Vähän iisimmin

Ei meillä koskaan oikein kummempia pääsiäisperinteitä ole ollut, mutta tänä vuonna ei sitten sitäkään vähää. Normaalisti yön aikana lapsille suklaamunia piilotelleelle pääsiäispupullekin oli ilmeisesti jäänyt vapaiden kunniaksi niin sanotusti ränni päälle, kun oli kokonaan unohtanut piilottelubisneksensä. No, onneks iskä paikkasi.

Mä olen vähän tarkoituksella jättänyt blogin tänne nyt keväällä olemaan rauhassa ja hengähtänyt vähän itsekin koko hommasta. Kun aina sanotaan, että ihmisen arvojen pitäisi näkyä myös toiminnassa, niin olen nyt pyrkinyt toteuttamaan sitä. Siis siitäkin huolimatta, että tuo tuttu syyllisyys on hakannut takaraivossa sinnikkäästi.

Jossain vaiheessa aloin huomata, etten ehtinyt enää palautua kunnolla. Vaikka nautin siitä, että töitä ja tekemistä riittää, olen myös sellaista tyyppiä, jonka on välillä saatava olla ihan rauhassa. Olen kai vähän kuin joku mummulan vanha kello – se pitää välillä muistaa vetää, että se jaksaa taas juosta oikeassa tahdissa eteenpäin.

Kun tuollaisia minulle tärkeitä palautumispäiviä – tai edes -iltoja – ei tuntunut mahtuvan kalenteriin millään, tunsin sen ensimmäiseksi päässäni. Hartiat kiristyivät, aloin taas nukkua huonosti ja narskutin hampaita öisin niin että leuoissa tuntui aamuisin siltä kuin olisin jauhanut pihkaa läpi yön. Joka-aamuinen kellonsoitto alkoi tuntua maailmanlopulta. Väsytti koko ajan. Ja noh, vitutti.

Passasin illanistujaisia ja bileitä, koska en vaan olisi jaksanut. Vapaa-aika oli jotain tiskien tai pyykkien kanssa vääntämistä, mutta kaikki omat harrastukset jäivät vähitellen. En saanut luettua, en lähtenyt enää lenkille, enkä juuri koskaan päässyt pelaamaan korista. Ja jos olisinkin päässyt, en kertakaikkiaan jaksanut lähteä.

Oli ihan pakko alkaa himmata vähän jostain suunnasta. 

Päätin korvata suurimman osan someroikuskelusta jollain itselleni merkityksellisemmällä. Päätin panostaa aiempaa enemmän kotiruoan laittamiseen ja vähentää hätäripinaattilättypäiviä. Päätin yrittää keskittää tietokoneella tehtävät hommat päiviin ja minimoida koneen nakuttelua iltaisin.

Ei kaikki tietenkään aivan suunnitellusti ole mennyt, mutta paljon on tapahtunut hyvääkin. Olen alkanut taas nauttia lukemisesta, kun olen vain raivannut sille tietoisesti lisää aikaa. Olen katsonut alkuvuoden aikana läjän loistavia elokuvia ja muutamia hyviä tv-sarjoja, käynyt jo monta kertaa teatterissa ja kirjoittanut vähän jotain pöytälaatikkoon. Olen ollut enemmän läsnä kotona ja saanut lapsilta siitä palautetta (siis hyvää). Olen kokeillut uusia arkiruokia, joista Peggyn kananugetit nousivat lasten uudeksi lempiruoaksi.

Ja olen myös nukkunut taas pitkästä aikaa hampaitani kiristelemättä.

Siinä ohella olen antanut myös blogin hieman levähtää. En ole halunnut tehdä mitään pakolla tai väkisin, mutta en toisaalta mitään dramaattisia ja lopullisia lopetusratkaisujakaan. Vaikka totta kai olen sitäkin miettinyt. Että koska tämän blogin aika tulee tällaisena kanavana täyteen, tai onko vielä ylipäänsä asioita, joista haluan tällä alustalla kirjoittaa.

Mutta haluan, että tämä pysyy täällä. Se tuo minulle jonkinlaista lohtua ja mahdollisuuden tuntua. Tämä blogi on antanut mulle niin valtavasti, että sitä on vaikea edes hahmottaa. Ilman yli 10 vuotta sitten alkanutta blogiharrastusta en olisi todennäköisesti koskaan alkanut kirjoittaa. Ja jos en olisi alkanut kirjoittaa, tuskin tekisin nyt työtä viestintäyrittäjänä. Intohimojen ja omien juttujen löytämisen saralla tämä blogi on muuttanut vaatimattomasti aivan kaiken.

Joten mennään nyt vaan vähän iisimmin välillä. Se tekee todistetusti hyvää.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

9 Replies to “Vähän iisimmin”

  1. Pia Partanen says: Vastaa

    Kuulen suurella sydämellä. Kun suorittaja-ihmistyyppiin yhdistetään utelias luonto ja yskähdellen toimiva rajoitin, ei hyvä aina heilu. Niinpä täälläkin on pääsiäinen vedetty pääosin lonkkaa. Vain pienellä huonolla omallatunnolla,

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Oi kyllä. On niin kiva tehdä kaikkea ja olla mukana kaikessa. Sitten sitä käy aina tasaisin väliajoin vähän äärirajoilla ennen kuin muistaa taas perusasiat.
      Pääsiäinen on ihana. Tai juhlapyhät yleisestikin. Silloin voi aika rauhassa vetää lonkkaa kun ”kaikki” muutkin vetää. ❤️

  2. Aika samaa rataa on elämä mennyt täälläkin. Kun yökiskotkaan ei enää auttaneet narskutteluun ja joka aamusi heräsi päänsärkyyn ja orastavaan v*tutukseen, tuhat ja yksi asia mielessä, piti arvioida tilannetta taas uudemman kerran.
    Ja on se kumma, että aina pitää melkein sinne ojan pohjalle päätyä ennen kuin tajuaa, että sinne saakka ei aina tarvitsisi mennä 😓
    Yritän nyt (taas) harjoitella vaan olemista ja otan sen pään (yritän) muuhun käyttöön, ja yritän pärjätä kahdella koivella 😉
    Iisiä kevättä sinne ❤️

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Oon miettinyt noita kiskoja ehkä tuhat kertaa. Että pitäisköhän tästä käydä oikein lääkärissä. Mutta ei oo sitten tullut mentyä. Ku ei muka jouda…
      Toi on kyllä jännä, että siellä äärirajoilla on tasaisesti vaan ilmeisesti käytävä, jotta itsestäänselvät asiat taas tajuaa. Mutta sellaista elämän mittaista oppimista tämä lienee.
      Chilliä kevättä myös siihen suuntaan!

  3. Carolina says: Vastaa

    Mä olen silleen omituisesti rakennettu etten pode huonoa omaatuntoa joutenolosta. Migreenipää opetti etten voi olla kaikessa kivassa mukana, koska pää ja minä tarvitsemme paljon palautumisaikaa. Jos ei itse rajaa ei sitä kukaan muukaan tee. Se on hyvä oppia mieluummin ennen kuin kantapään kautta. Ihanaa ja aurinkoista sekä sopivan lokoisaa kevättä🐥

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä harjoittelen tuota, etten tuntisi huonommuutta lepäämisestä. Esimerkiksi nyt pääsiäisen aikaan ei tehnyt yhtään tiukkaa vetää lonkkaa, mutta jostain syystä joskus se iskee voimakkaammin. Se syyllisyys. Yritän kuitenkin opetella elämään jotenkin sitä vastaan. Nakuttakoot takaraivossa, kai se sieltä aikanaan hiljenee. Ehkä.

  4. En osaa sanoa tähän mitään järkevää, niin en ees yritä. Mut halusin kuitenkin jättää jäljen: ♡

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ihana, kun kävit! <3

  5. Äiti kolmelle says: Vastaa

    Mä oonkin miettiny, et miten tällaiselle mun kaltaiselle suorittaja-perfektionistille saisi taottua kaaliin, et pitäisi kaiken tekemisen keskellä myös levätä. Hommien lisääntyessä ja stressikäyrän noustessa tää painaa vaan kaasua kahta kauheammin, ettei ainakaan kukaan huomaisi uupumista. Ehkä mä otan sun kirjoituksesta opikseni, et lepäämisellekin pitää jättää aikaa. Ainaki yritän. Mutku kevät tulee ja ikkunat on pesemättä ja kasvimaa kuosuttamatta ja koti on ku pommin jäljiltä ja pyykit on pesemättä ja ruoka laittamatta (eikä tuo toinen puoliskoni huoli valmisruokaa, vaikka ruokaa se on sekin) eikä niitä ystäviäkään ehdi nähdä… Huokaus.

    Ei tän valittamisen puolelle pitäny mennä. Oikeastaan halusin vaan tulla sanomaan, että oot kaunis! Ja sulla on ihan huippu blogi, vaikka harvoin kommentoin!

    Lupsakkaa vappua! 🙂

Vastaa