Pelottava, pelottavampi, unihalvaus

Olin ehkä 14-15 -vuotias, kun muistan ensimmäisen kerran heränneeni keskellä yötä varmana siitä, että joku valtava pahuus on läsnä juuri siinä hetkessä, juuri omassa kodissani. Tajusin koko ajan selkeästi olevani hereillä, mutta en pystynyt tekemään tuolle paikalla olevalle pahalle mitään. Olisin halunnut huutaa tai juosta varoittamaan viereisessä huoneessa nukkuvaa äitiäni, mutta en pystynyt.

Seuraava muistikuva on lukioajalta. Asuin neljän hengen opiskelijasolussa ja heräsin unestani siihen, että puolalainen kämppäkaverini leijui uhkaavasti sänkyni vieressä, valmiina tekemään minulle jotain pahaa. Samaan aikaan, kun tajusin tuon kaiken leijumisineen olevan mahdotonta, ymmärsin kuitenkin olevani hereillä. Ja näin tämän kaiken silti.

Pelotti aivan hemmetisti.

Tuon jälkeen muistikuvissa on pitkä tauko, kunnes pari vuotta sitten koin vastaavan kokemuksen kotonani taas. Makuuhuoneen ikkunasta tuli sisään joku paha, joka uhkasi henkeäni. Jälleen ymmärsin olevani hereillä, mutta en pystynyt liikuttamaan raajojani, puhumaan tai tekemään yhtään mitään muutakaan. Paitsi odottamaan, että tuo hetki menisi ohi.

Ja vasta tässä vaiheessa ymmärsin, että kyseessä ei ole ihan peruspainajainen, vaan jotain muuta. Tietoa etsiessäni tajusin, että olin saanut unihalvauksen.

“Unihalvaus on hyvin lyhyt, melko harvoin ilmenevä, useimmiten herätessä tapahtuva ilmiö. REM-unen aikana ihmisellä on aivojen säätelemänä lihashalvaus luurankolihaksissaan, jotta emme satuttaisi itseämme unennäön vaiheessa. Joskus käy niin, että aivorungon vireystilaa säätelevät mekanismit eivät toimi vaan tietoisuus herää ennen lihashalvauksen päättymistä. Kyseessä on neurologinen, hyvin pelottava ilmiö”, kertoo unitutkija, psykologian tohtori Katja Valli tässä Ylen artikkelissa

Käytännössä siis ihminen on unihalvauksen hetkellä hereillä, mutta lihakset ovat hengityselimistöä ja silmäluomia lukuunottamatta halvaantuneessa tilassa. Hallusinaatiot ja jonkinlaisen pahansuopuuden läsnäolo ovat unihalvauksessa yleisiä. Tunnetta voisi ehkä verrata siihen, että olisi joutunut kaikkein pahimman kauhuelokuvan keskelle oikeasti, eikä voisi tehdä itse yhtään mitään. Ei liikuttaa edes sormenpäätä.

Itse olen viime vuosina saanut unihalvauksia noin muutaman kerran vuodessa. Usein kohtaus liittyy ajanjaksoon, jolloin nukkuminen on ollut jotenkin huonoa tai stressitasot korkealla. Omaa ymmärrystä näitä hetkiä kohtaan on lisännyt tutkitun tiedon lisäksi se, että olen saanut pari kertaa kohtauksen niin, että puolisoni on vieressä ollut vielä hereillä ja katsonut telkkaria. Ulkoapäin kohtausta ei huomaa helposti mistään, mutta itse olen tajunnut olevani keskellä unihalvausta, ollut yhtä aikaa peloissani ja ihmeissäni, miksei tuo mies tuossa vieressä auta minua. Kunnes kohtaus on mennyt ohi ja olen tajunnut, mistä oli kysymys.

Vaikka itse unihalvausta en pysty hallitsemaan, nyt useimmiten jo tiedostan tilanteen ja tiedän sen menevän parissa minuutissa ohi. Usein pyrin keskittämään ajatukseni johonkin tiettyyn kohtaan kehossani, esimerkiksi varpaisiin tai sormiin ja liikuttamaan niitä, jolloin lihasten halvaustila laukeaa ja kohtaus menee ohi.

Muutaman kerran tämä on toiminut ja olen ikään kuin saanut itseni “avustettua” tilasta pois, mutta aina siihen ei itse kykene. Esimerkiksi viimeisin unihalvaukseni muutama viikko sitten oli niin voimakas, että sydämeni hakkasi pahemmin kuin muistikuvieni mukaan koskaan, ja kun halvauskohtaus päättyi, lihasten rentoutuminen aiheutti loppuyöksi voimakkaan päänsäryn.

Vaikka unihalvaus on aivan järkyttävän pelottavaa ja ahdistavaa, on ollut kuitenkin helpottavaa tiedostaa, ettei se ole vaarallista. Jostain muistan lukeneeni, että unihalvauksista kärsii jopa 10 prosenttia ihmisistä jossain elämänsä vaiheessa. Toisaalta luin myös, että terve ihminen saattaa saada elämänsä aikana halvauksia 1-3. Meikäläinen kuuluu ilmeisesti epäterveisiin, joilla näitä ihastuttavia hetkiä tulee hieman useammin.

Mahtaako siellä ruutujen äärellä majailla muita tuohon 10 prosenttiin kuuluvia lottovoittajia, jotka pääsevät oman elämänsä kauhuelokuvan päätähdiksi aina toisinaan…?

Lisää unihalvauksesta voi tuon Ylen artikkelin lisäksi lukea esimerkiksi täältä ja täältä.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

12 Replies to “Pelottava, pelottavampi, unihalvaus”

  1. Kyllä, täällä majailee yks unihalvauksista kärsivä. Ja taidan kuulua johonki mihi liä prosenttiin, noit kohtauksii tuli joskus usein, monta kertaa viikossa, kunnes löysin vahingossa netissä tiedon äärelle ja aloin ymmärtää mitä tapahtuu ja opin rentouttamaan itseni kohtauksen sattuessa. Näit tuli ainakin sillon, jos mies oli muualla. Oltiin just muutettu pienen esikoisen kans vanhaan taloon asumaan, mun mielikuvitus laukkas ja pelotti jos jäin sinne kaksin vauvani kans. Nää pelot tais laukasta kohtaukset päälle. Toki näit oli jo aiemminki sillon tällön ollu. Mun kohtaukseni on ollu sellasia, et “kuulen” tai “näen” jonkun liikkuvan lähellä, mut mitään en kykene tekemään. Saatan kuulla esimerkiks selvää puhetta viereisestä huoneesta, tai että joku kävelee mun luo tai heiluu sängyn vieressä. Joskus luulen että pystyn liikkumaan tai sanomaan jotain (esimerkiks miehelle koitan sanoa “auta”), vaikka todellisuudessa ei sormen pääkään liikahda yhtään mihinkään ennen, kun kohtaus on ohi. Onneks näit nykyään tulee enää todella harvoin.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Hei toi just myös! Että jotenkin kuvittelee sanovansa ääneen että auta, mutta mitään ei tapahdukaan. Mä oon huomannut, että sellainen nukahtamistilanne, missä vaikka se telkkari just on päällä ja on jotenkin levotonta, saa herkemmin näitä halvauksia aikaan. Ja välillä voi olla pitkäkin väli, ettei tule lainkaan. Toivottavasti pysyttelee poissa meillä molemmilla!

  2. Olen saanut tällaisen kerran elämässäni. Omani oli sellainen että olin varma että toisella puolellani on jotain todella pahaa, vaikken mitään nähnytkään. En osaa selittää sitä tarkemmin. Kohtaus myös kesti mielestäni todella kauan. Äitini on saanut unihalvauksia useamman. Äitini selittää tapauksia niin, että tuntuu kuin itse saatana istuisi rintakehän päällä ja tuijottaisi.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mulla oli juuri se eka kokemus tuollainen, etten nähnyt varsinaisesti mitään, mutta tunsin vaan voimakkaasti pahan läsnäolon. Myöhemmin mukaan on tullut myös noita erilaisia harhoja. Tunnistan myös tuon painon rintakehän päällä. Valtavan ahdistavaa.

  3. Tepsukka says: Vastaa

    Olin nukkumassa yläkerrassa makuuhuoneessa. Mieheni katsoi alakerrassa jalkapalloa. Kuulin koko unihalvauksen läpi jalkapallopelin selostuksen. Huoneeseen sänkyni viereen tuli kaksi hahmoa. Olin aistivinani että kyseessä olisi nainen ja lapsi. Hahmot olivat sumuisia, oikeastaan vain varjoja, mutta tunsin pahuuden läsnäolon. Yritin huutaa, mutta en saanut ääntä enkä pystynyt liikkumaan. Jonkun ajan kuluttua heräsin. Olen kokenut tämän kerran elämässäni 8 vuotta sitten ja muistan sen edelleen kuin eilisen.

  4. iituliina says: Vastaa

    Mä oon kokenut joitakin kertoja elämässäni, mulla unihalvauksissa se ‘paha’ on aina ollut lauma oravia, ei mikään nimeämätön, ympärillä leijuva pahuus, vaan oravat. Ikkunasta syöksyy satamäärin tappajaoravia raatelemaan kuoliaaksi, enkä pääse karkuun, voi huutaa apua tai liikkua. Ne on kyllä aivan todella ahdistavia ja inhottavia hetkiä. (En yhtään tiedä mistä tää kumpuaa, mulla ei oo mitään oravia vastaan ja nukun ihan hyvin esimerkiksi teltassa tai laavussa metsässä pelkäämättä oravia.)

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No hyi hitto! Ei paholaisoravatkaan oikein kivalta keskellä yötä tunnu.
      Ja myös ihana toi, että “mulla ei oo mitään oravia vastaan”. 😀 <3

  5. Jep! Ja useita kertoja kuussa, jos syön illalla jotakin todella sokerista tai stressaan paljon.

    Viimeksi vaaterekin edessä vaani jokin mörkö, jolle (kohtauksen vihdoin päätyttyä) murjaisin, että painukoon kettuun, mulla ei ole aikaa tällaiselle. Auttaa siis, kun tiedostaa tilanteen eikä enää ajattele, että on tulossa hulluksi.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä en oo tajunnu tulla ajatelleeksi tota sokeria. Stressin ja huonon nukkumisen yhdistän näihin kyllä tosi vahvasti. Pitääkin pitää silmällä tätäkin.

  6. Kuulostaa tosi pelottavalta!

    Meillä lapset puhuivat yhteen aikaan näistä unihalvauksista paljon. Aihe kiinnosti heitä kovasti ja yksi kolmesta oli varma, että oli sellaisen myös kokenut. Vaikea väittää vastaankaan, vaikken kyllä tiedä, kumpi oli ensin: kohtaus vai mielenkiintoisen tiedon aiheuttama kuvitelma siitä.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Joo, meidänkin muksut oli hämmästyttävän tietoisia unihalvauksesta, ilmeisesti joku tubettaja ainakin on aiheesta puhunut. Mutta hyvä kyllä, että puhutaan. Helpotti ainakin itseäni tuo tieto, että mistä on kyse.

  7. Huh, kuulostaa kamalalta! En ole ennen kuullutkaan moisesta, toivottavasti ei tarvitse ikinä kokea tuollaista. Pelottaako illalla nukkumaanmeno, jos vaikka edellisenä yönä on ollut unihalvaus?

Vastaa