Sun ilo on mun ilo, sun suru on mun suru

Aloitin tämän kirjoittamista jo yli viikko sitten, äitienpäivänä. Ajatukset olivat tuolloin jotenkin turhan kesken, eikä kirjoittaminen ottanut luonnistuakseen. Ajatus siitä, mitä äitiydessään tai vanhemmuudessaan on tehnyt oikein, jäi kuitenkin kytemään. Ohjeitahan äitiyteen saa jatkuvasti – vauvapalstoilta, neuvolasta, isovanhemmilta, tuttavilta, somesta. Milloin mistäkin. Mistä ihmeestä sitä sitten vastasyntyneen nappisilmiin tuijottaessaan tietää, mikä on oikeasti oleellista? Mietin […]

Hän, joka täydensi perheen

Kun tämä vanhemmuus kuitenkin on tietynlaista virstanpylväiden ohittelua, niin tänään tultiin meidän perheessä jälleen tohinalla yli seuraavan pylvään. Kiharapäinen kuopus loikkasi kerrasta toiselle kymmenluvulle, mikä tarkoittaa taas sitä, että perheen viimeinenkin mukelo on jo toisella kymmenellään. Nyt kuuluisi – ja kai jotenkin haluaisinkin – sanoa, että tunne on haikea, mutta ei se todellisuudessa kauheasti taida […]

“Mun kohdalla se oli ihan eri asia” ja muita eroahdistuksen helmiä

Tiedättekö, kun vanhemmuudessa tulee niitä tiettyjä ensimmäisiä kertoja, joiden tietää kyllä jossain vaiheessa tulevan, mutta joihin ei todellisuudessa pysty yhtään valmistautumaan, vaikka olisi niitä olevinaan jo etukäteen hyvissä ajoin mielessään prosessoinut? Ensimmäinen yökylään meno, kesäleirille lähtö, ristiriita kaverin kanssa tai kirkkaalla äänellä kajautettu kirosana ovat ekoja kertoja, joihin ei oikein osaa varautua. Puhumattakaan tyttöjen kanssa […]

Teini-iässä lapsuusvaiheet kiteytyvät tonnin seteliksi

Miten mä jotenkin ajattelin, että tää homma alkais olla voiton puolella. Että kyllä se tuollainen muutamaa viikkoa vaille 15-vuotias on jo esittänyt väen vängällä useimmat keksittävissä olevat tempaukset, kumonnut kaikki vanhemmuusväittämät ja asettunut tukevasti muun maailman yläpuolelle. Ja toki nämä kaikki onkin hallussa. Mutta teini-ikäisyyden Chuck Norrista en osannut odottaa. Kaiken sen potkuhousupyykin, räkänenien, kuhmuihin […]

Bermudan teiniö

Tiettyjen asioiden menettämistä sitä osasi äidiksi tullessaan odottaa. Vapaa-aikaa olisi varmasti vähemmän, katkeamattomista yöunista saisi vain haaveilla eikä rahanmenoakaan voisi estää. Parisuhdeaikaa tuskin olisi enää entisellä tavalla ja tissien terhakkuudelle nyt ainakin saisi sanoa hyvästit. Se, mihin sen sijaan en ainakaan itse henkilökohtaisesti ymmärtänyt varautua, oli kaiken maallisen omaisuuteni katoaminen mystiseen bermudan kolmioon, kun lapsi […]

Oot lainaa mulle hetken vain

Nonni. Ainahan mää tiesin, että vanhemmuus on kamalaa. Luopumista, vastuuta ja huolta. Mutta että sitten tulee ihan random lokakuun viimeinen päivä. Tiistai. Teinilikka huseeraa tuossa tapansa mukaan. Piilottaa sukkamyttyjä sohvatyynyjen väliin, hölisee lakkaamatta turhanpäiväisyyksiä ja iskee videoita erityispörröisistä kissoista naaman eteen. Tavanomaisen sähellyksen ja höpinän keskeltä erotan, että se sanoo menevänsä tänään rippikouluun. Rippikouluun. Mutta […]

“Varppina laitat ulkohousut” ja muita talvipukeutumisen perusteita

Kaupallisessa yhteistyössä Ellos Käykö teille koskaan niin, että jää kesä päälle? Että ostaa automaattisesti mehujäitä pakastimeen vielä lokakuussa ja antaa mukuloiden lähteä kouluun ohuissa kesähousuissa vielä kalseassa syyssateessa? Joo, siis ei mullekaan tietenkään, mutta onneksi silti meitsin ja Elloksen yhteistyö jatkuu ja panivat mut kerrankin ajoissa tilaamaan lapsille talvikampetta. On nimittäin useammin kuin kerran topattu […]

Avoin kirje tytöilleni

Moi tytöt! Olen miettinyt tämän kirjoittamista jo pitkään, silti tuntuu vähän hassulta rustata tätä nyt. Olen yrittänyt toimia äitinä niin, että sanon teille aina suoraan ajatukseni, oli aihe sitten mikä tahansa, mutta silti on varmasti tuhansia sanomattomia lauseita ja hetkiä, jolloin olisitte kaivanneet kehuja ja tsemppiä, enkä ole osannut sitä antaa.  Mä toivon, että olen […]

…ja tulos seitsemän oikein on

Onpa ihan kertakaikkinen ilo huomata, että tasan seitsemän arkiviikon jälkeen perheemme on napannut tuttuun tapaan kokonaisvaltaisessa säätämisessä jättipotin ja onnistunut kokemaan lähes kaikki “näihin mä valmistaudun kyl sit nyt kunnolla” -arkitilanteet. Vastoin varsin toteuttamiskelpoista superarki-suunnitelmaani, emme ole teinin kanssa kovinkaan usein pururadalla toisiamme halailleet ja ne perkeleen hyllytkin on vielä paperoimatta. Tämän kaiken sijaan olemme […]

Jeesiä opintielle – omegat talteen vekkulilla tavalla

Kaupallisessa yhteistyössä Minisun Omega Junior Tämä syksy toi tullessaan meidän perheeseen oikein urakalla uutta, jälleen kerran. Sen lisäksi, että kasiluokkalainen uskaltautui ottamaan vastuun pienemmille suunnatun tanssiryhmän vetämisestä ja aloittaa kohta rippikoulun, myös perheen nuoremmille koululaisille alkanut lukuvuosi tuo eteen uusia juttuja. Reilu kuukausi sitten, juuri siinä arjen alun kynnyksellä se iskikin tajuntaan kerralla – esikoisen haastavimmat […]