Lomamuistio

Harjoittelun piikkiin. Siten on hyvin pitkälti mennyt tämä kesäloma, kuten niin moni asia viime vuosina. Kun työ, ja sitä myötä elämä rytmeineen muuttuu, pitää monia asioita harjoitella uudestaan. Kuten nyt sitten tätä lomailua. Niinkuin jo viime viikolla kirjoitinkin, lomaa kyllä kaipaan, vaikka työstäni ihan hirmuisesti tykkäänkin. Tämä vajaan parin viikon vapaa osoitti taas vielä aiempaakin […]

Teini (Vitux vitux)

Teini (Vitux vitux) on ihmisiin kuuluva, kooltaan aavistuksen aikuista ihmistä pienempi nisäkäs. Tuntomerkit Teini erottuu muista ihmistyypeistä välinpitämättömyydellään, maailmanomistaja-asenteellaan, sekä yllätyksellisillä raivokohtauksillaan. Ulkoisesti teini muistuttaa jo monin tavoin täysikasvuista ihmistä, mutta nopeasti kasvaneet raajat saattavat aiheuttaa varsamaista liikehdintää ja runsas syljeneritys pakonomaista tarvetta räkiä. Mopoautojen bassonjytkeestä johtuvan kuulonaleneman johdosta teini ei usein ole kuulevinaan muiden […]

Kesäolo

Perjantaina nukahdin jo yhdeksän jälkeen illalla ja heräsin seuraavana aamuna melkein 12 tuntia myöhemmin. Iltapäivällä nukahdin sohvalle ja seuraavana yönä uinuin taas vaivoitta melkein kellon ympäri. Torstain tapaturma ehkä pysäytti juuri sopivasti. Vaikkei kyse onneksi sen vakavammasta hommasta ole, jotenkin kiire, paine ja jatkuva syyllisyys helpottivat, kun tämä nyt omalla tavallaan pakottaa hetkeksi hiljentämään. Tarkoituksena […]

“Kesä tulee, kaikki järjestyy”

Istuimme vappuaattona pöydän ääressä, valmiina käymään kiinni ihaniin vietnamilaisiin kevätrulliin. Meitä aikuisia oli viisi, yhden jouduttua jäämään kuumeen takia illanistujaisistamme pois, lapsia telmusi vuoroin pihalla ja talon yläkerrassa yhteensä seitsemän. Päässä oli typerät marketista ruoanhakureissulla mukaan tarttuneet pahviset töttöröhatut ja ensimmäisen kuoharilasin kuplat kutittelivat kielenkantoja iloisesti. Kaadoimme laseihin lisää kuohuvaa, nousimme ylös ja kilistelimme. Sille […]

Unohda hyötytarha – nyt tulee fuusiopiha!

Esittelin aamulla Instagram-seuraajilleni tulevan kesän kuumimman puutarhatrendin ja sain välittömästi toiveita kertoa tästä mullistavasta uutuudesta lisää. Koska olen täällä, of koos, teitä varten, täytän luonnollisesti kaikki toiveenne! Joten my dear ladies, tässä tulee kesän 2018 puutarhavillitys nro 1: FUUSIOPIHA! Lyhyesti fuusiopihalla tarkoitetaan puutarhaa, jossa halutaan nauttia koko vuodenkierrosta yhtä aikaa. On palkitsevaa nauttia Suomen kaikista, […]

Kolme hyvää (ja kaunista)

Taisi olla Tiia, joka viikonlopun gaalahulinoissa kertoi lukeneensa Hesarin jutun meidän talosta ja tuli kehaisseeksi vielä, kuinka ihanalta kaikki näytti. Ja tiedättehän te, mitä sellaisiin kehuihin vastataan? No kursailemalla ja vähättelemällä tietenkin. “Mikä lie joutava satavuotias puutölli”, taisin kuitata vastaukseksi, mutta nauroin toki päälle. Ehän minä nyt tosissani tuommosta. Mutta siihen kuitenkin kiteytyi sellainen harmillisen […]

Pitkän parisuhteen salaisuus – vai onko sitä?

Parisuhde on omalla tavallaan yhtä aikaa sekä hirmuisen hedelmällinen että vaikea aihe kirjoittaa. Suhteita kun kuitenkin on varmasti juuri niin monta kuin on pariskuntiakin, eikä mitään aukottomia ohjenuoria suhteen onnistumiseksi taida olla olemassa. Parisuhde on kuitenkin aiheena myös tosi kiinnostava. Jokainen varmaan jossain vaiheessa elämäänsä kipuilee sen kanssa, onko varmasti oikean ihmisen kanssa, miksi sen […]

Se sellainen maailman tavallisin ja onnellisin

Joskus se iskee ihan keskellä tuikitavallista maanantaipäivää. Olet aika kiireisen aamupäivän jälkeen viimeistelemässä töitäsi sohvalla, kun mukelot yksi kerrallaan tallustavat vielä ulkovaatteet kahisten ja posket punaisina olohuoneeseen. “Ai moi! Sä oot kotona!” ne kiljahtaa selvästi ilahtuneina. Ja sen sijaan, että ne ryntäisivät huoneisiinsa suljettujen ovien taakse, ne sulloutuvat kaikki kolme sohvalle viereen. Ne pulputtavat päällekkäin, […]

Mainio ManU

Minähän en sillai ole mikään eläinihminen. Tai no tietysti olen 12-vuotiaana kinunut kääpiökania ja ratsastustunteja, haaveillut koiranpennuista ja kerännyt ojanpohjilta sammakonkutua ja kotiloita ruokittavaksi lasimaljaan. Yhden kinuamiseni sain läpikin. Meille muutti pieni pöljä kissanpentu, joka jouduttiin jo valitettavasti kahden viikon jälkeen sijoittamaan uuteen kotiin oman pahan allergiani vuoksi. Tuo allergia onkin varmaan yksi suuri tekijä […]

Heikko valo

Oi, ihana tammikuu.  Tämä on mulle perinteisesti se kaikkein hankalin aika vuodesta. Kun loppuvuoden juhlakausi on ohi, tammikuinen arkeen laskeutuminen tuntuu joka vuosi poikkeuksetta ankealta. Taivas on matalalla. On kylmää, märkää ja rähmäistä. Eikä kyse ole siitä, ettenkö taistelisi. Imen monivitamiinia poreena, deetä suihkeena ja sesonkiappelsiineja kaksin käsin. Ja mää nukun. Ette tiedä, kuinka paljon […]