Yritysunelmasta kaatuneeksi unelmayritykseksi

Tuossa muutama päivä sitten Nuorgamin Emmi laittoi mulle viestin. Voisiksä nyt kohta kertoa, että mikä tämä Hilma on, ku sä siitä joka postauksessa vihjailet? 

Siinä kohtaa tajusin, että tuosta ajasta on totta tosiaan tullut jo kuluneeksi niin monta vuotta, että todennäköisesti uusien ystävien lisäksi myös lukijoissa on ihmisiä, jotka eivät ole koko Hilmasta kuulleet. Ja ehkä tuollainen epämääräinen vihjailu on myös ärsyttävää, jos ei aio koskaan selittää, mistä hiivatin mystisestä Hilmasta on kysymys.

Niin. Minulla oli siis muutama vuosi sitten yritys. Pieni ja suloinen herkkupuoti kaupungin torin laidalla. Sellainen ehkä joka toisen pikkutytön unelma. Sievä ja hattarainen putiikki, jossa myytiin irtosuklaata, kahvia, teetä ja valtavasti muita käsintehtyjä herkkuja ja lahjatavaroita. Herkkupuoti Hilma.

joulupuotia-12-006

Olen aina ollut vahvasti tunteideni vietävänä ja Hilman perustaminen kertoo myös alttiudestani spontaaneihin päätöksiin. Vaikka ajatus herkkukaupasta 15 000 asukkaan pikkukaupungissa tuntui lähes päättömältä, se tuntui samalla myös niin oikealta, että olin varma, että pakko mun on se tehdä. Ja olen aika iloinen voidessani näin jälkeenpäinkin sanoa sen olleen oikea ratkaisu. Siis siitäkin huolimatta, että kauppa ei toivotulla tavalla menestynyt ja päätin sen lopettaa.

Mä en ollut koskaan, ikinä kuvitellut alkavani yrittäjäksi. Jotenkin koko ajatus oli saatu kuulostamaan pelottavalta ja ahdistavalta paperisodalta, joka on lopulta kannattamatonta, väsyttää ihmisen, tuhoaa perheen ja parisuhteen ja vie vähätkin rahat. Eikä tuo oletus niin kovin kaukana totuudesta lopulta edes tässä tapauksessa ollut.

Olin jotenkin aina ajatellut, että jotkut ihmiset vaan syntyy yrittäjiksi, mikä tuskin ihan noin yksinkertaistettuna pitää paikkansa, vaikka toisilla luontaiset edellytykset pärjätä yrittäjänä varmaan ovatkin eri luokkaa kuin monilla muilla. Mutta ei se mitään sisäsyntyistä yrittäjäverta ole, jota ei yhtä hyvin voisi oppiakin.

Mulle Hilma oli ehkä sen kaamean kolmenkympin kriisini huipentuma. Kun se niin pitkään haaveiltu tasainen arki ja hieman isommaksi kasvaneiden lasten vanhemmuus olikin kriisin paikka. Tuntui, etten osaa mitään, ole mitään, opi mitään ja elämä on jo eletty. Näin jälkikäteen ajateltuna siihen myteriin kun pullauttaa yhden pikkukaupan, joka toden totta tuo kyllä elämään sisältöä, saattaa olla että yhtälöstä ei aivan kuivin jaloin selvitä. Eikä selvitty.

Käytännössä olin pari vuotta aivan rättiväsynyt. Sesongit painoin innolla, kun kauppa kävi rajuilman tavoin ja hiljaiset ajat kärvistelin niillä sesonkien tienesteillä. Ympäri vuoden olin paikalla vähintään kuutena päivänä viikossa, kävi asiakkaita sitten 2 tai 200.

joulupuotia-12-005

Yrityksen lopettamiseen liittyi aikamoinen tunteiden kirjo pettymyksestä helpotukseen. Vaikka tuon pienen unelmani konkreettisia rahallisia velkoja maksan vielä useamman vuoden ajan, eniten kauppiattaren ura ehti kuitenkin vahingoittaa parisuhdetta. Kaikkea tuli kerralla liikaa. Yrityksen perustaminen, yrittäminen, lopettaminen, henkilökohtaiset epäonnistumisen tunteet ja tyhjyys. Vaikka muita onkin aina kivempi syyttää, nyt useamman vuoden jälkeen asiat näkee jo selkeämmin. Olin niin keskittynyt itseeni ja yrittämiseeni, etten muistanut sivuilleni katsoa. Olin itsekäs ja pidin kaikkia elämäni tärkeimpiä asioita itsestäänselvyytenä. Perheen hajoaminen oli oikeasti todella lähellä.

Enää en haikaile kauppani perään. En tunne olevani katkera, vihainen tai pettynyt. Nyt, 3,5 vuotta Hilman sulkemisen jälkeen tunnen pikemminkin kiitollisuutta siitä, että uskalsin yrittää, ja ennen kaikkea siitä, että tärkeimmät ihmiset pysyivät vierellä ne vaikeimmatkin ajat, ja perhe pysyi kasassa. Välillä yritysajan haamut yrittävät kummitella vieläkin ja kaikesta tuosta selviäminen, etenkin henkisesti, on vaatinut aikaa. Mutta häpeämään tai katumaan en suostu.

hilma2

Pakko silti myöntää, että kun vuosi sitten olin saamassa oppisopimus-opiskelujani valmiiksi ja mietin, mihin tulevaisuudessa suuntaan, tämä epäonnistunut yrittäjyys painoi vaakalaudalla ainakin tonnin. Vaikka lopulta uskalsinkin hypätä uudestaan kohti tuntematonta, olisin varmasti tehnyt päätöksen jo paljon aiemmin, jos tätä menneisyyden taakkaa ei olisi ollut.

Mutta toki mä olen myös muuttunut näiden vuosien aikana. Mun ajatusmalli on muuttunut. Olen aikuistunutkin, hankkinut lisää työkokemusta ja kouluttautunut. Nyt tiedän, mitä osaan ja uskallan luottaa siihen, että kun teen työni hyvin, duunia riittää jatkossakin. Ja toki tää mun nykyinen työ ja työtapa poikkeavat putiikin pitämisestä aika lailla.

En mä vieläkään tiedä, missä olen tai mitä teen 10 vuoden kuluttua. Mutta ei mun tarvitsekaan. Parempi elää hetkessä ja ajautua sinne, mihin kukin aalto milloinkin paiskaa. Aika rikasta elämää ja monipuolisia kokemuksia kun sitä on jo tähänkin mennessä päässyt kokemaan. Vuodet ja kokemukset tuo mukanaan varmuutta ja epäonnistuneet hetket on, kliseistä tai ei, oikeasti kasvattaneet aika paljon.

Kannattiko siis uskaltaa? Kannatti. Kaikesta huolimatta ja juuri sen takia.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

25 Replies to “Yritysunelmasta kaatuneeksi unelmayritykseksi”

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta Päivi. On tosi tärkeää, että ihmiset puhuisivat avoimesti myös väsymyksestään ja siitä, kun unelma ei toteudukaan. Mä olen itse yrittäjäperheestä, yrittäjän vaimo ja freelancer-yrittäjä. Olen nähnyt todella rankkojakin juttuja yrittäjäperheissä ja siksi tuntuu ärsyttävältä, kun yrittjähehkutuksen kritisoijia moititaan joskus ikäviksi ja negatiivisiksi ihmisiksi.

    Olet rohkea ja ihana!!!!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tuo on ihan totta, mun mielestä näistä pitää rohkeasti puhua. Mutta yhtä paljon mua harmittaa sellainen tietty katkeruus, joka usein leimaa näitä keskusteluja. Sitä mä olen koittanut viimeiseen asti välttää. Koska vaikka perseelleen menikin, ei sitä voi jäädä ikuisiksi ajoiksi murehtimaan tai etenkään ketään siitä syyttelemään. Se oli siinä ja sit eteenpäin. Jotain hyvää jää joka tapauksessa ihan varmasti käteen.

      Ja sitäpaitsi ite oot ihana!

  2. Kiitos. Hurjan hyvä tositarina siitä, miten unelmat voi toteuttaa. Ja kannatti, vaikka rahallisesti olisikin erilainen tilinpäätös. Henkisesti kannatti! Hyvä sinä!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Siis juuri niin! Tilinpäätös jäi sekä henkisesti että ammatillisesti plussalle, enhän ikinä olisi tässä, jos en olisi käynyt läpi myös Hilmaa. Eli totta tosiaan kannatti!

  3. Rohkeaa kirjoittaa tästä. Vaikka koko juttu on kovin inhimillistä ja niin tuttua. Mä olen eläissäni tehnyt vaikka mitä, mikä on voitu tulkita epäonnistumiseksi, jos tuijotetaan vaan numeroita. Mä itse kutsun sitä elämän haluksi, rohkeudeksi ja heittäytymiseksi. Ja toivon, etten koskaan kasva niin isoksi, että kyynistyisin elämän edessä, vaikka mahdollisesti viisastuisinkin.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Oi vitsi, miten hyvin sanottu ja just samaa mäkin toivon! Kyynistymisen ja katkeroitumisen kun onnistuu elämässään välttämään, on aika pitkällä, sitä mieltä mä olen. Mä en myöskään halua jossitella ja joskus vanhempana miettiä, että hitto, kun en kokeillut sitäkään. Koska vaikka ois kuinka kulunutta, oon sitä mieltä että enemmän sitä katuu tekemättömiä kuin tehtyjä asioita.

  4. Taas niin ihanan rohkea ja aito kirjoitus, että tekee vaikeuksia jatkaa keskittymistä omaan työhön, kun tekis vaan mieli hehkuttaa, miten ihanan rehellisiä ihmisiä maailmassa onkaan olemassa! Kiitos!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ääääk, kiitos! Ihanasti sanottu! Toivottavasti sait kuitenkin duunit tehtyä. 😀

  5. On muuten aivan mahdottoman hienon näköinen herkkukauppa. Miellyttää visuaalista silmääni 😊

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Oi, se oli ihana! Siellä tuoksui aina hyvälle ja sellofaani rapisi. 🙂

  6. Kannatti, ehdottomasti, kun ei kuitenkaan käynyt hassummin. Enemmän sua riapois jos et olis yrittänyt.
    Tuli just mieleen se suklaatiski, jonka olin jo unohtanut…

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Se on just näin! Välillä mäkin muistelen tuota tiskiä… oi, niitä tryffeleitä ja konvehteja!

  7. Päkkänä says: Vastaa

    Onko Hilmasta jo noin monta vuotta? Kylläpä aika rientää. Muistan kyllä blogin lukijana vielä tuon ajan hyvin. Miten hatunnoston arvoinen juttu pistää itsensä likoon ja vieläkin korkeampi hatunnosto rehelliselle avoimelle tilinpäätökselle. Mahti juttu, että annoit itsellesi luvan kokeilla. Hienoa, että selvisitte kaikesta yhdessä. Uskon, että kaikki tämä on vahvistanut teitä ja antanut tulevaisuutta varten kokemusta ja uskoa tulevaan.

    Kiva lukea täältä kotoa sängystä käsin kun toiset uskaltaa! Mä oon välillä vähän tälläinen nössö….

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Sanos muuta! Tajusin siis sattumalta, että Hilman avaamisesta tuli viikko sitten kuluneeksi viisi vuotta. Viisi! Aivan hurjaa vauhtia menee aika.
      Ja varmasti tämä on antanut ainakin eväitä tulevaa varten. Kun siihen samaan rytäkkään tuli niin isoja asioita, eikä luovutettu, uskoisin ettei ihan hevillä luovuteta jatkossakaan.
      Sä mikään nössö oo! Höpö höpö! <3

  8. Hieno tarina, hieno tyyppi.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Puss!

  9. Ensimmäistä kertaa täällä kommentoin, mutta nyt oli pakko 🙂 Ihanan rehellinen postaus! Itselläni oli suunnitelmissa yrittäjäksi ryhtyminen ja edelleen se kolistelee viikoittain takaraivossa. Olen siis alunperin koulutukseltani sosionomi ja vuosi sitten hyppäsin vakiduunista pois ja lähdin tavoittelemaan unelmiani. Opiskelin sisustussuunnittelua ja kävin samalla yrittäjyysvalmennusta yrityksen perustaminen mielessäni. Nyt syksyllä elämä hyppäsi kuitenkin kärrynpyörän, sillä pääsin ensi yrittämällä opiskelemaan teollista muotoilua Lapin yliopistoon. Nyt olisikin otollinen aika perustaa yritys, ”vakitulona” kun on kuitenkin opintotuki. Jotenkin se vain pelottaa: onko minusta siihen? Kiitos siis tsemppaavasta postauksesta, kyllä minäkin vielä joku päivä uskallan!

  10. […] koin parhaiten osaavani ja mistä eniten pidin, ja pidän edelleen. Samaan aikaan yrittäjyys hirvitti. Halusin kuitenkin ainoastaan työllistää itseni, en kasvattaa bisnestä saati pyöritellä […]

  11. Mä luen tapani mukaan blogeja aina vähän myöhässä, nyt on aikaa, kun vietetään lasten kanssa sairaspäivää kotona. Harvoin myöskään kommentoin, mutta tämä kirjoitus osui ja upposi yrittäjään.
    Ihana puoti! Ihana, että uskalsit heittäytyä. Nyt ei tarvitse jossitella, että olisiko kannattanut yrittää – nyt on kokeiltu. Iloa ja onnea kaikkeen tulevaan!

  12. […] ahdistusta jo pitkään ennen kolmekymppisiäni, mutta jäävuoren huippu koettiin lopulta Hilman, ja etenkin sen lopettamisen myötä. Jos valo olisi tiettyyn suuntaan palanut vihreänä […]

  13. […] viimeiseen asti. Kaikkein mieluiten kannan euroni paikallisiin kivijalkaliikkeisiin, koska sattumalta tunnistan myös pienyrittjien paineet ja haluan, että palvelut pysyvät tuossa ihan kävelymatkan […]

  14. […] nyt vaikka sanomalla, että minä, jonka ei enää koskaan tämän jälkeen pitänyt alkaa yrittäjäksi, olen oikeasti enemmän kuin tyytyväinen vallitsevaan […]

  15. […] kohta 7 vuotta sitten lähdin perustamaan ensimmäistä yritystäni Hilmaa, toimin ikäänkuin jonkinlaisen alkukantaisen voiman pauloissa. Herkkukauppa tuntui sillä […]

  16. […] muistavat varmaan, kuinka voimakasta ammatillista rimpuilua kävin jopa vuosia täälläkin. Hilma oli sellainen loppuelämän unelma tietyn hetken ajan, mutta kun se loppui, jäin täysin tyhjän […]

  17. […] voi väittää, etteikö samanlaiset fiilikset olisi joskus leimanneet omaakin ajattelua. Etenkin kivijalkayrittäjänä muistan lukuisia kertoja päivitelleeni kulujen määrää, puhumattakaan niistä kuuluisista […]

Vastaa