Tarpeeksi hyvän joulukalenterin 2. luukku – joulun suosikkisoittolistat

Tarpeeksi hyvässä joulukalenterissa jouluun yritetään valmistautua rennoin ottein ja nauttia juhlakauden tunnelmasta. Kalenteriluukku avataan joka toinen päivä.  Mulle musiikki on aina ollut tärkeässä osassa joulutunnelman nostattamisessa. Jo lapsena kävin äitini kanssa kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja ja vanhoilta c-kaseteilta soitin lakkaamatta samoja tuttuja joululauluja vuosi toisensa jälkeen. Lapsuudenkodissa tuttuja jouluääniä olivat esimerkiksi Katri Helena, Kirka, Vicky […]

Tarpeeksi hyvän joulukalenterin 1. luukku – viisi askelta chillimpään jouluun

Mä olen jo monta vuotta ihaillut useiden blogien viimeisen päälle kauniisti toteutettuja joulukalentereita. Monessa ruoka- ja leivontablogissa on tarjolla ihania reseptejä jokaiselle joulukuun päivälle, joissain blogeissa askarrellaan ja valmistaudutaan jouluun muuten itse tehden. No tietysti minäkin olen halunnut oman joulukalenterin. Mutta tunnen myös itseni turhan hyvin aloittaakseni moista aikaavievää ja vaativaakin projektia, joka olisi pitänyt […]

Kuinka selvitä jouluhössötyksestä hassaamatta turhuuksiin?

Uudessakaupungissa avattiin tänään joulu – jouluvalot sytytettiin, joulupukki jakoi karkkia ja vanhanajan markkinoilla oli kymmenittäin käsityöläisten ja toinen toistaan taitavampien leipureiden myyntikojuja. Tunnelma oli ihanan lämmin, kaunis aurinkoinen pikkupakkaskeli helli ja saatiin maahan syksyn ensimmäiset lumihiutaleetkin kuin tilauksesta. Ei nyt vielä sanottavaa lumipeitettä, mutta muutama ripsaus kuitenkin. Jouluun on nyt aika tasan kuukausi, eli sen verran, […]

… vaan osaisiko joulun viettää jossain muualla?

Ja niin se taas oli, tuli ja meni. Kaikki, koko joulu, meni juuri niin hyvin, rauhallisesti, rennosti ja samoin kuin aina. Jos valmistautumiseen käytinkin aiempaa vähemmän stressiä ja paniikkihikeä, koko meidän perheen joulupaletti on joka vuosi samanlainen aina ruokia, vierailuja ja aikatauluja myöten. Tänä jouluna meinasi tosin tulla yksi kriisi, kun papan metsäpalsta olikin myyty […]

Kun on niin hyvä, että tekee mieli rutistaa lapset ruttuun

Näin kaksi päivää ennen jouluaattoa alan olla noin 98,9 % varma, että tästä tulee kaikkien aikojen paras joulu. Tai omalla tavallaan se on sitä jo, ollut koko juhlaan valmistautumisen ajan. Kuten viime postauksessa teillekin avasin, tämä koko vuosi, mutta erityisesti sen alkupuolisko, oli mulle tosi vaikea. Samaan aikaan, kun sain toteuttaa yhtä unelmaani ja viimeistellä […]

Näppärät vinkit pukinkonttiin

Kaupallisessa yhteistyössä Ellos Nyt on kuulkaa semmonen homma, että jouluaattoon on aikaa tasan 19 päivää. Ja kuten lasten kasvuvauhdista tiedämme, tuollainen reilun parin viikon siivu on ohi tuosta vain, sormia napsauttamalla. Vaikka olen jo vuosia yrittänyt ajaa asiaa joulunvalmistelulomasta, jossa saisi rauhassa pari viikkoa laskehtia joulutunnelmaan, leipoa, laittaa ja hössöttää, ei tuo arki ole vieläkään […]

Joulufiilis yllätti mutsin

Tosi harvoin sitä tulee oikein viimeisen päälle kehuttua itseään, mutta nytpä aion tehdä niin. Voi Päivi, miten fiksu ja itsesi tunteva olit viime vuonna, kun heti joulun jälkeen kirjoitit itsellesi tällaisen armollisen kirjeen jouluvalmisteluihin liittyen! Nimittäin taas nyt, kun joulukuun ensimmäisiä päiviä eletään, olin jo painamassa paniikkinapulaa ja heittämässä puurokauhaa kaivoon, kun en kuitenkaan ehdi. […]

24 askelta puutalokaupungin jouluun

Sen verran on taas ollut arjessa vauhtia (ja sairastelua), että melkeinpä yllätyin tajutessani joulukuun alkavan huomenna. Muutaman joulumamma-pisteen sentään saan hommattuani muksuille joulukalenterit kerrankin ajoissa, joten edes yhden viivan saan vedettyä to do -listalleni. Koska haaveilen joka vuosi rauhallisesta jouluun laskeutumisesta ja leppoisasta fiilistelystä, ajattelin koota itselleni, ja tietysti teille muillekin, joulukalenterin, jonka avulla joulutunnelma […]

Tarpeeksi hyvä joulu

Moi Päivi, vuonna 2017! Aattelin vaan kirjoittaa sulle sen verran muistisi tueksi, ettet ihan hirveästi niskahiessä turhan takia kyyneleitä vierittäisi tai ahdistuksesta pillastuisi joulun lähestyessä. Katsos, arvon minä marras-joulukuussa 2017, ihan hyvä joulu tuli viime vuonnakin, vaikka et niihin lapsuuden standardeihisi yltänytkään. Hyvä, vuoden 2017 minä, muista ainakin nämä: älä stressaa, koska se ei vie […]

Arkikuva 41/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Tuli joulu kultainen. Tuli joulutunnelma, lahjat, herkut ja yhdessäolo. Tämä kaikki, vaikka taaskaan ei tullut pestyä sen enempää ikkunoita kuin kaappejakaan. Matoistakin tampattiin vaan osa. Joulupullat jäi leipomatta, pipareita lapset teki tasan kerran. Ja silti, tuttu kuusen, kinkun ja glögin tuoksu sai […]