Stop yösurffailulle – perhesäännöillä suojaa verkossa

Kaupallisessa yhteistyössä F-Secure Pari viikkoa sitten sain tietää, että keskimmäisellä lapsellamme on Youtube-kanava. Olin vähän närkästynyt. En siksi, että kanava oli olemassa, vaan koska mulle ei oltu kerrottu sen olemassaolosta. Itse kanava oli ollut pystyssä vasta muutaman viikon ja sisälsi yhden trampalla kuvatun volttivideon, mutta sekään ei ollut pointti. Vaan se, että asiaa ei oltu […]

Koulukamppeet valmiiksi – huomenna se alkaa!

Kaupallisessa yhteistyössä Ellos Ensimmäiset Wilma-viestit on avattu, herätys asetettu, puumerkit vedetty todistuksiin ja kynänpätkät terotettu. Huomenna lapset kirmaavat pitkästä aikaa opinahjoihinsa ja arki saa vähitellen rytminsä. Muistan jo omasta lapsuudestani, että yksi koulun alkamisen parhaista puolista oli uudet kouluvaatteet. Jotenkin mystisesti muksut tuntuvat venähtävän juuri kesän aikana kuin ruohot ja usein parin vaatekerran hankkiminen on […]

Keinulautailua

Joka kesä lapset matkaa jossain vaiheessa mummulaan Pohjanmaalle. Nähdään muuten aika harvoin, koska arki ja välimatka, ja meistä on ollut kivaa, että pääsevät viettämään aikaa isoäitinsä kanssa. Itse muistelen lämmöllä lapsuuteni mummulakesiä, kastetta aamuaurinkoisella mansikkapellolla ja iltauinteja tyvenellä lähilammella. Ja en toki etukäteen voi tietää, mutta saatetaan elää myös viimeisiä kesiä, kun koko kolmikko suostuu […]

Et menisi vielä, pikkuinen

Pienet lenkkarit tarpovat märkää hiekkatietä. Sateenvarjolta napsahtaa valtava pisara lippalakin lippaan, kuuluu pieni niiskaus. Ilmassa tuoksuu alkavan kesän lämmin sade, etenemme rauhallisesti hiljaisuuden vallitessa. Yritän kurottaa sateenvarjoa niin, että pieni hahmo vierelläni olisi edes vähän sen alla. Kapeilla harteilla keikkuu valtava putkikassi ja pojan ilme vääntyy välillä kiukkuiseen irvistykseen.  Hoikat jalat pinkovat paljon omia kinttujani […]

Oli kesä, oli loma

– Äiti, tehdääks yks haaste? – Ai millanen? – No sellanen, että mä en tekis koko kesänä yhtään kotityötä? Perjantain viiltävä viima vaihtui kuin tilauksesta eilen auringonpaisteeseen ja tenavat riensivät hienojen todistuslappujensa kanssa kesälomille. Syötiin perinteiset lomajätskit, kirmattiin papalle esittelemään nousseita arvosanarivistöjä ja klikkailtiin puhelimista arkiaamujen herätykset veke. Jääkaappi on ladattu täyteen aamu-, ilta- ja […]

Kouluvuosi pulkassa – mitä tarjosivat kakkonen, nelonen ja seiska?

Tähän aikaan vuodesta tulee aina vähän epätodellinen fiilis. Tuntuu, että vasta viime viikolla kirjoittelin muistilistaa kouluvuoden aluksi ja sulattelin kesän jäljiltä ensimmäiset pakastepinaattikeitot arjen alkamisen merkiksi. Nyt kalenteri (ja etenkin lapset) väittääkin, että lukuvuotta on jäljellä enää kahden aamuherätyksen verran. Vaikka itse kesä tuntuu olevan aiheen tiimoilta yhtä myöhäisherännäinen kuin minä, Wilma-viestit kertovat koruttomasti koulun […]

Hei heittäytyjä, säkin ansaitset stipendin!

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen! Tai siis kohta joutuu. Eikä suven sulostakaan tosin vielä tiedä, mutta koulut loppuu ja kesäloma alkaa kohta, oli miten oli. Kesäkuun alussa kokoonnutaan taas koulujen puolapuiden reunustamiin jumppasaleihin tyllihameet kahisten ja tuliterät kesälenkkarit vielä uutuuttaan kantapäitä hiertäen. Malttamattomina kuunnellaan puheet, lauletaan kesälaulut ja kammetaan Suvivirren kolmannen säkeistön alkaessa […]

Arkikuva 50/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu. Ei voi tajuta, että tätä kirjoittaessani, kun kello on jo melkein seitsemän illalla, ulkona on vielä valoisaa. Kellot on siirretty kesäaikaan (mikä on kyllä ihan käsittämätöntä rimpuilua) ja eilen narsissipurnukat huutelivat jo ostelemaan itseään kauppareissulla. Maltoin kuitenkin vielä jättää ne kauppaan, kuolevat […]

Raivostuttavan ihana teini – podcast ulkona!

Muistatteko, kun tammikuussa hihkuin mahtavasti alkaneesta vuoden 2017 treffikalenterista ja samalla ohimennen mainitsin olleeni Valeäiti-Hannen vieraana podcastin nauhoituksissa? No nyt tuo odotettu (tai siis varmaan lähinnä mun odottama) puolituntinen on ulkona ja kuunneltavissa! Mahtavata! Valeäidin nauhoitukset on siis podcast-sarja, jossa käsitellään tätä ihanaa vanhemmuutta sen kaikilta, myös vähemmän ihanilta, kannoilta. Tähän mennessä on käsitelty jo […]

Minäkö tuon tein?

Istuttiin esikoisen kanssa sohvalla, saman peiton alla lauantai-iltana. Television kanavasurffailu pysähtyi hetkeksi Yle Femmalle, josta pauhasi Melodifestivalen, eli Ruotsin euroviisukarsintojen osakilpailu. Katseltiin hetki hiljaa valtavaa yleisömerta, joka vispasi innoissaan vaaleanpunaisia ilmapalloja, kiljui, tanssi ja ilakoi. Hämmästelin, kun ruotsalaisilla on aina niin paljon parempi meininki bileissään kuin meillä vastaavissa. – No siis niinpä! Ruotsissa ne on […]