Hiuskriisi

Äh! Ei musta taida olla enää hiuksia kasvattelemaan. Viime syksynähän päädyin pätkäisemään mun mittarilla pitkiksi kasvaneet hiukset “ministeripolkkaan”. Tuosta ministeripituudesta tykkäsin tosi paljon. Mutta äkkiäkös se taas venähti. Koin pikkuhiljaa ikävää pidempää tukkaa kohtaan ja päätin antaa kasvaa. Tällä hetkellä ollaan siis siinä kammottavimmassa “ei minkään mittainen” -vaiheessa. Ei siis selkeä polkka, joka olisi napakka […]

Lapsen silmin

Tämä meidän 12-vuotias on jo pitkään ollut kiinnostunut kuvaamisesta. Siis sekä valokuvien ottamisesta että, tottakai tänä vloggaajien aikakautena, myös liikkuvasta kuvasta. Tyttö tykkää kuvailla ystäviään, luontoa ja kuten ikään kuuluu, itseään. Ehdotin osallistumista paikalliseen lasten valokuvauskilpailuun, jossa aiheena on puutalokaupungin tunnelma. Kuulemma jo kaverinkin äiti oli hänelle osallistumista ehdottanut ja ideakin oli valmiina. Joten pitemmittä […]

Tyttöjen ilta

Kun pojat on poissa, tytöt hyppii pöydillä. Tai ainakin nautiskelee olan takaa! Pätkäpoika luuhailee kavereidensa kanssa ja isompi miespuolinen lähti viereisen pitäjän maalaisfestareille Karjurockiin. Ja mitä tekee tytöt? No lastaa pöydän täyteen herkkuja suklaasta, herneiden kautta juustonaksuihin. Sekä tietty mansikoita ja jäätelöä. Viaplaylta Riemukas Robinsonin perhe ja pehmeä sohva. Esikoinen varasi vielä myöhemmälle illalle toisenkin […]

First world problems

No jo on perkele. Joskus ihan minimaalisen pienet asiat katkoo kanankaulan. Usein just sellasena perustiistaina, jauhelihan ruskistuksen, lasten taukoamattoman puheripulin ja tiskikoneen täyttämisen lomassa. Ni siihen tulee jumalauta tää tölkki jotain aukomaan päätä. Ja minä väännän. Rutistan. Revin. Ruttaan. Raastan. Riepottelen. On lähellä, etten iske jopa purukalustoani kiinni tölkkiin. Eikä tuo helkkarin muovinokka vaan irtoa […]

Arvontahommia kesäpesällä

Mä haaveilen joka kesä piharemontista. Sellasesta kunnon möyhäyksestä, jolloin laitettais kaikki uusiksi. Tai ylipäänsä tehtäis jotain, koska nyt toi piha on vaan rinteellinen rikkaruohoja. Myös riippukeinusta haaveilen. Tuohon omenapuiden katveeseen… No riippukeinu kerran oli. Ja menikin saman tien. Piharempan rahat on tähän mennessä joka kerta käytetty iiiihan johonkin muuhun. Niin tänäkin vuonna. Mutta on meillä […]

Maailman vihatuin äiti

Kun on maanantai, jolloin housut repee (ei pelkästään kuvainnollisesti ja kyllä, mistäs muualta ku haaroista), maailman huonoimman äidin osa tuntuu erityisen raskaalta. Ilmeisesti tänään on se päivä, kun lapsetkin tajusivat palanneensa kotiin. Tylsään, ärsyttävään himaan, missä kukaan ei a.) osta ruokaa, b.) tee ruokaa c.) välitä lapsista. Paikkaan, jossa asuu “maailman idiootein äiti” (suora lainaus) […]

Ihanan tavallinen oivallus

He ovat taas täällä! Elämä on palautunut alle vuorokaudessa normaaleihin uomiinsa. Eteinen on väärällään kenkiä, tiskipöytä notkuu kerran käytetyistä vesilaseista, vessanovia paiskotaan aamutuimaan, irvistellään mun kesäkeitolle, tivataan seitsemästi päivässä mitä on ruoaksi ja nahistellaan, jos aihetta on. Tai oikeastaan varsinkin, jos ei ole. Ja voi, kuinka ihanan tavallista, turvallista ja onnellista tämä onkaan! Viikossa sai […]

Ihan pakko miettiä

Heräsin tänään kahdeksalta. Aamuna, jolloin olisin saanut nukkua vaikka puoleenpäivään. Raotin silmiäni, väsymys painoi ja huojentuneena ajattelin kuinka vielä voin jatkaa unia. Kunnes se tuli sieltä. Ajatus. Kun ensimmäinen ajatus tulee, sitä harvoin on mahdollista pysäyttää. Ensimmäinen johtaa toiseen, joka taas seuraavaan ja sitä seuraavaan. Vaikka jäsenissä vielä painaisi, uni on kaikonnut. Kun on niin […]

Kiukkumuija

En tiedä, onko nämä nyt jotain kuuluisia naiseuden iloja, vai olenko se vaan minä. Tästä päivästä ei ole tullut yhtään mitään. Ärsytys hiipi kaveriksi pikkuhiljaa jo eilen illalla, täysin yllättäen ja ihan yhtä pyytämättä. Ilman sen kummempaa syytä. Nyppi vaan aivan julmetusti. Usein uni auttaa. Aamulla herää eri fiiliksillä ja voi aloittaa päivän ikäänkuin alusta. […]