Kaikki koiranpennusta… tai no melkein ainakin

Lupasin jo aikoja sitten kirjoitella koiranpennun ottamisesta, mutta on ollut sitä kaikenlaista muuttujaa ja koronaa, niin tämäkin on jäänyt. Nyt tuo pieni karvapötkylä täyttää jo pian 8 kuukautta ja yrittää juuri selvitä ensimmäisistä juoksuistaan (tai siis me muut yritetään, oh mi lord), joten puoli vuotta koirallista eloa alkaa olla takana ja arki uuden perheenjäsenen kanssa jo hiukan vakiintunutta.

Syksyllä Lyylin vasta kotiuduttua kirjoittelin koirajuttuja viimeksi, kun kaikki oli vielä aivan uutta, jännittävää ja vähän pelottavaakin. Lyyli on siis rodultaan Coton de tuléar, pieni, valkoinen hassuttelija, iloluontoinen ja leikkisä pikkukoira. Tässä vaiheessa painoa on kertynyt arviolta vähän alle viisi kiloa ja hieman vielä koiraneito todennäköisesti kasvaa. Mutta aika pienestä kaverista on kyse, kompakti yksilö, kuten koiralta toivottiinkin.

Coton kuuluu vähemmän allergisoiviin rotuihin, vaikka kokonaan allergiavapaata koiraa ei tietysti ole olemassakaan. Mutta tämä oli myös meille yksi valintaperusteista – vaikka perheestä kukaan ei ole koira-allergikko, taipumusta yliherkkyyteen löytyy, joten haluttiin tietysti minimoida allergian mahdollisuus myös. Rotuvalinta osui meille kertakaikkisesti nappiin. Lyyli on juuri sellainen seurallinen, hauska, valpas ja nopea oppija kuin toivoimmekin. Itse olen opetellut liikkumaan kotona niin, että pieni pörröinen varjo seuraa koko ajan. Lyyli otti minut varaemokseen ensimmäisestä päivästä lähtien ja edelleen siirtyy mukana joka kerta, menin sitten vessaan tai keittiöön vesilasia täyttämään. Yksinäistä tämän karvakaverin kanssa ei siis pääse tulemaan.

Pyysin teitä esittämään pennun hankintaan, rotuun tai muuten vain asiaan liittyviä kysymyksiä Instagramissa, ja niitä tulikin mukavasti! Tässä siis koottuja vastauksia:

Onko sulla/teillä ennen ollut koiraa?

Meidän perheessä Lyyli on ensimmäinen koira. Mun isän perheessä on ollut pikkukoiria, tälläkin hetkellä Lyylin bestis Manu. Mutta ihan todellista kokemusta koiran omistamisesta ja hoidosta ei aiemmin ollut. Kaikki on opeteltu nyt alusta pitäen.

Onko turkinhoito hankalaa? Lähteekö karvaa?

Cotonit ovat tosiaan ns. turkkirotua, eli turkinhoito on yksi seikka, mikä pentua ottaessa pitää jo ottaa huomioon. Juuri turkkiasiat myös jännittivät mua kaikkein eniten, tuo pumpulinen karva kun kasvaa aikamoista vauhtia ja vaatii sekä pesua, kuivausta että harjausta säännöllisesti. Itse pesu menee jo aika mukavasti, mutta kyllä koko pesu-kuivaus-takkujen selvitys -rumbaan saa useamman tunnin kerrallaan varata. Lyyli on parhaillaan takkuiässä ja pieniä huovuttuneita takkupalloja ilmestyy turkkiin todella helposti. Meillä ei ole suunnitteilla näyttelyitä, joten ollaan kahdesti käyty jo ammattilaisella lyhennyttämässä turkkia helppohoitoisemmaksi ja vähemmän takuttavaksi, mutta tykätään kuitenkin, että karvaa ja pyöreyttä saa olla, eli ihan klaniksi ei olla haluttu.

Pakkaslumen aikaan pesuväli saattoi venähtää useampaan viikkoon ja pelkästään harjaamalla pärjäsi mutta heti kurakelien alettua pestä pitää melkeinpä viikon/kahden välein. Hyvä fööni, kampa, harja ja karsta ovat tärkeitä hankintoja tämän rodun kohdalla. Ja hermot. Pennun opettaminen turkinhoitoon tällaiselta itsekin noviisilta kestää aikansa ja on välillä aikamoista vääntämistä. Turkinhoito on tämän rodun kohdalla yksi aikaavievimmistä seikoista ehdottomasti, mutta kun siihen alusta asti suhtautuu rutiinina, se lähtee kyllä rullaamaan.

Karvaa Lyylistä ei lähde juuri lainkaan, paitsi nyt karvan vaihtuessa tietysti jonkin verran. Se on myös aika mukavaa, kun ei tarvitse joka kerta sylittelyn jälkeen käydä itseään teippirullalla läpi.

Miten yksinoloharjoitukset ovat sujuneet?

Tässä olisi pitänyt ihan heti alusta saakka olla jämäkämpi kuin mitä me oltiin. Etenkin, kun mun työt on lähes kokonaan kotona, varsinaista yksinolon pakkoa ei ollut, ja sen harjoittelemisesta tuli turhan usein luisteltua. Lyyli jää kuitenkin kotiin kiltisti ja pärjää yksin hyvin ja vastaanottaa tulijat aina kuin olisimme olleet poissa vähintään viikon, eli suurin rakkauden elkein. Aika valpas kun on, todennäköisesti myös haukkuu yksin ollessaan, vähintään kuulemilleen äänille. Tähän suosittelen kaikkia pentua hankkivia keskittymään heti alusta lähtien tosissaan, etenkin nyt, kun moni on niin paljon etänä. Se treeni on vaan tehtävä, vaikka itse melkein aina olisikin kotona. Helpottaa vaan julmetusti, kun tällaisen perusasian oppii heti.

Kai Lyyli nukkuu kainalossa?

Kyllä siinä tosiaan aika pian niin pääsi käymään. Nyt juoksujen ollessa päällä yöt ovat olleet vähän levottomia, mutta muuten nukutaan sulassa sovussa kaikki kolme samassa sängyssä.

Mikä yllätti eniten tai mihin et ollut osannut pentua hankkiessa varautua?

Varmaan alkuun se, kuinka paljon pieni pentu vaatii huomiota ja myös alkuun rikkonaiset yöt, joita kesti ehkä parisen viikkoa. Alkuvaihe on pennun kanssa hyvin intensiivistä opettelua, joten jos pieni pentuloma on mahdollista pitää, suosittelen lämmöllä. Lopulta pentu oppi aika pian meidän päivärytmiin ja nyt mennään jo aika selkeillä yhteisillä aikatauluilla.

Mitä pennulle kannattaa hankkia, mikä on ollut turhaa?

Tämä on tietysti aika yksilöllistä, mutta tärkeimmät ensihankinnat meillä oli pissa-alustat (sanomalehti käy), hajua neutraloiva suihke vahinkojen siivoamiseen, ruoka-astiat, hihna ja kaulapanta, kynsisakset ja turkin hoitoon tarvittavat välineet. Tietysti hankittiin myös peti, mutta joku tyyny ajaa helposti saman asian ja kantokoppa matkustamiseen, josta termiitti järsi itsensä ulos alta aikayksikön. Koulutusnameja on hyvä olla ja ruokaa tietysti, mutta kasvattaja pakkaa usein mukaan tuttua ruokaa, jolla pääsee alkuun. Jotain lääkettä mahdollisesti sekaiseen vatsaan on hyvä olla. Leluja ja viihdykettä on tietysti kiva hankkia, mutta eivät ne pakollisia ole. Vaatteita (esim. sadetakki ja talveksi neule) hankittiin vasta, kun Lyyli hiukan kasvoi.

Onko koiran ylläpito niin kallista kuin aina väitetään?

Tämäkin on hyvin yksilöllistä ja valitettavasti kiinni myös siitä kuuluisasta tuurista. Pieni koira ei esimerkiksi syö kovin paljoa, eivätkä arkiset hankinnat, kuten kakkapussit ihan hirveitä maksa. Mutta jos jotain terveyshuolia sattuu tulemaan, taaloja saakin latoa tiskiin samalla kertaa arkipäivienkin edestä. Lyylillä on vakuutus, jonka vuosimaksu on jotain 300 euron luokkaa. Mutta esimerkiksi kahden maitohampaan irrottaminen ei kuulunut vakuutuksen piiriin ja maksoi itsessään jo enemmän kuin tuo vuoden vakuutus. Perus rokotuskäyntejä ei myöskään korvata. Rahaa menee meillä myös trimmaajalle muutaman kuukauden välein, mutta se ei toki ole pakollinen meno, jos turkkia haluaa huoltaa itse. Joka tapauksessa pientä vararahaa koiraa varten kannattaa säilyttää, etenkin juuri mahdollisten tapaturmien tai vastaavien varalle.

Tympiikö lähteä pissalenkille? 

Alkuun pissatuskertoja on päivässä helposti kahdeksankin, kun sisäsiisteyttä yritetään opettaa. Meillä on siinä mielessä helppoa, että on oma piha, jossa pystyy käyttämään “välipissalla” helposti. Lenkillä käydään yleensä kolmesti päivässä, joskus vaan korttelin ympäri, yleensä ainakin kerran päivässä hieman pidemmästi. Pienen, kasvavan pennun kanssa pitkiä lenkkejä ei edes suositella, eikä tämä rotu vaadi monen tunnin päivittäisiä lenkkejä aikuisenakaan. Mutta liikuntaa ja ulkoilua koira tietysti vaatii ihan joka päivä ja joka kelillä joka tapauksessa. Nyt Lyyli alkaa olla jo sisäsiisti ja ulkona käydään pääosin neljästi päivässä. Vielä ei ole tympinyt lähteä varmaan oikein kertaakaan. (puhun nyt omasta puolestani..) Varmaan osaltaan johtuu siitäkin, että kun kaikki päivät kökkii kotona koneen ääressä, pienet happihypyt tekee vain hyvää. Veden- ja tuulenpitävä takki on ehdoton varuste, samoin hyvät jokasään kengät (talvella nastat). Mutta pikemminkin säännöllinen ulkoilu on tehnyt itsellekin hyvää kuin ottanut päähän.

Miten olette opettaneet koiraa? 

Tuire Kaimion Pennun kasvatus -kirja on hyvä opus alkuun, samoin netti on pullollaan vinkkejä ja ohjeita pennun kotiutumiseen ja kouluttamiseen liittyen. Youtubesta löytyy myös hyviä, havainnollistavia videoita esimerkiksi kouluttamiseen liittyen. Lyyli osaa perustemput, eli istumisen, tassun antamisen ja maahan menon, osaa olla menemättä, kun kielletään ja tulla luo pyydettäessä. Erityistemppuna tekee hienoja piruetteja. Jättämistä harjoitellaan nyt erityisellä innolla, koska lumen alta paljastuneet purukumit ja meidän taskuissa ilmeisen hyvältä haisevat nenäliinat ovat kovasti karvakorvan mieleen. Osaa kyllä jättää, mutta osaa myös velmuilla ja painaa tassunsa esimerkiksi nenäliinan päälle herkun saamisen ajaksi, jotta paperia ei saataisi pois. Lyyli kun on muutenkin aikamoinen kujeilija, niin tämä sopii kuvioon kyllä hyvin.

Kuinka nopeasti lasten into laantui? 

Näkisin niin, että into ei ole laantunut, päinvastoin. Rakkaus tuntuu kasvavan koko ajan, molemmin puolin. Erityisesti lämmittää katsoa, kuinka avoimesti kaikki murkkuikäiset rakkauttaan tälle pallerolle osoittavat. Jos muuten onkin vähän repivä ikä, on ainakin yksi osoite, johon myös hellyyttä ja kiintymystä voi osoittaa. Mä päätin jo alkuun, että päävastuu koirasta on minulla, enkä siis jaksanut edes itseäni huijata sillä ajatuksella, että kolme keskenkasvuista tenavaa ottaisi enempää vastuuta kuin heidän ikätasonsa mahdollistaa. Käyttävät Lyyliä ulkona ja auttavat esimerkiksi pesuhommassa kyllä. Toki pitää muistutella ja pyytää, mutta ymmärtävät kyllä varsin hyvin olla nurisematta vastaan – koiran hankinta oli kuitenkin yhteinen päätös.

Kaikkiaan on pakko myöntää, että olen ollut itsekin yllättynyt, kuinka vahvasti olen kiintynyt tuohon valkoiseen valloittajaan. En osaisi kuvitella enää arkeani ja elämääni ilman. Niin, ja siis sit semmonen homma, että koskaan en ole itkenyt lasten hammaslääkäreitä, mutta antakaas olla ku puudelivauva meni hampaanpoistoon, ni johan kyyneleet virtasivat vuolaasti. Että sitä voi ihminen oppia itsestään hyvin uudenlaisia asioita koiranomistajana.

Niinpä. En olisi uskonut minäkään. Mutta kyllä Lyyli on tuonut niin valtavasti iloa, lämpöä ja rakkautta mukanaan, että hetkeäkään en ole päätöstä katunut. En edes eilen, kun karvaturbolla oli vatsa sekaisin ja iloisen värinen pökäle löytyi kulmiensa alla pälyilevän koiran vierestä, meidän sängyltä.

Sellaista se on, elämä. Ja koiran kanssa se on vaan parempaa kuin ilman.

– Päivi

* HUOM! Mielipiteet ja kokemukset omiani, en siis ole kasvattaja tai ammattilainen. 

 

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

4 Replies to “Kaikki koiranpennusta… tai no melkein ainakin”

  1. Ruukin Akka says: Vastaa

    Ihana postaus! Vannoutunut (hullu)kissanainenkin on nyt Lyyli-fani. Asian vierestä: ugilaiset tietää, kun sanon visit Strömforsin Ruukki (toki koko ajan koronan huomioiden). Hankalia asioita nämä sloganit: “Loviisa, Suomen paras pikkukaupunki (joka unohti kylänsä jne.).
    Mutta ehkä sie Päivi otat tästä kopin?

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Meikämansikka tulee pelastamaan kylät! Tai siiiiis, en ehkä, mutta käyminen kyllä kiinnostelee, jos täältä Varsinais-Suomen tautipesäkkeestä vielä joskus saa johonkin liikahtaa.

  2. Pakko korjata, että sellaiset ”vähemmän allergisoivat rodut” ovat ihan vain myytti. Samoin tietysti väitteet vaikkapa kokonaan allergiavapaista roduista.

    Ymmärrän, että ihmiset monesti haluavat juuri toivoa sellaisia ihmeitä, kuin vaikka kaloriton Fazerin sininen ja allergisoimaton marsu, mutta valitettavasti suklaalla on seurauksensa ja allerginen voi olla mille tahansa. Tai olla olematta.
    Ajatus siitä, että esimerkiksi muoti-sekarotuiseksi noussut labradoodel ei allergisoi, koska siitä ei lähde karvaa, on oikeasti aika hauska. Jos väitettä nimittäin lähtee avaamaan ja miettimään koiran ”kantarotujen” kautta, niin yhtä lailla ”allergisoimaton” pitäisi olla sen villakoiran, jolta tuo ominaisuus on haluttu sekarotuiseen tuottaa.

    Voidaan myös ajatella, että runsaskarvainen koira olisi suurempi allergiariski kuin vaikka sileäkarvainen yksilö. Runsaaseen karvaan kun sitoutuu paljon enemmän esimerkiksi huone- ja siitepölyä, jotka allergisoivat monia.

    Kasvattajat tai rotujärjestöt lähtevät harvoin oikomaan näitä ”urbaanilegendoja”. Onhan ajatus allergiavapaasta tai edes paremmin siedetystä rodusta tietysti hyvä myyntivaltti markkinoilla.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mietinkin, että kannattaako asiasta edes mainita, kun mitään tieteellistä tutkimusta ei väitteen tueksi ole, mutta kun rotuyhdistyksen sivuillakin on maininta “yleensä hyvästä siedettävyydestä”, laitoin sitten kumminkin. Vaikka yksilöllistä se taitaa myös olla, sekä ihmisen että koiran osalta, tuleeko vaiko eikö.

      Ne kasvattajat, joihin itse olen törmännyt, ovat olleet yleisesti hyvin tarkkoja siitä, millaiseen perheeseen koiria luovuttavat, mutta varmasti joukkoon mahtuu kaikenlaista väkeä.

Vastaa