Nyt on ihan pakko myöntää, että eilen hetkellisesti kyseenalaistin päätökseni hypätä pois päivätyöstä kikkailemaan omilleni. Aikataulut pissi ja lopulta lähdin rämpimään juttukeikalle muutaman kilometrin päähän. Yritin lähteä matkaan positiivisin askelin, mutta naamaan vihmova sade ja masentava harmaus vetivät mielialaa vähän pohjiin. Onneksi joku pikku-ukkeli takaraivossa ymmärsi ohjata mut kävelemään tuonne entiselle koululleni vanhaa, jo 80-luvulta […]
Onks mummun pakko, jos mummu ei halua?

Olen tarkoituksella vältellyt tätä aihetta jo vuosia. Isovanhemmuus. Millaista on hyvä isovanhemmuus meidän vanhempien mielestä, entä lasten? Ja onko meidän mielipiteillä ylipäänsä väliä, vai saavatko mummut, papat, vaarit ja mammat ihan itse päättää, kuinka paljon ovat mukana lastenlastensa elämässä? Tai haluavatko olla ylipäänsä ollenkaan. Sanoit niin tai näin, melko varmasti joku suuttuu, loukkaantuu ja pahimmassa […]
Hemmottelua väsyneelle + LivBox-ALE-koodi ja ARVONTA

Kuten juuri perjantaina valittelin, on itseni hoitaminen, saati hemmottelu jäänyt viime kuukausina (okei, kyllä kohta voi puhua jo vuosista…) äärimmäisen vähiin. Kaikki ei varmaan tiedä, saati uskoisi, että multa löytyy takataskusta myös kauneusalan perustutkinto, olen siis opiskellut kymmenisen vuotta sitten kosmetologiksi. Mutta mitäs ne puheet suutarista, lapsista ja kengistä olikaan…?! Tiedän siis varsin hyvin, miten […]
Että pitikin sattua

Tervehdys Varsinais-Suomen “sattuu ja tapahtuu” -osastolta! Olipahan taas sen luokan viikonloppu, että oksat pois omenapiirakasta. Viimeisen parin päivän aikana ollaan mm: – herätty kukonlaulun aikaan täyttämään ruisleipiä – jännitetty ja kannustettu pikkujätkiä koriskatsomossa aamusta iltaan – siirrytty toiseen koriskatsomoon tekemään haastattelua – ajettu seuraavaan paikkaan ottamaan haastattelua varten kuvia – liukasteltu perheooppeli melkein metikköön – […]
Räjähdys

Tulin tossa tänään miettineeksi, siinä puoliltapäivin, kun ensimmäisen kerran kurkkasin peiliin (näin sitä verkkahousuhöperöitymistä just vältetään…), että missä vaiheessa tässä on näin päässyt käymään. Peilistä ei katsonutkaan enää pirteä ja nuorekas, saati sitten nuori nainen, vaan väsynyt, harmaaihoinen ja takkutukkainen vanha akka. Silmäpusseihin olisi mahtunut säilöön vaikka yleensä taskuissa kulkevat kolikot ja tunkkaista naamaa piristi […]
Mitäs nyt kuuluu tehdä?

On vähän hassu olo. Tänään aamulla en lähtenytkään perinteiseen malliin työpaikalle, vaan heräsin, latailin tiskit koneeseen ja hörpin aamukahvia ruokasalissa (oonks kattonu hiukan liikaa Downton Abbeya?!) ruokapöydän ääressä ja hoitelin samalla verokorttiasioita, vastailin sähköposteihin, sovin tapaamisia ja koitin päättää käytänkö paperista kalenteria, kännykän kalenteria vai google-kalenteria. Lopputuloksena käytän tietysti vähän kaikkia, joten vahvaa sekoilua todennäköisesti […]
Kun vielä tulee ikävä

13 vuotta sitten tänään oli pakkanen. Niin kylmä, että kirkossa oli urut jäässä ja häämarssi soitettiin viime hetken päätöksestä pianolla. Isä saattoi mut alttarille, enkä osannut ollenkaan aavistaa, että muutamaa tuntia aiemmin heidän autonsa oli hajonnut tienposkeen ja koko reissu meinasi jäädä tekemättä. En itkenyt kirkossa. Minä, vollottajanainen. Otin miehen sukunimen pitkän pohdinnan jälkeen. Häämatkalle […]
En jää kaipaamaan

En tiedä mitä myöten ristisin käteni huomenna, kun tämä tahmea, pitkä ja rasittava tammikuu on vihdoin ohi. Melkein joka vuosi olen ollut valmis skippaamaan koko kuukauden ja siirtymään suoraan seuraavaan. Helmikuuhan on aika lyhyt ja maaliskuussa on jo käytännössä kevät. Mutta tää hiton tammi on pakko aina lusia alta ensin. No, nyt se alkaa olla […]
Hupsunhassuja leikkitöitä

Silmiini osui aamulla tämä Tickle Your Fancy -blogin Saran ajatuksia herättävä postaus. Noin lyhyesti referoituna Sara oli kirjoittanut aiemmin työviikostaan, iltapäivälehti oli aika vapaasti tulkinnut ja nostanut postauksen otsikokseen ja BOOM, tämä yrittäjänä itsensä elättävä bloggaaja on suuren yleisön silmissä laiska kitisijä, jota kehotetaan menemään oikeisiin töihin. Oikeisiin. Hyvät naiset ja herrat, tarttuisin mielelläni nyt […]
Downton-koukussa

Mä olen jo pitkään seurannut vierestä ihmisten Downton Abbey -hehkutusta. Mutta kun en ehtinyt alkuun mukaan. Ja muutenkin olen nykyisin hirmu huonosti seurannut mitään sarjoja ylipäänsä, kun ei meinaa ehtiä. Ainoa sarja, jota seurasin tiukasti, oli aivan briljantti tanskalainen Vallan linnake, joka tosin meni ja päättyi pari viikkoa sitten. Ni paniikki, masennus ja aukko elämäänhän […]