…”ja ainiin, se kirja pitää kirjottaa” + arvonta

Viime kesänä muhun oltiin yhteydessä paikallisesta vanhojen talojen yhdistyksestä, Uudenkaupungin Vanhat Talot ry:stä ja kysyttiin, lähtisinkö mukaan kirjaprojektiin. Tunsin porukan entuudestaan ja oltiin viimeksi mukana myös avointen ovien puutalotapahtumassa pari vuotta sitten, joten vastasin aika epäröimättä kyllä. En oikein ollut ihan varma, mihin olin lähdössä, lähinnä odotin kirjoittavani muutamia tekstejä johonkin yhdistyksen keväällä ilmestyvään julkaisuun. […]

Arkikuva 45/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu. (kukaan ei varmaan huomannut, että viime viikon arkikuva jäi postaamatta, kröhöm…) Kuten jo viime viikon postauksessa kerroinkin, nämä meitsin työkuviot on laajentuneet viime kuukausien aikana vähän yllättäviinkin suuntiin. Välillä itseäkin naurattaa, kun kysellään, että mitäs instanssia se rouva tällä kertaa edustaa. Etenkin, kun […]

Kun pikkukaupunki uuden ravintolan sai

Uganda maailmankartalle! huusi hän sohvakammiostaan juustonaksupussin alta huomatessaan, että pikkuruinen rantakaupunki oli saamassa uuden ravintolan. Eikä mitä tahansa ravintolaa, vaan modernin aasialaisen ravintolan. Oranssi naksutahna suupielissään hän lähti levittämään ilosanomaa eteenpäin. Ymmärrätte varmaan, että 15 000 asukkaan syrjäisessä rannikkokaupungissa uutuudet katukuvassa noteerataan varmasti lähes jokaisen asukkaan osalta. On selvää, että pikkukaupungeissa palvelutarjonta ei yksinkertaisesti voi […]

Paluumuuttajan arki

Siitä on nyt aika lailla seitsemän vuotta, kun yhden kesän päätteeksi päätettiin ihan tosissamme siirtää elämämme pois Tampereelta. Ajatusta oltiin tosin lämmitelty jo pidemmän aikaa. Vaikka viihdyttiinkin hyvin rivarikämpässämme Tampereen Lielahdessa, haaveiltiin omakotitalosta. Haluttiin lapsille omat huoneet, kiva piha ja oma rauha. Tampereen hintatasoon ei meidän palkoilla ollut varaa. Tai joo, oltais saatu joku pieni […]

10+1 syytä matkustaa Uuteenkaupunkiin

En ole koskaan kovastikaan peitellyt sitä, että olen aika kotiseuturakas, vaikkei etenkään ehkä blogimaailmassa ole kovinkaan trendikästä olla pikkukaupunkilainen ja vähän kaukana kaikesta. On kuitenkin syynsä, miksi meidän perhe päätti kuusi vuotta sitten körötellä pakettiautolla Tampereelta lopullisesti tänne ja miksi jokaisen pitäisi ainakin kerran elämässään täällä Uudessakaupungissa, Suomen sinisimmän taivaan alla käydä. No missä me […]

Arkikuva 12/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Nyt joku vois kysyä, miten ihmeessä tämä liittyy meidän arkeen. Etenkin, jos sattuu tietämään, että kukaan meistä ei harrasta hevosia. Eikä tää oikeestaan liitykään. Ja sit taas liittyy kaikin tavoin. Oltiin viikonloppuna paikallisessa supertapahtumassa, Minifarmilla. Itse olin paikalla osin myös työn merkeissä, […]

Walking down the memory lane

Nyt on ihan pakko myöntää, että eilen hetkellisesti kyseenalaistin päätökseni hypätä pois päivätyöstä kikkailemaan omilleni. Aikataulut pissi ja lopulta lähdin rämpimään juttukeikalle muutaman kilometrin päähän. Yritin lähteä matkaan positiivisin askelin, mutta naamaan vihmova sade ja masentava harmaus vetivät mielialaa vähän pohjiin. Onneksi joku pikku-ukkeli takaraivossa ymmärsi ohjata mut kävelemään tuonne entiselle koululleni vanhaa, jo 80-luvulta […]

Että pitikin sattua

Tervehdys Varsinais-Suomen ”sattuu ja tapahtuu” -osastolta! Olipahan taas sen luokan viikonloppu, että oksat pois omenapiirakasta. Viimeisen parin päivän aikana ollaan mm: – herätty kukonlaulun aikaan täyttämään ruisleipiä – jännitetty ja kannustettu pikkujätkiä koriskatsomossa aamusta iltaan – siirrytty toiseen koriskatsomoon tekemään haastattelua – ajettu seuraavaan paikkaan ottamaan haastattelua varten kuvia – liukasteltu perheooppeli melkein metikköön – […]

Kun puutalokaupungissa palaa

Päätettiin eilen miehen kanssa napata pari tuntia kahdenkeskistä aikaa ja käydä syömässä. Palailtiin kotiin siinä yhdeksän tienoilla ja kun auto kotikadulle kurvasi, sanoin että nyt kyllä taivaanrannassa loimottaa omituisesti. Mäen toiselta puolelta nousi keltainen taivas ja näytti aivan kuin siellä palaisi. Mies siinä toppuutteli, että tuskin tulipalosta on kyse, kun ei olla hälytysajoneuvojakaan kuultu, mutta […]

#puutalokaupunginjoulu

Mua ei ole jouluttanut vielä yhtään. Lasten joululahjatoiveet ovat aiheuttaneet lähinnä ihottumaa, enkä ole suonut kyllä muutenkaan ajatustakaan vielä kuukauden päähän. Tänään maailmankaikkeus teki kyllä kaikkensa joulumielen löytämiseksi ja yllättävän hyvin onnistuikin. Yön aikana kaupunki oli saanut, varovaisen ja märän, mutta valkoisen lumipeitteen ylleen ja puutalokaupunkimme joulunaika käynnistettiin virallisesti tänään. Mekin lähdettiin koko perheellä joulumielen […]