Vuosi freelancerina – kannattiko?

Eilen oli kamala päivä. Aamusta alkaen tahmeaa liisteriä ja pakkopullaa, turhautumisen kyyneliä ja kiinnostuksen puutetta. Oikeastaan koko tammikuu on ollut jollain tavoin nihkeä. Pahoja päänsärkyjä, haluttomuutta ja saamattomuutta. Perkeleen harmaita jouhihiuksiakin sojottaa päälaelta koko ajan enemmän.

Eilen tulin miettineeksi, miksi kaikki on tuntunut niin hankalalta ja raskaalta. Eikö tämän freelancer-ajan pitänyt olla auvoa ja iloa, juuri sitä mitä halusin? Miten on edes mahdollista, että jouluvapaiden jälkeen hommat ei lähteneetkään lentoon, vaan koko työn tekemisen ilo rapisi kuusenneulasten mukana kompostiin?

f-secure1

Aika tarkalleen vuosi sitten olin juuri saanut päättötyöni valmiiksi ja saanut pitkällisen veivauksen jälkeen päätettyä, että uskaltaisin jättää päivätyön ja alkaa kirjoittaa täysipäiväisesti. Tai kirjoittaa, markkinoida ja viestiä. Tuottaa sisältöä. Ja niin minä vaan lähdin muotoilemaan itselleni työtä, lapsenomaisen kahjolla sinisilmäisyydellä, luottaen, että kyllä tästä hyvä tulee. Ja pakko kai sitä onkin. Eihän muuten uskaltaisi koskaan mitään.

Vuosi on mennyt älyttömän äkkiä. On muodostunut tietynlaisia omia työnteon rutiineja, joissa kuitenkin parasta on niiden rikkominen. Tai mahdollisuus siihen. En ole enää yhtä neuroottinen useimpien asioiden kanssa, vaan omalla tavallaan sellainen stereotyyppinen freelancerin taiteellinen vapaus on tehnyt pesänsä minuun ja kaikkeen tekemiseeni. Useimpina aamuina nousen kyllä kellon soidessa seitsemän jälkeen, mutta olen oppinut myös venyttämään aamujani, jos uni ei tunnu riittäneen. Ja ennen kaikkea olen oppinut, ettei kukaan minua siitä ripitä tai taivaspaikkaani vie, jos aloitan työt vaikka vasta yhdeksältä. Etenkään, kun hommat jatkuvat vielä useimmiten sekä iltaisin että viikonloppuisin.

kolmeviis5

Olen oppinut, että tehokkaimmat tunnit on usein ne aivan ensimmäiset. Kun napsautan kahvinkeittimen päälle ja alan saman tien tukka pystyssä hakata konetta. Tämän aamun power hourin aikana sain hoidettua ison nivaskan pitkään roikkuneita ärsyttäviä asioita jo ennen yhdeksää. Ja ihmettelin tietysti jälkikäteen, miksei niitä ollut voinut hoitaa aiemmin…

No mutta sitten se finanssipuoli. Että riittääkö ja kannattaako ja eikös ole aika epävarmaakin. No on, on epävarmaa. On ollut vuoden aikana muutamia hetkiä, jolloin töitä on tuntunut olevan vähemmän ja ahdistus on meinannut iskeä. Mutta jostain sitä keikkaa on kuitenkin aina pukannut. Hämmästyttävää oikeastaan. Kaiken kaikkiaan sisääntulevan rahan määrä ei ole pienentynyt, päinvastoin. Ei täällä missään hilloissa kylvetä, mutta liikkumavaraa on tullut hieman lisää. Toki paljon olen tehnyt töitäkin, joten ei yksikään euro istuskelusta kirstuun kilahtanut.

Josta päästäänkin siihen ikuisuusdilemmaan. Siihen, miksi tammikuu on tuntunut (pimeyden, pituuden ja yleisen perseyden lisäksi) tahmealta. Tekemistä on liikaa. Mikä olis sekin toisinaan ihan ok, paitsi jos se tekeminen on vääränlaista. Perisyntini ein sanominen on siis edelleen visusti hakusessa. Tai saatan jopa kieltäytyä useasti, kunnes en muka pysty seuraamaan tilannetta sivusta ja riennän paikalle ”pakkohan tää on hoitaa” -asenteella, josta ei koskaan ole ollut hyötyä kenellekään. Vähiten minulle.

Ja siis joo-o, useat asiat on pakko hoitaa. Mutta kyllä ihminen voisi vähitellen oppia, että ne hoitajat voisivat olla joskus vaikka joitain muita. Koska oikeasti on vaan kertakaikkisen tyhmää lähteä hoitamaan tympeitä rutiinihommia pienellä palkkiolla, kun voisi mieluummin tehdä itselleen mieluisampia duuneja paremmalla rahalla. Ihan vaan itselleni tässä listaan. Että voisit muija vähän yrittää. Kun kirjoittamisen takia freelanceriksi juuri halusit, eikö ole aika ristiriitaista, että nyt ehdit kirjoittaa varsin vähän? Vastaan itse; on.

uusikaupunki8

Oliko siis kannattavaa alkaa itsensätyöllistäjäksi? Oli. Mikä on freelancerina olossa parasta? Vapaus. Kaipaatko päivätöihin? En. Saatko nyt tehdä sitä, mitä haluat? Saan, kunhan uskallan vielä rohkeammin pitää siitä kiinni.

Oletko nyt onnellinen? Olen.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

12 Replies to “Vuosi freelancerina – kannattiko?”

  1. Täälläkin ne aamutunnit ovat tosiaan niitä tehokkaimpia hetkiä. Iltapäivät taas voisi nukkua 🙂
    http://westendmum.fi

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Joo, usein just noin! Joskus, kun on ollut rauhallisempia päiviä (eli just joku 2 vuodessa..) olen ottanutkin päiväunet. Sen jälkeen jaksaa taas uudella draivilla. Siis jos ei nuku esimerkiksi kolmea tuntia. 😀

  2. Vuosi tuli täyteen mullakin, siitä hetkestä kun päätin tehdä hypyn tuntemattomaan. Rahallisesti epävarma vuosi (säästöjäkin on tarvittu) sitä ei käy kiistäminen mutta se mainitsemasi vapaus. Mikä ihana tunne. Sitä en heti vaihtaisi edes säännöllisiin kuukausituloihin.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä olen myös hieman yllättänyt itseni, koska olen nauttinut tästä vapaudesta niin täysin siemauksin. Olin ennen ajatellut olevani turvallisuudenhakuinen virka-aikatyöntekijä, mutta huomannut olevani ihan jotain muuta. Vapaus on parasta!

  3. Veera S says: Vastaa

    Moikka, markkinointiviestintätoimisto Superson etsii verkostoonsa jatkuvasti uusia, luovia sisällöntekijöitä. Työtä tehdään projektikohtaisesti ja kuhunkin projektiin etsimme aina sen aihealueen parhaat asiantuntijat niin tekstin kuin visuaalisen puolen tuottamisen osalta. Varsinaista luovaa työtä voi mainiosti tehdä etänä, yhteydet tiimiin sujuvat netin välitykselläkin – toki aloituspalaverit on aina mieluisinta pitää kasvokkain.

    Itse olen tehnyt Supersonille töitä tuottajana, freelancer pohjalta jo kohta neljä vuotta.

    Jos kiinnostuit, voit olla yhteydessä luovaan johtajaamme Anssi Järviseen ja kertoa omasta osaamisestasi sekä siitä millaisia juttuja haluaisit just nyt tehdä. Yhteystiedot löytyvät Supersonin sivuilta http://www.superson.fi/contact

    Tsemppiä helmikuuhun – oispa se meille itsemme työllistäjille inspiraation osalta hedelmällisempi nyt kun tammikuu on tahkottu ohi! 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä lyön myös betsini helmikuulle, olkoon kuukausi armollinen ja tehokas!

      Kiitti vinkistä! 🙂

  4. Reetta harmaahapsi says: Vastaa

    Minä oon harjoitellu vähän eri yhteyksissä tuota ei:n sanomista, mutta epäilen sen olevan itsessään ihan yhtä hankalaa hommassa kun hommassa. Itsellä helpotti, kun annoin itselleni luvan surra niitä hommia, joista joudun kieltäytymään. Yritän siis pitää tosi tiukasti kiinni siitä, että todellakin kieltäydyn ihan viimeseen saakka kaikesta, mitä en aikuisten oikeasti ehdi tekemään. Toisinaan se kuitenkin surettaa ja sillon annan itseni ihan konkreettisesti itkeä sen homman perään. Tai ainahan se ei ole se homma, minkä perään itken, vaan se voi olla joku ajatus oman riittävyyden menetyksestä tai mitä vaan henkimaailman juttuja. Samalla on kyllä löytäny itsestä ihan uusia puolia ja mikä parasta: kieltäytymällä se oma vapaus ja rauhan tunne todellakin on vaan lisääntynyt. Omien rajojen uudelleen ja tarkemmin piirtely ei todellakaan ole helppoa, mutta vaivan väärti se kyllä on. Tsemppiä opetteluun, et ole yksin 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tuon ei:n sanominen on todella vaikeaa. Siis jopa vaikka ymmärtäisi, kuinka hyväksikäytetyksi joutuisi, kun ammattitaitoa halutaan ”ihan vaan vähän, nopeasti ja ilmaiseksi”, koska on pienet piirit ja kyllähän sinä ja eihän tämä nyt mitään maksa. Ja tietysti kaikki kulminoituu myös vahvasti miellyttämisenhaluun, siihen ettei haluaisi olla kenenkään silmissä kusipää. Mikä on sekin ihan idioottimaista, että kieltäytyminen jostain tulkittaisiin kusipäisyydeksi… Mutta tosiaan, opettelemista riittää. 🙂

  5. Itse kiikun taas kahden vaiheilla: jatkaako tällä uralla, opetella paremmaksi työssään ja sietää sen, ettei vielä osaa eikä ole riittävän hyvä. Vai vaihtaako raidetta, kokeilla uutta, josko se helpommin luonnistuisi.
    Pitäisi oppia rajaamaan, oppia jakamaan aikansa paremmin kodin ja työn välillä tasan. Olla vain siellä, missä on, eikä miettiä muuta. Jättää työn töihin ja elää kotona perhe-elämää.
    Ennen kaikkea arvostaa itseään niin, että suo myös sitä omaa aikaa. Tehdä myös aina jotain sellaista, josta itse saa hyvää oloa.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi on ikuinen kierre, koko ajan vaikeampi toteuttaa, että kotona olisi täysipainoisesti läsnä, eikä miettisi/tekisi työjuttuja. Mä olen enemmän tai vähemmän vähän jatkuvasti töissä ja se ei vaan pidemmän päälle ole hyvä juttu. Nyt, ensimmäisen vuoden jälkeen sen huomaa myös väsymyksenä ja kiukkuisuutena. Pienen hetken vuodenvaihteessa kykenin tekemään työpäivän ja olla illan oikeasti vapaalla, mutta taas se on lipsunut, eikä helpotusta näy ainakaan seuraavaan kuukauteen. Vaikeinta on ottaa sitä vapaata. Vaikka olisin päättänyt, että huomenna on vapaapäivä, lähes poikkeuksetta AINA siihen ilmestyy jotain. Lomalla tulee monta puhelua, jotka alkavat ”joo, tiedän, että olet lomalla, mutta yksi pieni juttu…”. Kun koko ajan on nappulat kaakossa ja tuntosarvet tapissa, tulee kertakaikkiaan uuvahdus. Eikä sitä varmaan kukaan halua.

      Tsemppiä sulle päätöksiin. Suuria juttuja.

  6. […] jo viime viikon postauksessa kerroinkin, nämä meitsin työkuviot on laajentuneet viime kuukausien aikana vähän […]

  7. […] lomat on pahoja. Sattuu niin sanotusti omaan nilkkaan kaiken sen työn vapauden hehkuttamisen jälkeen. Nimittäin kun lapset lomailee, helposti tulee lintsattua enemmän tai vähemmän […]

Vastaa