Yksinyrittäminen on yksinäistä

Aloitetaan nyt vaikka sanomalla, että minä, jonka ei enää koskaan tämän jälkeen pitänyt alkaa yrittäjäksi, olen oikeasti enemmän kuin tyytyväinen vallitsevaan työtilanteeseeni ja tapaan, jolla saan töitä tehdä. Siis yrittäjänä olemiseen.

Ja tätä en olisi uskonut koskaan sanovani, kun kauppani oven joskus suljin. En vieläkään myönnä olleeni katkera, mutta aika loppu olin. Ja tietysti pettynyt. Siitä haaveesta ja omasta jutusta ei kaikesta hirmuisesta ponnistelusta huolimatta tullut menestystarinaa. Näin jälkikäteen olen kuitenkin ehkä kaikkein ylpein siitä, että uskalsin laittaa ajoissa lapun luukulle. Muutamien pienyrittäjien taivalta seuranneena voin vain todeta, että pitkittyessään homma olisi voinut kääntyä paljon pahemmaksikin.

Nyt uudestaan, muutaman vuoden tuon kauppani sulkemisen jälkeen, olen toiminut yrittäjämäisesti reilut 1,5 vuotta. Y-tunnus sai olla hyllyllä ensimmäisen vuoden, kun tein töitä kevytyrittäjänä laskutuspalvelun kautta, mutta viimein maaliskuussa tunsin, että koko palettia on helpompi käsitellä, jos teen hommat selkeästi omaan lukuuni, ilman välikäsiä. Stoori Fabrik on mun ihan ikioma yhden naisen tarinatoimistoni, joka suoltaa sisältöä printtiin, verkkoon ja someen, hyppää satunnaisesti tuottajan tai kouluttajan pallille, ja myös ohjaa ja opastaa.

Yrittäminen ei ole ollut yhtään niin pelottavaa kuin edelliskerran jälkeen luulin. Nyt, kun kiinni ei ole kymmenientuhansien varastoa, eikä kuukausittaiset kulut nouse tuhansiin, tulen työlläni ihan mukavasti toimeen. Teen tosin myös töitä aika paljon, osittain ehkä juuri tuon edellisen yrityksen jättämän pelon takia. Ottaa kai oman aikansa kerätä luottamus siihen, että kaikki työt eivät lopu, jos joskus sanoo johonkin ei.

Kaikkein eniten mä nautin työni vapaudesta. Siitä, että voin päättää työaikani ja yhteistyökumppanini itse, tehdä itseäni ja yritystäni koskevia päätöksiä ja valita konkreettisesti myös työpöydän paikan vaikka joka aamu uudestaan. Tavallaan on myös älyttömän kutkuttava ajatus, että voin viedä Stoori Fabrikin juuri sellaiseen suuntaan kuin itse haluan.

Mutta sen lisäksi, että osaan nyt nauttia yksinyrittämisestä aivan eri tavoin kuin aiemmin, se on silti ajoittain edelleen juuri nimensä mukaista. Yksinäistä.

Mä pääsen työssäni kohtaamaan kyllä paljon ihmisiä – haastattelen, palaveeraan ja suunnittelen. Silti saattaa kulua useita päiviä, etten tapaa ”ketään”. Keskityn työstämään jotain nenä kiinni koneessa, enkä välttämättä kolmeen päivään ole kontaktissa kuin lounasravintolan henkilökuntaan ja omaan perheeseeni. Välillä tuntuu, etten edes jälkimmäiseen.

En ikävöi mitään suuria verkostoitumisbileitä tai yrittäjille järjestettyä ohjelmaa. Ehkä kaikkein eniten kaipaan varmaan monen mielestä tosi lapsellisiltakin kuulostavia asioita. Yhteisiä kahvitaukoja ja after workeja, lapasesta karannutta brainstormausta, lounashetkiä, inside-vitsejä ja pikkujouluja. Ennen kaikkea paikkaa, johon kuulua. Omaa sotkuista nurkkapöytää ja pahvimukiin kerättyä kahvikassaa. Porukkaa, jolle läyhätä ulos heti tuoreeltaan huonot aamut ja kilistellä hyvien uutisten johdosta. Tyyppejä, jotka pystyy puolesta lauseesta asettumaan meikäläisen saappaisiin ja tietää, mistä mutisen.

Yksinkertaistettuna taidan kaivata siis ennen kaikkea samanhenkistä seuraa.

Eikä tämä nyt tarkoita sitä, etteikö minulla olisi ystäviä, kavereita tai tuttuja. On mulla. Mutta heitä ehdin nähdä aivan liian harvoin, enkä tietenkään voi silloin räjäyttää monen kuukauden työasioita heidän päälleen. Pidemmän päälle tämä kaikki saattaa muodostua myös jonkinlaiseksi rasitteeksi parisuhteelle. Huomaan nimittäin helposti vaativani mieheltä sitä kaikkea sosiaalista kanssakäymistä, mistä koen työssäni jääväni paitsi.

Käyn tosin toisinaan kuokkimassa eräällä toimistolla, jonne tunnen olevani aina tervetullut. Onneksi.

Ja vaikka rakastankin satunnaisia kalsaripäiviä kotona koneeni kanssa, haaveilen salaa jonkinlaisesta työhuonekollektiivista. Ehkä työt ja vapaat olisi helpompi rytmittääkin, kun olisi joka aamu paikka, mihin mennä.

En ehkä ollut aiemmin edes tajunnut, kuinka suuri merkitys juuri työkavereilla on. Samanhenkisellä porukalla, johon kuulua. Vaalikaa työkavereitanne. Niissä porukoissa majailee hyvinvoinnin siemen.

Ja hei, yksinyrittäjät! Mennääks joskus vaikka aamukahville..?

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Pin on Pinterest

2 Replies to “Yksinyrittäminen on yksinäistä”

  1. Päkkänä says: Vastaa

    Meillä saa tehdä etätöitä. Jää joskus tekemään kotiin töitä, etenkin jos on oltava heti töiden jälkeen jossain, jolloin ei ole aikaa matkustaa tuntia töistä kotiin. Tämä on hieno ja hyvä mahdollisuus joka tuo joustoa arkeen ja näihin alati jatkuviin ruuhkavuosiin.

    Mä olen vaan huomannut että etätyö ei ole mun juttu. Ensinnäkin, kodin pitää olla siisti että pystyn edes keskittymään töihin. Ei ole ihan kerran tai kaksi kun olen joutunut siivoamaan kodin (jopa työpäivän aamuna) jotta kotityöpäivästä tulee jotain.

    Vaikken ehtisi työkavereiden kanssa päivän mittaa ihan hirveämmin jutella niin jotenkin sitä yhteisöllisyyttä tulee ikävä. Mä saatan viettää päivästä 80% kokouksissa joista suurin osa istuu jossain toisessa maassa. Kuitenkin se, että kokoushuoneessa istuu ehkä yks tai kaksi ja näet ne ja pääset ehkä päivällä lounaalle jonkun kanssa riittää sosiaaliseksi kontaktiksi. Lisäksi olen huomannut, että jos mieli vetää vähän bluesin puolella niin mulle on erityisen tärkeää raahautua konttorille. Silloin sitä ei ole niin sisään päin kääntyneenä niinhin omiin nega viboihinsa kun huomaa että elämä pyörii ja muillekin sattuu ja tapahtuu.

    Isot hatun nostot ja propsit kaikille yksityisyrittäjille. Tuo vaatii kauheasti itsekuria ja vahvuutta. Sä oot kyllä saavuttanut ja luonnut hienon pohjan Stoori Fabriikille. Ei muuta kuin eteenpäin!!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä ymmärrän ton, eikä se varmasti sovikaan kaikille. Mä olen tottunut aika itsenäiseen työhön jo aiemmin ja siis opetellut matkan varrella. Mulle tää sopii. Mutta kyllä toisinaan kaipaan hirmuisesti juuri noita asioita, joista säkin puhut. Ihan sellaista hetkellistäkin vertaistukea, sitä, että jonkun kanssa voi painia hetken jonkin asian kanssa, eikä pyörittele vaan omassa päässään.

      Kiitos ihan hurjasti tsempistä! Jossain taka-alalla väijyy paljonkin ideoita ja juttuja, joita haluaisin tehdä, kunhan niille joskus vapautuu aikaa. 🙂

Vastaa