM-koris), mutta aivan ihastuttavia sisustus-, remppa- ja puutarhavinkkejä on tapahtuma pullollaan.

Tulkka tän vaa!

-Päivi

Kuvat tietysti arkistojen kätköistä. Täällä kukaan o viikkoihin siivonnu.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

8 Replies to “Pelkoa ja rakkautta puutalossa”

  1. Haa! Allekirjoitan ihan joka plussan, vaikka nyt jo jopa elokuussa alkaa iltaisin hiipiä vilu (koska ikkunoista suurin osa pois paikoiltaan, koska vanhojen kunnostus), ARGH!

  2. Päivi hei onko hormit/piippu tallella? Purkutavarakirppiksellä jatkuvasti myynnissä kohtuuhinnoin vanhoja tulisijoja – vink, vink 😊 Terveisin 80-luvun talossa villasukat jalassa muuria lämmittävä toimistorotta 🤣🤓😍

  3. Teillä on kaunis koti! Minne tuolta nyt lähtis? 🙂
    Mulla on tuo fiilis mun mummulasta, se taitaa olla henkinen koti. Harmi kun ei oo rahaa/aikaa/mahollisuutta elää kahessa paikassa.

  4. Meillä on myös sellainen ”vähän viileämpi” (ehkä siis suorastaan coolimpi?) koti.
    Syksyisin käydään aina vääntöä siitä, milloin patterit laitetaan päälle, samoin keväällä ollaan toisinaan erimielisiä siitä, milloin patterit tulisi sulkea. Tietty viileästi täällä säilyy kesähelteilläkin, se on ehkä osa asumismukavuutta.
    Tiedä sitten, sopeutuisinko enää asumaan uuteen taloon. Sellaiseen, jossa on aina tasaisen lämmintä. Kuinka sitä osaisi enää nukkua vain yhdellä peitoilla 😉
    Joskus kylään mennessään sitä huomaa, että on ihan väärin pukeutunut ”oikeaan” lämpimään taloon. Ihan hiki tulee…

  5. Meillä on kanssa 100+ vuotta vanha talo, ja jatkuvaan hytinään kyllästyneinä hankittiin pellettilämmitin, joilla lämmitetään lähinnä olo- ja ruokailuhuonetta. Niin tehokas peli on, että talvipakkasillakin tarkenee halutessaan shortseissa ja t-paidassa. Makuuhuoneen viileyteen ja lattialankkujen välistä puhaltavaan viimaan ollaan sen sijaan jo niin totuttu, että nukutaan lähes poikkeuksetta ikkunat auki/raollaan, kesät ja talvet.

    Tämä siis hyvä vaihtoehto, jos hormit ja piiput ei ole enää kuosissa (meillä ei olleet). Ja toinen hyvä puoli on, että pellettilämmittimen saa ohjelmoitua lämmittämään ”itekseen”, eli meillä menee päälle aamu viideltä, kun huusholli herää kuudelta. Ei tarvitse kädet täristen alkaa puitten ja sytykkeiden kanssa unenpöpperössä pelleilemään.

  6. Se ei olekaan mikä tahansa tönö, se on koti. Se paikka jossa osaa astua tai olla astumatta sille narisevalle laudalle. Se, jossa osaa silmät kiinni kiertää kaikki huonekalut ettei lyö varpaitaan ja jossa käsi löytää valokatkaisijan pimeässäkin vaivatta.
    Ja luultavasti harva ulkopuolinen edes tajuaisi mitä kaikkea siellä pitäisi vielä remppailla. Eihän kukaan muu teidän kotinne sielua tiedä. Siksi se onkin teidän koti. Tuollaista taloa voi jo melkein kutsua perheenjäseneksi!

  7. oi että miten ihanan näköinen koti teillä!!:)

  8. Terkut 1950-luvun puutalosta. Tutulta kuulostaa, enkä pois vaihtais.

    Öljylämmitys lienee viisainta muuttaa maalämpöön.

Vastaa